Haluaisin kysyä neuvoa. Miten pitkälle voi mennä itsensä unohtamisessa? Kysyn täältä ortod.palstalta, koska minulla on sellainen mielikuva, että ort.kirkossa korostetaan tätä toisten palvelemista ja itsensä unohtamista ja vaatimatonta elämää. Olenko oikeassa?
Niin, siis onko väärin, jos joskus ajattelee itseään? Vai miten tämä Raamatun opetus on ymmärrettävä? Jos esimerkiksi huolehtii omista sairaista vanhemmistaan niin paljon (ja murehtii), että oma elämä (perhe-elämä) on ihan rappiolla ja sekaisin tai uupuu ja sairastuu, palaa loppuun.
Kuitenkin vanhukset ovat aikoinaan hoitaneet lapsiaan pyyteettömästi ja nyt olisi lasten vuoro huolehtia vanhemmistaan.
Mitä tämä itsensä unohtaminen teidän mielestänne (tai kirkon opetuksessa) tarkoittaa?
Niin, siis onko väärin, jos joskus ajattelee itseään? Vai miten tämä Raamatun opetus on ymmärrettävä? Jos esimerkiksi huolehtii omista sairaista vanhemmistaan niin paljon (ja murehtii), että oma elämä (perhe-elämä) on ihan rappiolla ja sekaisin tai uupuu ja sairastuu, palaa loppuun.
Kuitenkin vanhukset ovat aikoinaan hoitaneet lapsiaan pyyteettömästi ja nyt olisi lasten vuoro huolehtia vanhemmistaan.
Mitä tämä itsensä unohtaminen teidän mielestänne (tai kirkon opetuksessa) tarkoittaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mutta sanotaanhan, että rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eli on rakastettava itseään, että kykenee ja jaksaa rakastaa toisia aidosti. Joten itsestä on myös pidettävä huolta. J aonmuistettva, että vanhuksetkin osaavat vaatia sellaista, mikä ei ole inhimillistä eli heidänkin on ymmärrettävä, että lapsella on oma perhe jne.
eikä itsensä unohtamisesta. Kyllä lähtökohta on se, että vedä itsellesi ensin happinaamari ennenkuin alat pelastamaan muita, muuten ei pelastu kukaan.
Minusta ortodoksissessa kirkossa on juuri tästä syystä hienoa se, että Raamattua ei käytetä joka kodin sanakirjana, josta jokainen voi ottaa mieleisensä lauseen ja ajatella sen kuinpäin tahansa. Kirkko auttaa tutkimaan Sanaa traditiotaan hyväksikäyttäen.
Ort.kirkon opetuksen mukaan itsensä unohtaminen tarkoittaa mialestäni tosiaan sitä KRISTUKSEN seuraamista mitä KRISTUS opetti eläessään .EI mielestäni tarvitse miettiä ketä autan ja milloin .Tehtäväsi lähimmäisen attmisen suhteen on että teet mitä sydmmesi sanoo silloin kun kohtaat ihmisen ,eli Kristuksen .Ykisinkertaista mutta totta ,unohtamatta myöskään itseäsi.