Onko (miehiin verrattuna) jotain ratkaisevaa eroa tavassa toimia ja hoitaa asioita, jos nainen on
a) johtajana
b) yrittäjänä
c) poliittisena päättäjänä?
a) johtajana
b) yrittäjänä
c) poliittisena päättäjänä?
Toimintatavoissa eroja?
Relander
16700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
...että nainen välttelee riskejä mielestäni keskimäärin miestä enemmän. Toisaalta ei sitten tipahda korkealta, toisaalta ne huippusuoritukset jäävät keskimääräistä useammin saavuttamatta.
Esim. nainen hakeutuu mieluusti johtajaksi vakavaraisiin yrityksiin (esim. taannoinen tanskalaistutkimus totesi, että naisjohtajuus korreloi vahvasti yrityksen vakavaraisuuden kanssa - tutkimus ei ollut longitudinaalinen, jolloin tämä selitys on yhtä uskottava, kuin se, jota lehdet antoivat ymmärtää, että vakavaraisuus olisi seurausta naisjohtajuudesta).
Yrittäjänä nainen on enimmäkseen itsensä työllistävä, kun taas miesyrittäjät työllistävät enemmän myös muita. Ts. naisyrittäjät tähtäävät miehiä vähemmän yritystensä kasvuun (taas kerran se riskinotto).
Poliittisista päättäjistä sitten on vaikea sanoa. Ainakin Haloska ottaa mielestäni isoja riskejä, jos on miinakieltoajatuksillaan heikentämässä suomalaista puolustusjärjestelmää kansainvälisten globaaliutopioiden toteuttamiseksi (joissa esim. suurvallat eivät ole edes mukana).
Nämä ovat keskimääräisyyksiä, joita olen ollut havaitsevinani. Eli tuommoinen satsaaminen ja riskinottotahto, perussuorituksen "taakse" yltäminen ja sinne ajava kunnianhimo, ovat naisilla nähdäkseni harvinaisempia kuin miehillä.
Oletko tuota mieltä siksi, että naiset ovat mielestäsi heikompia?
Satojen tuhansien vuosien empiirinen tutkimus osoittaa että mies on fyysisesti naista voimakkaampi ja suurikokoisempi, siinä ei ole mitään mutisemista.
...on taas suhteellinen käsite.
Minusta naiset ovat enemmän keskinkertaisia, kuin miehet - eivät ota riskejä, mutta eivät putoa niin paljon yhteiskunnan ulkopuolellekaan.
Onko se sitten heikkoutta?
Voisin melkein ajatella, että naisellista jalat maassa olemista tarvitaan ainakin joskus tasapainottamaan miehisen luonteen ääripäitä - noin kärjistettynä yleistyksenä :-)
Fyysisestihän naiset ovat keskimäärin heikompia, mutta henkisesti monella alueella vahvempia.
Naiset lienevät (edelleen? - mikäli asia on muuttumassa) myös kiltimpiä toimimaan "systeemin" mukaan, kun taas miehet luonnostaan useammin kokeilevat systeemien rajoja... ts. miehet pyrkivät määrittelemään uusia pelisääntöjä, naiset pelaamaan sääntöjen mukaan.
Tämäkään ominaisuus ei ole "heikkoutta" tms., mutta se voi ilmetä sekä toivottavana, että ei-toivottavana asiana ...
Eli en pidä naista heikompana - usein kylläkin keskinkertaisempana ja kiltimpänä. Ja esim. aion omaa tytärtäni rohkaista ja kasvattaa siihen, että mikäli hän tahtoo jotain tai unelmoi jostain, hän uskoisi ennen kaikkea siihen, että voi kokeilla myhos muuta kuin systeemin yleisen linjan mukaan menemistä. Riskeistä huolimatta (tai ne tunnistaen, mutta niitä kaihtamatta).
Aika vähän on tullut mielipiteitä tähän aiheeseen. Olen monessa yhteydessä lukenut tai kuullut puhuttavan erityisestä "naisnäkökulmasta" tai "naisjohtajuudesta", joka muuttaisi esim. poliittisen kulttuurin, mutta ilmeisesti toimintatavat eivät kuitenkaan ratkaisevasti eroa miesten vastaavista.
Tottahan tuo naisnäkökulma ja naisjohtajuus on, mutta on myös niin, että hyvä johtaja on sp riippumatta. Naisnäkökulma tuo usein pehmeitä arvoja mukaan naisjohtajuuteen. Inhimillisyys ja ihmisten viihtyvyydestä välittäminen on naisnäkökulmaa. Miehet usein ajattelevat pelkkää rahaa keinoja kaihtamatta, kuten palstallakin tulee esiin.
Onko olemassa tutkimuksia, joissa olisi haastateltu esim. naisjohtajien alaisuudessa toimivia ihmisiä?
Löysin jonkin tutkimuksen, mutta siinä oli haastateltu naisia, jotka itse olivat johtotehtävissä. Se ei kovin objektiivisesti kuvaa sitä, miten naisjohtajuus organisaatiossa koetaan.
Pehmeät arvot, inhimillisyys ja välittäminen ovat vain mielikuvia, joita naisiin yleensä liitetään. Kaipaisin tutkimustietoa ja faktoja asiasta.
Eikö palsta kelpaa "tutkimustiedoksi" naisten ja miesten arvoja mitattaessa.? Täällä naisista on 99% inhimillisiä (ja pehmeiden arvojen kannattajia) ja miehistä 1 %. :) Loput miehistä arvostaa rahaa.
Minusta (ja monen muun johtohenkilön mielestä) naisten ja miesten välisiä eroja ei tulisi enää yhtään nykyisestä korostaa. On olemassa sekä hyviä naisjohtajia että huonoja naisjohtajia.
Uskomme kentällä yleisesti, että yksilöiden väliset erot ovat selvästi suuremmat kuin sukupuolten väliset erot.
...että näyttäisi siltä, että koulutuksesta huolimatta huomattavasti harvempi nainen kuin mies hakeutuu esim.
a) vaativiin (ja ikäviinkin - esim. saneeraus) johtotehtäviin
b) yksityisyrittäjiksi.
Eli keskimäärin näyttäisi siltä, että naiset ovat miehiä nihkeämmin valmiita ottamaan riskejä - etenkin kun on kyse johtotehtävistä, joissa pitää tehdä ikäviä ratkaisuja. (Esim. harvempi saneerausjohtaja on nainen, saati, että naisia hakeutuisi alalle).
Sitten, kun joku nainen tulee hakeneeksi riskialoille ja yrittäjyyteen, ovat he usein alansa huippuja...
Eli uskon siihen myyttiin jonkin verran kyllä, että kun naisella täyttyy 4 viidestä kelpoisuustoiveesta, hän kokee, ettei voi hakea tiettyyn toimeen... ja kun miehellä 1-2 viidestä, niin mies hakee.
Tämä voisi ehkä olla oikeastikin kulttuurimuutoksen paikka. Itse uskon, että ns. lasikatton on enimmäkseen naisihmisen pään sisällä. Tosin tämä ei ole sitten järin feministinen näkemys...
Siis mistä olitkaan eri mieltä?
...välisistä eroista, että ne olisivat kauttaaltaan suuremmat kuin ne sukupuolten väliset.
(luin sen niin, että et havaitsisi mitään eroa sukupuolten välillä).
Pointsini oli se, että ilmeisesti naiset miehiä harvemmin hakeutuvat vaativiin johtotehtäviin tai yrittäjiksi (joka näyttäisi faktalta) - ja sukupuolella näyttäisi tähän hakeutumisprosessiin olevan merkitystä.
Sitten en niinkään usko, että itse johtotehtävissä sillä olisi enää... vaan että ne erot ilmenevät ennen niihin hakeutumista.
...ja tämmöisiä eroja pidän (feministien tavoin) osin kulttuurisina. Tässä on sitten tärkeää tasapainoinen koti ja perhe, joka yhtä lailla rakentaa isän ja äidin myötävaikutuksella lapsista tasapainoisia kansalaisia, jotka luottavat itseensä ja tulevat myös muiden kanssa toimeen. Feministithän toisaalta lähtevät usein siitä, että naiset tarvitsisivat jotain yhteiskunnan taholta suunnattuja erityistoimia tuon "lasikaton" purkamiseksi (tästä asiasta en koe sitten, että esim. sinä olisit eri mieltä).
Semmoista.
Luit väärin. Kirjoitin "selvästi suuremmat", joka jättää sukupuolille eron, mutta pienemmän kuin yksilöiden välisen eron.
Mielestäni vastasimme eri kysymyksiin.
Mies hakee tehtäviin, joihin hänellä ei juurikaan ole edes edellytyksiä, kun taas nainen hakee vasta sitten, kun hänellä on paljon edellytyksiä. (Vähän karrikoiden.)
...voi olla varmaankin, että useampi mies kuin nainen on työssä, johon hänellä ei ole edellytyksiä.
..tämä taas on varjopuoli tuosta riskinotosta, joka on vain hyväksyttävä - tulevaisuudessa naistenkin määrä töissä, joihin heillä (tietyillä yksilöillä) ei ole edellytyksiä tulee varmasti lisääntymään yleisen naisten rohkaistumisen myötä hakea.
Itse ehkä olisin noin yleisenä periaatteena formuloinut tuon tiivistyksen, että miehet naisia useammin uskonevat kasvavansa / saavuttavansa ne edellytykset itse työn myötä - ja ottavat sen mukaisia riskejä... kun taas naiset jäävät (vain) työhön tasoille, joissa tyytyväisenä toteavat hallitsevansa sen rutiinit.
...eli nainen näyttäisi tyytyvän vähempään ammatillisesti - miehillä on keskimäärin enemmän kunnianhimoa. (tai sitten nainen tukahduttaa kunnianhimonsa tai preferoi joitakin muita asioita elämässä useammin sitä enemmän).
..toisaalta urakehityksessä niihin huippuvirkoihin on otettava usein riskejä - kasvettava tehtävän myötä... ja globaalissa taloudessa tämä vaatimus ja kyky tuohon tulee näyttelemään entistä merkittävämpää roolia.
Pitäisi olla eroja, kun puhutaan ns. loppupeleistä.
Esimerkiksi sotilasjohtaminen on tällaista. En vain käsitä naisjohtajia, jotka tahtovat johtaa miesarmeijaa. Enkä tahdo ymmärtää, enkä olla missään tekemisissä tuollaisen asian kanssa.
Itse en kykenisi, enkä tahtoisi johtaa nais-armeijaa.
Mielestäni mies- ja nais-sukupuoli ei saakaan johtaa toinen toistaan milloinkaan. Se on vain velvollisuuksien jakamista. Vaikka näyttää siltä, että se muka yhdistää miehen ja naisen, niin todellisuudessa se vain erottaa miehen ja naisen toisistaan.
Maailmassa ei ole mitään niin tärkeää asiaa, että mies ja nainen olisivat velvoitettua sotimaan keskenään.
Sodan hulluus pääsee valloilleen, kun molemmat sukupuolet ovat sotatantereella. Se on niin järkyttävää, ettei sitä tarvitse hyväksyä. Siellä ei enää ole mitään inhimillisiä arvoja jäljellä.
En ymmärrä, enkä tahdo ymmärtää sitä, miksi vihollisen puolella olisi nais-sotureita, miksi pitäisi olla. Kun sellainen sota syttyy, niin se on vain sitä, että miehet ja naiset tappaa toisiaan.
Ja miksi omalla puolella täytyisi olla omia vaimoja, tyttäriä, äitejä, siskoja sotilaina? Miksi?
- Olemmeko me miehet miehiä, vai mitä me olemme.
Jos miehet loppuvat Suomen armeijasta, miksi mies-sukupuolen pitäisi kääntyä toisten miesten vaimojen, tyttärien, äitien, siskojen puoleen.
Eikö mieheltä löydy itsenäisyyttä ja uhrautuvaisuutta minkään vertaa, hetikö ollaan äidin tissiä imemässä, kuiviin vieläpä, ja aikuisena miehenä. Äiti huolehtinut lasta pienestä pojasta asti, kun poika paskoi vielä housuunsa ja itki ja huusi eikä minuuttia yksin tullut toimeen, ja tässä on siitä kiitos...
En ymmärrä.
Kritiikki ei koskenut mitenkään ketjun aloittajaa, kunhan yleisesti tässä vaan kertoilen.
Tähän viestiin ei aloittajan tarvitse vastata.
Itse en välttämättä vastaa, tähän enää kenellekään. Riippuu tietysti.