-
Sari Baldauf, Jaakko Iloniemi ja Kimi Räikkönen tukevat Niinistöä
Sauli Niinistö on saanut taakseen kolme omalla alallaan kansanvälisesti menestynyttä ja tunnettua tukijaa. Nokian entinen johtokunnan jäsen ja useita kertoja maailman vaikutusvaltaisimpien naisyritysjohtajien joukkoon äänestetty Sari Baldauf kannattaa Sauli Niinistön valintaa uudeksi tasavallan presidentiksi.
Intiasta tavoitetun Baldaufin mukaan Sauli Niinistö on lasten ja nuorten kannalta paras valinta tulevaksi tasavallan presidentiksi:
Tulevaisuus on lasten ja nuorten - meidän vastuullamme on rakentaa luomisvoimaista, uusiutumiskykyistä ja maailman kehitykseen eri saroilla aktiivisesti panostamaan kykenevää Suomea.
Myös Suomen - ellei maailman - nopein mies, formulakuljettaja Kimi Räikkönen ja hänen vaimonsa Jenni Dahlman-Räikkönen tukevat Sauli Niinistön valintaa Suomen seuraavaksi presidentiksi.
Viime perjantaina Niinistön tukijaksi ilmoittautui myös ministeri Jaakko Iloniemi (sd). Iloniemeä pidetään yhtenä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kärkiasiantuntijoista. Pitkän uransa aikana Iloniemi on ollut mukana muokkaamassa Suomen sodan jälkeistä ulkopolitiikkaa monissa eri tehtävissä.
Iloniemellä on ollut lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustoimia. Hän on toiminut mm. presidentti Martti Ahtisaaren perustaman CMI:n johtotehtävissä.
Sari Baldauf, Jaakko Iloniemi ja Kimi Räikkönen tukevat Niinistöä
Tukijoita virtaa kokoajan ...
2
136
Vastaukset 2
heilläkin on VAIN yksi ääni !!
vom- Suurta salakuljettaja
Kallasvuota.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen341714- 791321
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131136Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291065- 74969
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92947Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55653Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13639- 146634
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä26628- 42617
- 28608
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563