NIINISTÖN KAMPANJA ON ENNENÄKEMÄTTÖMÄSSÄ VAUHDISSA.

-



Tämä vaalikampanja tulee jäämään historiaan siitä, että nyt suomalaiset ovat nousseet kapinaan gallupeja vastaan ja päättävät itse mitä mieltä ovat.

Vaalityön innokkuutta kuvaa sekin, että verkkosivuilla olevaa mahdollisuutta lähettää kysymyksiä Niinistölle käyttää tällä hetkellä noin tuhat henkilöä vuorokaudessa. Kysymykset ja kannustukset ovat ajoittain ruuhkauttaneet vastauspalvelun.


Niinistölle tulee tukea kaikista suunnista ja kaikilla tavoilla. Vaaliorganisaatio on kasvanut tehtäviensä mukana ja tällä hetkellä olemme aito puoluerajat ylittävä kansanliike. Esimerkiksi vapaaehtoisvoimin perustettuja ja ylläpidettyjä Cafe Niinistöjä suunniteltiin alun perin olevan parikymmentä. Tämän hetken luku on 70 kahvilaa eri puolilla maata.
9426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hakasen Yrjökin on mukana?
vom

Äänestä
  • Kiva kun on paras porukka ja paras ehdokas yhdessä.

    Äänestä

  • Meillä on mahdollisuus kirjoitti:

    Kiva kun on paras porukka ja paras ehdokas yhdessä.

    Ääneni saa Tarja Halonen. Kokoomuksen mahdollisuuden ovat hänen kannattajansa lokaan upottamalla tuhonneet.

    Äänestä

Siis mikä kamppanja? Kun ennoo huomannu mitään ....

Äänestä
  • samat pöljät siellä keskenään hehkuttelee.

    Äänestä

tukea kaikilta suunnilta.
Kuten tuolla ylempänä "julkinatsi" Seppo Lehto.

Äänestä

Kyllä Cafeissa käy väkeä. Itsekin olin lauantaina semmoisessa ja nippa nappa sisälle mahduttiin kun porukkaa oli liikkeellä niin paljon. Oli mukava nähdä kokomuuksen ja keskustan kansanedustajat vierekkäin vaalityötä tekemässä. Meininki on hyvä ja uskonpa, että Niinistö voittaa nämä vaalit. Kampanja on ollut hieno ja asiallinen, ja suosio on lähes käsinkosketeltavaa. Kiitos tästä!

Äänestä

Ilman tuottolukuja ei kokoomuksessa voi mitään arvostaa. Olisiko toiminnan tehostamiseksi vähennettävä talkoolaisten määrää etteivät sotkisi niin paljon lattioita ja joisi kukaties ilmaista kahvia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kentän ääni kirjoitti:

-



Tämä vaalikampanja tulee jäämään historiaan siitä, että nyt suomalaiset ovat nousseet kapinaan gallupeja vastaan ja päättävät itse mitä mieltä ovat.

Vaalityön innokkuutta kuvaa sekin, että verkkosivuilla olevaa mahdollisuutta lähettää kysymyksiä Niinistölle käyttää tällä hetkellä noin tuhat henkilöä vuorokaudessa. Kysymykset ja kannustukset ovat ajoittain ruuhkauttaneet vastauspalvelun.


Niinistölle tulee tukea kaikista suunnista ja kaikilla tavoilla. Vaaliorganisaatio on kasvanut tehtäviensä mukana ja tällä hetkellä olemme aito puoluerajat ylittävä kansanliike. Esimerkiksi vapaaehtoisvoimin perustettuja ja ylläpidettyjä Cafe Niinistöjä suunniteltiin alun perin olevan parikymmentä. Tämän hetken luku on 70 kahvilaa eri puolilla maata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu