Niinistö pankin eteisvahtimiestariksi

Hän ei sovellu valtiojohtoon. Koko vaalikampanjan ajan hän on todennut eri tavoin, että Suomen on välttämätöntä liittyä Natoon. Hänen perusteenansa on uhkaaminen sillä, että Suomen on varauduttava täten sotaa tai muuta vastaavaa vastaan joka uhkaa jostakin käsittämättömältä suunnalta. Hänen ilmaisunsa tarkoittaa sitä, että Suomella on turvallisuusvaje. MIKÄ ON SITTEN PELOTTELUA ELLEI TÄMÄ.
4248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Salehan on toitottanut koko ajan että asian päättää suomen kansa. Nyt siitäkin asiasta on uskallettava keskustella, aivan niinkuin Lipponenkin keskusteli v 2004.

Äänestä

NATO-seikkailija Niinistöä en voi äänestää, ja pysyn silti hyvännä porvarina.
Tarja Halonen on ulkopolitiikan kokemut ammattilainen.

Sauli Niinnistö on pankkimies ja talousmmies, hyvä ammattilainen siinä.

Mutta hän ei selvästikään tunne ulkopolitiikan perusasioita eikä hänellä ole kokemusa. Toki hän voi opetella, mutta en halua amatööriä näihin asioihin.

Niinistön amatöörimäisyys paljastui kampanjan aikanakin: hän on kovin voimakkaasti muuttanut suuntaansa muutamien viime päivien kuluessa.

Niinistöhän oli vielä muutama päivä sitten voimakkaasti panostamassa Suomen Natoon liittymisen puolesta mutta nyt hän ilmoittaa AINOASTAAN TUONEENSA ASIAN ESILLE. Vaikka Niinistössä on monia hyviä puolia, ennaltaarvaamattomuus ja jopa tuuliviirimäiset kannanmuutokset kielivät kokemattomuudesta ulkopolitiikassa.

Äänestä
  • hoitoon kuuluu demariohjeiden mukaan rähmällään olo ja nuoleskelu, luottamuksellisten tietojen antaminen vieraanvallan edustajille, tietojen pimittäminen kansalaisilta ja syyttömien syyllistäminen jne jne....

    Äänestä

SANOI KUN ON AJANKOHTAINEN NIIN KANSALAISET SAISIVAT ÄÄNESTÄÄ. HUOM MISTÄ ME OLEMME SAANEET ÄÄNESTÄÄ HALOSEN AIKANA. JA JOS OLET KATSONUT KESKUSTELUJA NIIN KYLLÄ HALONENKIN ON SINNE MENOSSA .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tapsahdus kirjoitti:

Hän ei sovellu valtiojohtoon. Koko vaalikampanjan ajan hän on todennut eri tavoin, että Suomen on välttämätöntä liittyä Natoon. Hänen perusteenansa on uhkaaminen sillä, että Suomen on varauduttava täten sotaa tai muuta vastaavaa vastaan joka uhkaa jostakin käsittämättömältä suunnalta. Hänen ilmaisunsa tarkoittaa sitä, että Suomella on turvallisuusvaje. MIKÄ ON SITTEN PELOTTELUA ELLEI TÄMÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu