Nyt on aika antaa uusien tuulien puhaltaa.Tätä lajia alkaa nyt riittää.Mikä se on ettei siellä saa muut yrittää kuin SDP lähtöiset "ressat".Ikään kuin muilla ei olisi kykyä maan johtoon.Sossuilla on ollut oma aikansa näyttää mihin he pystyvät.Vaan eipä noilla näytöillä kovin korkeaa arvosanaa voi antaa.Nimityspolitiikka ei päivänvaloa kestä.Veromarkkojen tuhoton polttaminen edustamiseen ja kokouksiin.Kaikki entiset ressat on poikkeuksetta rikastuneet,eivät todellakaan ole BROLETÄÄREJÄ - enää, jos ovat koskaan olleetkaan.Tuntuu että veronkierto yleistyy kun kansa näkee kuinka meidän eliitti veromarkoilla mällää.Kaikki näyttä olevan ammattilaisia huolehtimaan omista eduistaan,vaan milloin tulee kansan vuoro.Vaikutta ettei kaikki ole ihan "kuuden ällän ylioppilaita".
Nyt UUSI PRESIDENTTI kehiin
äänestin 3
1102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Demarit ovat tähän asti onnistuneet markkinoimaan omia ehdokkaitaan aina "koko kansan presidentteinä". Suomen kansa on tämän käsittämättömällä tavalla aina niellyt. Onneksi nyt näyttää tilanne muuttuvan.
Naispresidentistä media innostui kunnolla vasta 2000 vaaleissa kun Tarja oli ehdolla, vaikka jo -94 oli vahva naisehdokas Elisabeth Rehn. Hän ei kuitenkaan medialle kelvannut "naisvallankumouksen" vetäjäksi kun oli porvari.
Tämän koko jutun taustalla on mm. se että aikanaan Kalevi Sorsa sai miehitettyä YLEn täysin vasemmistolaisilla toimittajilla kun kepu ja sdp olivat hallituksessa ja Johannes Virolainen antoi lepsuna miehenä kaikessa demareille periksi.