".....Onko sitten Jumalaa olemassakaan? Onko koko Raamatun ilmoitus Taivaan Jumalasta täysin ihmisten mielikuvituksen tuotetta ja epätodellista illuusiota? Kyllä Jumala on ja Raamattu ei ole täysin ihmisten kuvitelmien ja uskomusten tuotetta. Mutta ymmärtääksemme todellisen totuuden, meidän on ymmärrettävä ne olosuhteet, joissa Raamattu on kirjoitettu ja ymmärrettävä silloisten ihmisten maailmankuvaa.
Ensinnäkin. Ihmisen näköaisti on tärkein aisteistamme tiedostaessamme ympäristöämme ja tehdessämme havaintoja ymparistöstämme ja luodessamme näiden havaintojen mukaista maailmankuvaa.
Ammoisina aikoina, ennen nykyisen tekniikan tuomia mahdollisuuksia totuudenmukaisen maailmankuvan luomiseksi, ihmisen maailmankuva oli yksioikoinen ja pieni. Muinaisista ajoista alkaen ihminen on tiedostanut maan kaiken keskipisteeksi, jonka ympärillä kaikki muu, niin aurinko, kuu kuin tähdetkin liikkuvat. Tähän maailmankuvaan sopi hyvin käsitys alhaalla olevasta maasta, ihmisen asuinsijasta, ja ylhäällä olevasta taivaasta, Jumalan asuinsijasta. Primitiiviajan ihmisen taivas oli se sininen kaari, joka oli silmin nähtävissä, ja jonka yläpuolelle oli helppo kuvitella Jumalan valtaistuin ja kuvitella vieläpä Jeesus istumaan tämän valtaistuimen oikealle puolelle. Siis kaikki ne ilmaukset, joilla Raamatussa tapahtumia ja asioita ilmaistaan, ovat silloisten ihmisten maailmankuvan mukaisia ilmauksia, joista puuttuu nykyinen tietämykseen perustuva todellisuus. Ihmisellä ei yksinkertaisesti ollut käytettävissään sellaisia käsitteitä ja termejä, joilla asioita olisi voitu totuudenmukaisemmin ilmoittaa.
Toiseksi. Ihmisellä on aina ollut pelonsekainen suhtautuminen kaikkeen sellaiseen, jonka se on pyhäksi tai korkeammaksi tiedostanut tai jota se ei ole käsittänyt. Niinpä näistäkin Raamatun inhimillisistä ilmoituksista muodostui vähitellen ihmisille uskonkäsitteitä, dogmeja, jotka oli uskottava sellaisenaan. Pyrkimättä näitä ymmärtämään tai muuttamaan. Tässä suhteessa katolinen kirkko, inkvisitioineen, on ollut erittäin tehokas näiden primitiiviharhojen puolustajana ja edustajana. Katolinen kirkko, inkvisitioineen, piti aina Galilein päiviin asti huolen siitä, että maa oli ihmisten tietoisuudessa kaiken keskipiste; ja että taivas oli Jumalan valtaistuin ja näistä lähtökohdista länsimaiseen kristillisyyteen ovat pesiytyneet ne harhat, jonka vallassa se on koko olemassaolonsa ajan ollut. "Mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme", kuten meille kaikille tutussa hengellisessä laulussa harhauttavasti sanotaan.
Ymmärtääksemme perusteellisemmin maanpäällä elävän primitiivi-ihmisen maailmankuvan ja todellisen, totuudenmukaisen tietoon perustuvan, maailmankuvan välistä eroavuutta, meidän on tehtävä omissa ajatuksissamme opintomatka avaruuteen.
Ajatelkaamme, että olemme matkanneet raketilla 1.200 000 km (neljä valosekuntia) Pohjoisnavan yläpuolelle suoraan Pohjantähteä kohti. Nyt näkisimme Auringon mustassa avaruudessa liekehtivänä tulipallona. Näkisimme puolikuun, kooltaan kolmasosa nykyisestä. Näkisimme auringon puoleisen osan maapallosta. Kooltaan neljä kertaa kuuta suurempana. Yötä ja päivää ei enää olisi ja lukuun ottamatta maan verkkaista liikettä akselinsa ympäri ja kuun hiljaista vaellusta maan ympäri, mikään ei ilmaisisi meille ajan kulumista. Ei yön ja päivän vaihteluita, ei viikkoja, ei kuukausia eikä edes vuosien vaihteluita. "Yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin eilinen päivä". Tämän lisäksi näkisimme miljoonat mustassa avaruudessa vakaana paikallaan säteilevät tähdet. Mutta. Nämä tähdet säteilisivät joka puolella. Sivuillamme. Edessämme ja takanamme. Päämme päällä, mutta myös jalkojemme alla. Ja tässä tilanteessa joutuisimme kysymään: Missä on Jumalan taivas? Jumalaa, enempää kuin hänen taivastakaan emme avaruudesta tule koskaan löytämään. Emme Allahia emmekä edes Jehovaa. Emme Muhammedia emmekä Jeesusta. Sillä yksinkertaisesti näitä ei tähtitarhoissa tai tähtien tuolla puolen ole.
Saadaksemme vielä totuudenmukaisemman kuvan maailmankaikkeuden mittasuhteista, meidän on syytä tarkastella lyhyesti tähtien etäisyyksiä ja aikaa, jonka valo ja radioaallot kunkin tähden saavuttamisen tarvitsevat........"
http://www.aretalogia.com/pragmatiikka/pragmatiikka.5.htm
Ensinnäkin. Ihmisen näköaisti on tärkein aisteistamme tiedostaessamme ympäristöämme ja tehdessämme havaintoja ymparistöstämme ja luodessamme näiden havaintojen mukaista maailmankuvaa.
Ammoisina aikoina, ennen nykyisen tekniikan tuomia mahdollisuuksia totuudenmukaisen maailmankuvan luomiseksi, ihmisen maailmankuva oli yksioikoinen ja pieni. Muinaisista ajoista alkaen ihminen on tiedostanut maan kaiken keskipisteeksi, jonka ympärillä kaikki muu, niin aurinko, kuu kuin tähdetkin liikkuvat. Tähän maailmankuvaan sopi hyvin käsitys alhaalla olevasta maasta, ihmisen asuinsijasta, ja ylhäällä olevasta taivaasta, Jumalan asuinsijasta. Primitiiviajan ihmisen taivas oli se sininen kaari, joka oli silmin nähtävissä, ja jonka yläpuolelle oli helppo kuvitella Jumalan valtaistuin ja kuvitella vieläpä Jeesus istumaan tämän valtaistuimen oikealle puolelle. Siis kaikki ne ilmaukset, joilla Raamatussa tapahtumia ja asioita ilmaistaan, ovat silloisten ihmisten maailmankuvan mukaisia ilmauksia, joista puuttuu nykyinen tietämykseen perustuva todellisuus. Ihmisellä ei yksinkertaisesti ollut käytettävissään sellaisia käsitteitä ja termejä, joilla asioita olisi voitu totuudenmukaisemmin ilmoittaa.
Toiseksi. Ihmisellä on aina ollut pelonsekainen suhtautuminen kaikkeen sellaiseen, jonka se on pyhäksi tai korkeammaksi tiedostanut tai jota se ei ole käsittänyt. Niinpä näistäkin Raamatun inhimillisistä ilmoituksista muodostui vähitellen ihmisille uskonkäsitteitä, dogmeja, jotka oli uskottava sellaisenaan. Pyrkimättä näitä ymmärtämään tai muuttamaan. Tässä suhteessa katolinen kirkko, inkvisitioineen, on ollut erittäin tehokas näiden primitiiviharhojen puolustajana ja edustajana. Katolinen kirkko, inkvisitioineen, piti aina Galilein päiviin asti huolen siitä, että maa oli ihmisten tietoisuudessa kaiken keskipiste; ja että taivas oli Jumalan valtaistuin ja näistä lähtökohdista länsimaiseen kristillisyyteen ovat pesiytyneet ne harhat, jonka vallassa se on koko olemassaolonsa ajan ollut. "Mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme", kuten meille kaikille tutussa hengellisessä laulussa harhauttavasti sanotaan.
Ymmärtääksemme perusteellisemmin maanpäällä elävän primitiivi-ihmisen maailmankuvan ja todellisen, totuudenmukaisen tietoon perustuvan, maailmankuvan välistä eroavuutta, meidän on tehtävä omissa ajatuksissamme opintomatka avaruuteen.
Ajatelkaamme, että olemme matkanneet raketilla 1.200 000 km (neljä valosekuntia) Pohjoisnavan yläpuolelle suoraan Pohjantähteä kohti. Nyt näkisimme Auringon mustassa avaruudessa liekehtivänä tulipallona. Näkisimme puolikuun, kooltaan kolmasosa nykyisestä. Näkisimme auringon puoleisen osan maapallosta. Kooltaan neljä kertaa kuuta suurempana. Yötä ja päivää ei enää olisi ja lukuun ottamatta maan verkkaista liikettä akselinsa ympäri ja kuun hiljaista vaellusta maan ympäri, mikään ei ilmaisisi meille ajan kulumista. Ei yön ja päivän vaihteluita, ei viikkoja, ei kuukausia eikä edes vuosien vaihteluita. "Yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin eilinen päivä". Tämän lisäksi näkisimme miljoonat mustassa avaruudessa vakaana paikallaan säteilevät tähdet. Mutta. Nämä tähdet säteilisivät joka puolella. Sivuillamme. Edessämme ja takanamme. Päämme päällä, mutta myös jalkojemme alla. Ja tässä tilanteessa joutuisimme kysymään: Missä on Jumalan taivas? Jumalaa, enempää kuin hänen taivastakaan emme avaruudesta tule koskaan löytämään. Emme Allahia emmekä edes Jehovaa. Emme Muhammedia emmekä Jeesusta. Sillä yksinkertaisesti näitä ei tähtitarhoissa tai tähtien tuolla puolen ole.
Saadaksemme vielä totuudenmukaisemman kuvan maailmankaikkeuden mittasuhteista, meidän on syytä tarkastella lyhyesti tähtien etäisyyksiä ja aikaa, jonka valo ja radioaallot kunkin tähden saavuttamisen tarvitsevat........"
http://www.aretalogia.com/pragmatiikka/pragmatiikka.5.htm
Vastaukset 1
Vanhimmat
on nimi esim. jollekin sähkön kaltaiselle ilmiölle joka mahdollistaa elämän.Ehkä se joskus selviää tai sitten ei. Eli yleisnimi käsitteelle miten elämä ylipäätään on mahdollista maailmankaikkeudessa.
Jotkut ihmiset vain tarvitsevat turvallisuutensa vuoksi ja ehkä että voivat tuntea itsensä vähän tärkeämmiksi kaiken maailman selityksiä tarinoiden muodossa . Asiaa mitenkään vähättelemättä eli elämä itsessään on niin hieno asia ettei selityksiä kaipaa tai selitykset ovat vain kalpeita varjoja kun puhutaan vaikka auringosta joka mahdollistaa elämän maanpäällä.
Sekin on sama uskoo ihmiset sitten mihin vaan mutta, kun kulttuuri tai maan virallinen ihmiskäsitys on kirkon markkinoima "syntinen, aina huono ihminen" joka aiheuttaa monille ihmisille paljon kärsimystä, on se lähinnä käsittämätöntä. Se on oppi kiusaamisesta ja alistamisesta.(uskonnoilla on omat ansionsakin, en nyt puhu niistä).
Ärsyttää lähinnä tuo virallinen näkemys ihmisestä jota virallisena valtion totuutena toitotetaan.