... tarjoillaan kansalle nyt kansanäänestyslupauksin!
Niin Matti Vanhasen kuin eritoten hänen ja keskustaeliittiesikuntansa tukeman oikeistoehdokas Sauli Niinistön sp-suuntautuminen alkaa vaalipäivän lähestyessä vaikuttaa yhä kierommalta, vai pitäisikö sanoa ambivalentimmalta: EUvostoliittolaiseen NATOon ollaankin kansaa viemässä enää VAIN "kansanäänestyksellä"!
"Kaapista ulostulevista" eli NATOon joko aivan avoimesti tai sitten "vilunki rötöksellä" hinkuavista sen sijaan alkaa kohta olla ylitarjontaa, kun jopa Lepikon torpan mullistaan - sekä niin ikään aikaansa seuranneiden ydinvoimakantojensa taannoisista mullinmalleistaan - kuuluisa puolustusministeri Seppo Kääriäinenkin on "aikaansa seuraavalla liittoutumattomuuudellaan" alkanut osoittaa ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa läntisen rahan sodan voimille, liputtamalla siis hänkin antautumismielialaansa oikeisto- eli tosiasiassa NATO-yhteistyölle.
Keskustan tämän ajan ns. silmäätekevistä näyttäisi tähän mennessä lipuneen koko vallastaan viehättynyt syöttiläsjoukko oikeiston ehdokas Niinistön tukijoiksi: ainoastaan ex- ministerien Taisto Tähkämaa ja Tytti Isohookana-Asunmaan olen havainnut ilmaisseen tukensa Tarja Haloselle. Kun Esko Ahokin on ilmiantanut SITRAn tornista ilmaisevansa vielä ennen sunnuntaita äänestyskäyttäytymisensä, voimme olla kutakuinkin varmoja, että keskustan eliitti on sankoin joukoin näissä vaaleissa puolensa valinnut. Ja nimenomaan puolen, jolle itse katson olevan - historiallisessa ja aate- sekä käytännöllispoliittisessa katsannossa - sangen heikosti perusteluita.
Samoin arvelen asiantilaa pohtivan mm. Paavo Väyrysen, jonka kantaa saataneen vielä arvuutella.
Vihjeeksi tosin voisin tarjota PV:n seuraavaa - tosin jo lokakuussa 2005 ilnmestynyttä - kolumnia, jossa esitettyihin näkemyksiin niin ikään yhdyn...
**********************
Toivottavasti Halosen linja pitää
(Julkaistu Länsi-Suomessa ja Suomenmaassa 21.10.2005)
Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat näyttävät panevan toivonsa presidentinvaaleihin. Jäsenyyteen myönteisesti tai myötäsukaisesti suhtautuvia ehdokkaita kannustetaan kilpailemaan siitä, kuka liputtaa liittoutumisen puolesta selkeimmin. Tällä tavoin pyritään luomaan paineita presidentti Tarja Halosta kohtaan, jonka tiedetään suhtautuvan jäsenyyteen vähintäänkin pidättyvästi.
Jo pitkään Suomen Nato-jäsenyydelle on pyritty löytämään tukea mielipidemittauksista. Kansan valtaisa enemmistö on kuitenkin kerran toisensa jälkeen vastustanut jäsenyyttä. Toisaalta usein on saatu tulos, jonka mukaan kansan enemmistö uskoo kuitenkin Suomen liittyvän Natoon. Tämä tulos on ollut pakko tulkita kansan epäluottamukseksi päättäjiin ja kansavallan toimivuuteen.
Nyt on kuitenkin osattu muotoilla kysymys, johon saatua vastausta voidaan tulkita tueksi jäsenyydelle. Taloustutkimuksen kyselyssä suuri enemmistö vastusti jälleen jäsenyyttä, mutta enemmistö vastanneista - 49 prosenttia - ilmoitti hyväksyvänsä sen, jos "presidentti ja pääministeri perustelluin syin päättäisivät, että Suomi hakee jäsenyyttä".
Kysymys on ovelasti laadittu. Harvapa jäsenyyttä vastustaisi, jos sekä presidentillä että pääministerillä olisi sen hakemiseen perusteltu syy. Itse asiassa yllättävän moni - 37 prosenttia vastanneista - vastustaisi jäsenyyttä tässäkin tilanteessa.
Nato-jäsenyyden kannattajat ovat rientäneet tulkitsemaan tulosta siten, että Suomen kansa kuitenkin "hiljaisesti" kannattaa jäsenyyttä. Lisäksi tuloksen on arvioitu ilmaisevan kansan luottamusta päättäjiä kohtaan. Maamme valtiollinen johto voi taivutella kansan jäsenyyden kannalle, sanotaan.
Mutta miksi pitäisi taivutella? Tähän kysymykseen jäsenyyden kannattajat eivät vastaa.
Jotkut puhuvat Suomen turvallisuusvajeesta, mutta eivät kerro, mikä se on ja kuinka jäsenyys sen täyttäisi. Pohjanoteeraus taitaa olla presidentti Martti Ahtisaaren esittämä perustelu, jonka mukaan Suomen tulisi liittyä kaikkiin läntisiin järjestöihin, jotta pääsisimme eroon kylmän sodan kauden aikaisista suomettumisväitteistä!
Presidentinvaaleissa muurin murtajaksi on ryhtynyt RKP:n Henrik Lax. Hän luo liikkumatilaa Kokoomuksen Sauli Niinistölle, jonka on nyt helpompi liputtaa avoimesti jäsenyyden puolesta. Keskustan Matti Vanhanen saattaa tuntea vetoa lähentyä näiden kahden linjaa ennen muuta mahdollisen toisen kierroksen asetelmia ajatellen.
Tarja Halosen ei ole tarpeen taipua näiden paineiden alla. Valtaisa kansan enemmistö tukee hänen linjaansa. Jos muut ehdokkaat liputtavat Nato-jäsenyyden puolesta, heidän kannattajiaan siirtyy Halosen taakse jo ensimmäisellä kierroksella.
Ainakaan Keskustan ehdokkaan ei ole viisasta haastaa Halosta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Sen sijaan on pyrittävä saamaan esille erot eri ehdokkaiden arvoissa ja aatemaailmassa.
Paavo Väyrynen
http://www.vayrynen.com/kolumnit/kolumni.php?id=53
**********************
Niin Niinistöä, Vanhasta kuin Kääriäistäkin - ja vaaliuurnille käyvää Suomen kansaa - on syytä muistuttaa siitä, mitä sotilasliitoilla ja muilla sotavalmisteluilla maailmanhistorian mitassa on yleensä ja ylipäänsä saatu aikaan!
"Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan, on yleisin ja yleisimmin epäonnistunut tapa taata rauha", sanoi Urho Kaleva Kekkonen vuoden 1968 presidentinvaalikamppailun yhteydessä kommentoidessaan sen ajan "työväen" ehdokkaan eli KOP:n pääjohtaja Matti Virkkusen "Suomi tarvitsee presidentin" -kampanjan yhteydessä esittämiä sotanäkemyksiä.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistön "EUvostolaisemman Naton" jankutus on perinteisen revanssihenkistä argumentaatiota, jolle ei löydy tosiasioista sen enempää sotilaspoliittista kuin taloudellistakaan tukea.
Toisin kuin yritetään vakuuttaa, Nato-jäsenyys jos mikä juuri pakottaisi Suomen kasvattamaan varustautumismenojaan - ja vieläpä juuri hyvin kyseenalaisten eli yli 6000 kilometrinkin päässä olevien "aluepuolustuksellisten" askareitten vuoksi!
Samansuuntaisiin systemaattisiin sotaponnistuksiinhan olisi ollut Suomea viemässä myös EU:n perustuslakisopimus, mutta Suomen kansan onneksi Ranskan ja Hollannin kansat omilla äänestyksillään onnistuivat hieman hillitsemään EU:n sotilasliittokehitystä.
Nyt näkyy Niinistö (mm. 22.1.2006 Kotkassa) kovasti tinganneen presidenttiehdokas Halosta ajamaan jo kertaalleen hylätyn perustuslakisopimuksen ratifiointia Suomen eduskunnassa, vaikka Niinistön soisi kyllä muistavan, että EU-asiat eivät kuulu presidentin - ei sen enempää Halosen kuin mahdollisen muunkaan seuraajansa - valtaoikeuksiin.
Mitähän pääministeri Vanhanenkaan mahtaa omassa vallanhalussaan ajatella nyt tukemansa presidenttiehdokkaan vimmaisesta tunkeutua EU-Suomen sisäasioihinkin? (No, yhdistäähän Vanhasta ja Niinistöä ja heidän puolueitaan toki näkemys, että Suomessa ei tarvittu eikä tarvita kansanäänestystä Euroopan Unionin perustuslaista, vaikka se hyväksytyksi tultuaan on tunnetusti asettuva suomalaisten oman perustuslain yläpuolelle! Miten onkaan parivaljakon NATO-kansanäänestyslupausten laita?)
Vanhasen uskoin vielä presidentinvaalien ensi kierroksen alla kovastikin puolustaneen näkemystä, että Suomella ei ole turvallisuusvajetta, jota tarvitsisi ruveta paikkaamaan liittymällä "sodanvoimiin", joita sotilasliitot ovat maailman sivun aina olleet ja ovat edelleenkin. Laulukuoroon joutumisen myötäkö Vanhasen oma sp-suuntautuminen alkoi horjua, toisen puolivallattoman leskimiehen taipumusten suuntaan?
On syytä korostaa, että toisin kuin suuntautumalla sotilasliittoisiin sodanvoimiin Suomen on ryhdyttävä panostamaan entistä aktiivisemmin ihmisoikeuksia ja kansainvälisen oikeuden normeja kunnioittaviin rauhantoimiin; siten Suomi lisää kaikkien ihmisten turvallisuutta niin Suomessa ja lähialueilla kuin kaikkialla muuallakin maailmassa.
Kaikkien niiden, joiden näyttää jääneen Suomen viimeisin sota kesken, olisi syytä tutustua valtiotieteen tohtori, maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, eversti evp. Pekka Visurin esittämiin arvioihin siitä, minkämoinen on Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö ja siihen mitä ylipäänsä ns. lisää Suomen turvallisuudelle olisi Nato-jäsenyydestä saatavissa.
Paikallaan olisi tutustua myös vastikään maanpuolustuskorkeakoulussa väitelleen Kaarle Lagerstamin näkemyksiin Naton mahdollisista kehityssuunnista sekä niistä saatavissa olevista eduista "pienelle maalle". Vähäisiksi elleivät aivan olemattomiksi näyttäisivät jäävän...
Oikeiston Nato-intoilun - tosiasioista huolimatta - toki ymmärrän. Juho Kusti Paasikiven jälkeen sillä poliittisella suuntauksella on ollut vuosikymmenten ajan vajetta täysjärkisyydestä ja mm. geopoliittisten reaaliteettien tajusta.
Mutta kaikki UKK:n henkistä ja aatteellista perintöä kunnioittavat tulevat ihmettelemään Suomen Keskustan vajoamista niin alas, että se on puoluejohtonsa opportunistisesti agitoimana tekemässä tilaa sille, että sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ollaan luopumassa - ja pelkästään(kö) porvarien hernerokasta!
Matti Vanhanen on saava maksaa viimeisimmästä EU-etulinjanmaa- ja orastavan oikeistolaisesta NATO-linjaratkaisustaan - eli avoimesta liittoutumisesta poliittisten oikeistovoimien kanssa - vielä todella ison hinnan!
Surullista, että johtajansa vastuuttomasta sp-suuntautumisesta (s.o. sotilaspoliittinen suuntaus!) voi joutua kärsimään ei ainoastaan keskustaväki vaan koko Suomen kansa.
PS. Tuen antamista ja ohjaamista sotilaallista länsiliittoutumista innokkaasti ajaville oikeistovoimille näytään keskustan piirissä puolusteltavan myös väitteillä, että moinen aatteellis-poliittinen metamorfoosi olisi muka "Kekkosen henkisen ja aatteellisen perinnön mukaista".
Milläköhän vuosikymmenillä ja miltäköhän vuosikymmeniltä ovat moiset harhat Kekkosen muka "porvarillisesta ajattelutavasta" voineet olla muodostettavissa?
Jos vaivautuu tutustumaan vaikkapa UKK:n puheeseen Suomen Lakimiesliiton kokouksessa - muistaakseni Ostrobotnialla 1965 - saattaapa tulla kovinkin toisenmoisiin ajatauksiin "Kekkosen porvarillisesta ajattelutavasta".
Niin lakitieteen tohtori kuin itse olikin, tuolloin Kekkonen kritisoi todella kovin sanoin Suomessa vallalla ollutta ja edelleenkin vallalla olevaa "porvarillista hegemoniaa".
Kun Kekkosen aikoina kansainvälistä yhteistyötä yritettiin kehittää ETYKin ja UKTJ:n ("uusi kansainvälinen taloudellinen järjestys") hengessä, näinä aikoina puhaltavat julmat uusoikeistolaiset, uuskolonialistiset ja uusimperialistiset tuulet, joiden taustalla on uusliberalistinen näkemys siitä, että globalisaatio - ja markkinatalous - sinällään tuottaa kaikille kansoille ja kaikille ihmisille yhteistä hyvää.
Niinhän ei missään suhteessa ja millään muotoa ole asianlaita: "Kiina-ilmiö" ei ole koitunut eikä koitumassa yhteiseksi hyväksi sen enempää tavallisille kiinalaisille - siitä antoi karun kuvan mm. eilisiltapäivänen MOT-uusinta Suomenkin "kehitysyhteistyöpolitiikasta"! - kuin esimerkiksi niille monille kymmenille tuhansille amerikkalaisille ja myös eurooppalaisille autoteollisuuden työntekijöille, jotka ovat menettämässä työpaikkansa. Samaan tapaan kuin mitä on tapahtunut ja tapahtumassa tuhansille suomalaisillekin duunareille, joista esimerkiksi sanan "Perlos" soisi herättävän ihmisiä ajattelemaan ehkä omaksikin kohtalokseen koituvia kehityskulkuja.
Äänestyskoppiin on rahvaan syytä 29.1.2006 siis mennä ja vetää viivansa perusteellisesti vaihtoehtoja harkiten: lihallisiksi esimerkeiksi tämän ajan porvarillisesta hegemoniasta ja ajattelusta - ja siitä juontavat uusliberalistiset ja uusimperialistiset käytännöt ja toimintatavat niin tässä maassa kuin maailmalla - riittävät edelleenkin juuri oikeistolaiset laki- ja bisnesmiehet...
Niin Matti Vanhasen kuin eritoten hänen ja keskustaeliittiesikuntansa tukeman oikeistoehdokas Sauli Niinistön sp-suuntautuminen alkaa vaalipäivän lähestyessä vaikuttaa yhä kierommalta, vai pitäisikö sanoa ambivalentimmalta: EUvostoliittolaiseen NATOon ollaankin kansaa viemässä enää VAIN "kansanäänestyksellä"!
"Kaapista ulostulevista" eli NATOon joko aivan avoimesti tai sitten "vilunki rötöksellä" hinkuavista sen sijaan alkaa kohta olla ylitarjontaa, kun jopa Lepikon torpan mullistaan - sekä niin ikään aikaansa seuranneiden ydinvoimakantojensa taannoisista mullinmalleistaan - kuuluisa puolustusministeri Seppo Kääriäinenkin on "aikaansa seuraavalla liittoutumattomuuudellaan" alkanut osoittaa ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa läntisen rahan sodan voimille, liputtamalla siis hänkin antautumismielialaansa oikeisto- eli tosiasiassa NATO-yhteistyölle.
Keskustan tämän ajan ns. silmäätekevistä näyttäisi tähän mennessä lipuneen koko vallastaan viehättynyt syöttiläsjoukko oikeiston ehdokas Niinistön tukijoiksi: ainoastaan ex- ministerien Taisto Tähkämaa ja Tytti Isohookana-Asunmaan olen havainnut ilmaisseen tukensa Tarja Haloselle. Kun Esko Ahokin on ilmiantanut SITRAn tornista ilmaisevansa vielä ennen sunnuntaita äänestyskäyttäytymisensä, voimme olla kutakuinkin varmoja, että keskustan eliitti on sankoin joukoin näissä vaaleissa puolensa valinnut. Ja nimenomaan puolen, jolle itse katson olevan - historiallisessa ja aate- sekä käytännöllispoliittisessa katsannossa - sangen heikosti perusteluita.
Samoin arvelen asiantilaa pohtivan mm. Paavo Väyrysen, jonka kantaa saataneen vielä arvuutella.
Vihjeeksi tosin voisin tarjota PV:n seuraavaa - tosin jo lokakuussa 2005 ilnmestynyttä - kolumnia, jossa esitettyihin näkemyksiin niin ikään yhdyn...
**********************
Toivottavasti Halosen linja pitää
(Julkaistu Länsi-Suomessa ja Suomenmaassa 21.10.2005)
Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat näyttävät panevan toivonsa presidentinvaaleihin. Jäsenyyteen myönteisesti tai myötäsukaisesti suhtautuvia ehdokkaita kannustetaan kilpailemaan siitä, kuka liputtaa liittoutumisen puolesta selkeimmin. Tällä tavoin pyritään luomaan paineita presidentti Tarja Halosta kohtaan, jonka tiedetään suhtautuvan jäsenyyteen vähintäänkin pidättyvästi.
Jo pitkään Suomen Nato-jäsenyydelle on pyritty löytämään tukea mielipidemittauksista. Kansan valtaisa enemmistö on kuitenkin kerran toisensa jälkeen vastustanut jäsenyyttä. Toisaalta usein on saatu tulos, jonka mukaan kansan enemmistö uskoo kuitenkin Suomen liittyvän Natoon. Tämä tulos on ollut pakko tulkita kansan epäluottamukseksi päättäjiin ja kansavallan toimivuuteen.
Nyt on kuitenkin osattu muotoilla kysymys, johon saatua vastausta voidaan tulkita tueksi jäsenyydelle. Taloustutkimuksen kyselyssä suuri enemmistö vastusti jälleen jäsenyyttä, mutta enemmistö vastanneista - 49 prosenttia - ilmoitti hyväksyvänsä sen, jos "presidentti ja pääministeri perustelluin syin päättäisivät, että Suomi hakee jäsenyyttä".
Kysymys on ovelasti laadittu. Harvapa jäsenyyttä vastustaisi, jos sekä presidentillä että pääministerillä olisi sen hakemiseen perusteltu syy. Itse asiassa yllättävän moni - 37 prosenttia vastanneista - vastustaisi jäsenyyttä tässäkin tilanteessa.
Nato-jäsenyyden kannattajat ovat rientäneet tulkitsemaan tulosta siten, että Suomen kansa kuitenkin "hiljaisesti" kannattaa jäsenyyttä. Lisäksi tuloksen on arvioitu ilmaisevan kansan luottamusta päättäjiä kohtaan. Maamme valtiollinen johto voi taivutella kansan jäsenyyden kannalle, sanotaan.
Mutta miksi pitäisi taivutella? Tähän kysymykseen jäsenyyden kannattajat eivät vastaa.
Jotkut puhuvat Suomen turvallisuusvajeesta, mutta eivät kerro, mikä se on ja kuinka jäsenyys sen täyttäisi. Pohjanoteeraus taitaa olla presidentti Martti Ahtisaaren esittämä perustelu, jonka mukaan Suomen tulisi liittyä kaikkiin läntisiin järjestöihin, jotta pääsisimme eroon kylmän sodan kauden aikaisista suomettumisväitteistä!
Presidentinvaaleissa muurin murtajaksi on ryhtynyt RKP:n Henrik Lax. Hän luo liikkumatilaa Kokoomuksen Sauli Niinistölle, jonka on nyt helpompi liputtaa avoimesti jäsenyyden puolesta. Keskustan Matti Vanhanen saattaa tuntea vetoa lähentyä näiden kahden linjaa ennen muuta mahdollisen toisen kierroksen asetelmia ajatellen.
Tarja Halosen ei ole tarpeen taipua näiden paineiden alla. Valtaisa kansan enemmistö tukee hänen linjaansa. Jos muut ehdokkaat liputtavat Nato-jäsenyyden puolesta, heidän kannattajiaan siirtyy Halosen taakse jo ensimmäisellä kierroksella.
Ainakaan Keskustan ehdokkaan ei ole viisasta haastaa Halosta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Sen sijaan on pyrittävä saamaan esille erot eri ehdokkaiden arvoissa ja aatemaailmassa.
Paavo Väyrynen
http://www.vayrynen.com/kolumnit/kolumni.php?id=53
**********************
Niin Niinistöä, Vanhasta kuin Kääriäistäkin - ja vaaliuurnille käyvää Suomen kansaa - on syytä muistuttaa siitä, mitä sotilasliitoilla ja muilla sotavalmisteluilla maailmanhistorian mitassa on yleensä ja ylipäänsä saatu aikaan!
"Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan, on yleisin ja yleisimmin epäonnistunut tapa taata rauha", sanoi Urho Kaleva Kekkonen vuoden 1968 presidentinvaalikamppailun yhteydessä kommentoidessaan sen ajan "työväen" ehdokkaan eli KOP:n pääjohtaja Matti Virkkusen "Suomi tarvitsee presidentin" -kampanjan yhteydessä esittämiä sotanäkemyksiä.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistön "EUvostolaisemman Naton" jankutus on perinteisen revanssihenkistä argumentaatiota, jolle ei löydy tosiasioista sen enempää sotilaspoliittista kuin taloudellistakaan tukea.
Toisin kuin yritetään vakuuttaa, Nato-jäsenyys jos mikä juuri pakottaisi Suomen kasvattamaan varustautumismenojaan - ja vieläpä juuri hyvin kyseenalaisten eli yli 6000 kilometrinkin päässä olevien "aluepuolustuksellisten" askareitten vuoksi!
Samansuuntaisiin systemaattisiin sotaponnistuksiinhan olisi ollut Suomea viemässä myös EU:n perustuslakisopimus, mutta Suomen kansan onneksi Ranskan ja Hollannin kansat omilla äänestyksillään onnistuivat hieman hillitsemään EU:n sotilasliittokehitystä.
Nyt näkyy Niinistö (mm. 22.1.2006 Kotkassa) kovasti tinganneen presidenttiehdokas Halosta ajamaan jo kertaalleen hylätyn perustuslakisopimuksen ratifiointia Suomen eduskunnassa, vaikka Niinistön soisi kyllä muistavan, että EU-asiat eivät kuulu presidentin - ei sen enempää Halosen kuin mahdollisen muunkaan seuraajansa - valtaoikeuksiin.
Mitähän pääministeri Vanhanenkaan mahtaa omassa vallanhalussaan ajatella nyt tukemansa presidenttiehdokkaan vimmaisesta tunkeutua EU-Suomen sisäasioihinkin? (No, yhdistäähän Vanhasta ja Niinistöä ja heidän puolueitaan toki näkemys, että Suomessa ei tarvittu eikä tarvita kansanäänestystä Euroopan Unionin perustuslaista, vaikka se hyväksytyksi tultuaan on tunnetusti asettuva suomalaisten oman perustuslain yläpuolelle! Miten onkaan parivaljakon NATO-kansanäänestyslupausten laita?)
Vanhasen uskoin vielä presidentinvaalien ensi kierroksen alla kovastikin puolustaneen näkemystä, että Suomella ei ole turvallisuusvajetta, jota tarvitsisi ruveta paikkaamaan liittymällä "sodanvoimiin", joita sotilasliitot ovat maailman sivun aina olleet ja ovat edelleenkin. Laulukuoroon joutumisen myötäkö Vanhasen oma sp-suuntautuminen alkoi horjua, toisen puolivallattoman leskimiehen taipumusten suuntaan?
On syytä korostaa, että toisin kuin suuntautumalla sotilasliittoisiin sodanvoimiin Suomen on ryhdyttävä panostamaan entistä aktiivisemmin ihmisoikeuksia ja kansainvälisen oikeuden normeja kunnioittaviin rauhantoimiin; siten Suomi lisää kaikkien ihmisten turvallisuutta niin Suomessa ja lähialueilla kuin kaikkialla muuallakin maailmassa.
Kaikkien niiden, joiden näyttää jääneen Suomen viimeisin sota kesken, olisi syytä tutustua valtiotieteen tohtori, maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, eversti evp. Pekka Visurin esittämiin arvioihin siitä, minkämoinen on Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö ja siihen mitä ylipäänsä ns. lisää Suomen turvallisuudelle olisi Nato-jäsenyydestä saatavissa.
Paikallaan olisi tutustua myös vastikään maanpuolustuskorkeakoulussa väitelleen Kaarle Lagerstamin näkemyksiin Naton mahdollisista kehityssuunnista sekä niistä saatavissa olevista eduista "pienelle maalle". Vähäisiksi elleivät aivan olemattomiksi näyttäisivät jäävän...
Oikeiston Nato-intoilun - tosiasioista huolimatta - toki ymmärrän. Juho Kusti Paasikiven jälkeen sillä poliittisella suuntauksella on ollut vuosikymmenten ajan vajetta täysjärkisyydestä ja mm. geopoliittisten reaaliteettien tajusta.
Mutta kaikki UKK:n henkistä ja aatteellista perintöä kunnioittavat tulevat ihmettelemään Suomen Keskustan vajoamista niin alas, että se on puoluejohtonsa opportunistisesti agitoimana tekemässä tilaa sille, että sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ollaan luopumassa - ja pelkästään(kö) porvarien hernerokasta!
Matti Vanhanen on saava maksaa viimeisimmästä EU-etulinjanmaa- ja orastavan oikeistolaisesta NATO-linjaratkaisustaan - eli avoimesta liittoutumisesta poliittisten oikeistovoimien kanssa - vielä todella ison hinnan!
Surullista, että johtajansa vastuuttomasta sp-suuntautumisesta (s.o. sotilaspoliittinen suuntaus!) voi joutua kärsimään ei ainoastaan keskustaväki vaan koko Suomen kansa.
PS. Tuen antamista ja ohjaamista sotilaallista länsiliittoutumista innokkaasti ajaville oikeistovoimille näytään keskustan piirissä puolusteltavan myös väitteillä, että moinen aatteellis-poliittinen metamorfoosi olisi muka "Kekkosen henkisen ja aatteellisen perinnön mukaista".
Milläköhän vuosikymmenillä ja miltäköhän vuosikymmeniltä ovat moiset harhat Kekkosen muka "porvarillisesta ajattelutavasta" voineet olla muodostettavissa?
Jos vaivautuu tutustumaan vaikkapa UKK:n puheeseen Suomen Lakimiesliiton kokouksessa - muistaakseni Ostrobotnialla 1965 - saattaapa tulla kovinkin toisenmoisiin ajatauksiin "Kekkosen porvarillisesta ajattelutavasta".
Niin lakitieteen tohtori kuin itse olikin, tuolloin Kekkonen kritisoi todella kovin sanoin Suomessa vallalla ollutta ja edelleenkin vallalla olevaa "porvarillista hegemoniaa".
Kun Kekkosen aikoina kansainvälistä yhteistyötä yritettiin kehittää ETYKin ja UKTJ:n ("uusi kansainvälinen taloudellinen järjestys") hengessä, näinä aikoina puhaltavat julmat uusoikeistolaiset, uuskolonialistiset ja uusimperialistiset tuulet, joiden taustalla on uusliberalistinen näkemys siitä, että globalisaatio - ja markkinatalous - sinällään tuottaa kaikille kansoille ja kaikille ihmisille yhteistä hyvää.
Niinhän ei missään suhteessa ja millään muotoa ole asianlaita: "Kiina-ilmiö" ei ole koitunut eikä koitumassa yhteiseksi hyväksi sen enempää tavallisille kiinalaisille - siitä antoi karun kuvan mm. eilisiltapäivänen MOT-uusinta Suomenkin "kehitysyhteistyöpolitiikasta"! - kuin esimerkiksi niille monille kymmenille tuhansille amerikkalaisille ja myös eurooppalaisille autoteollisuuden työntekijöille, jotka ovat menettämässä työpaikkansa. Samaan tapaan kuin mitä on tapahtunut ja tapahtumassa tuhansille suomalaisillekin duunareille, joista esimerkiksi sanan "Perlos" soisi herättävän ihmisiä ajattelemaan ehkä omaksikin kohtalokseen koituvia kehityskulkuja.
Äänestyskoppiin on rahvaan syytä 29.1.2006 siis mennä ja vetää viivansa perusteellisesti vaihtoehtoja harkiten: lihallisiksi esimerkeiksi tämän ajan porvarillisesta hegemoniasta ja ajattelusta - ja siitä juontavat uusliberalistiset ja uusimperialistiset käytännöt ja toimintatavat niin tässä maassa kuin maailmalla - riittävät edelleenkin juuri oikeistolaiset laki- ja bisnesmiehet...
Vastaukset 5
Vanhimmat
13.01.2006
Historian tulkintoja ja tulevaisuuden suuntia
julkaistu Suomenmaassa ja Lallissa
Presidentinvaalien yhteydessä tarjoutuu oivallinen mahdollisuus keskustella sekä lähihistoriamme tapahtumista että kansakuntamme tulevaisuudesta. Loppusuoralla olevat kampanjat ovat kuitenkin keskittyneet päivänpolitiikan kysymyksiin.
Sekä historiasta että tulevaisuudesta on vaikea keskustella.
Tulevaisuutta koskevien keskustelujen esteenä näyttää olevan poliittisen toiminnan perusluonteen muuttuminen.
Tulevaisuuskeskusteluissa tulisi paneutua yhtäältä elämän ja politiikan arvoihin, ja käsitellä toisaalta näihin arvoihin perustuvia tavoitteita. Tällaisia puheenvuoroja ei ole juurikaan kuultu ennen muuta sen vuoksi, että yhteisten asioittemme hoitamisessa ei ole nykyään kovin paljon päämäärätietoisuutta ja johtajuutta. Politiikka on pikemminkin olosuhteisiin sopeutumista ja yleisen mielipiteen myötäilemistä.
Näistäkään lähtökohdista käsin tulevaisuudesta ei ole helppo keskustella. On yhä vaikeampi ennustaa, kuinka olosuhteet ovat muuttumassa. Vielä hankalampaa on ottaa kantaa siihen, millaisia sopeutumisratkaisuja tulevina vuosina olisi toteutettava.
Lähihistorian käsittelyä vaikeuttaa puolestaan se, että Suomessa on viime vuosina ollut vaihtelevia hallituskoalitioita, joten ehdokkaat ja heidän tukenaan olevat puolueet ovat olleet vuorollaan hallitusvastuussa. Politiikan suunta ei ole toisaalta hallituspohjan vaihduttua merkittävästi muuttunut. Lähihistoriasta väiteltäessä syntyy siten helposti uskottavuusongelmia.
Yksi esimerkki tästä on Sauli Niinistön yritys virittää keskustelua turvallisuuspolitiikasta. Jossakin puheenvuorossaan hän on arvostellut sitä, että Suomi on mennyt mukaan EU:n taistelujoukkoihin, mutta ei ole saanut tämän vastapainoksi turvatakuita. Oikein arvosteltu, mutta Niinistö on ollut itse tätä päätöstä tekemässä.
Hieman vanhemmasta historiasta löytyy aitoa vastakkainasettelua, johon vaaliväittelyissäkin voidaan nojautua. Tässäkin keskustelussa voi kuitenkin trampata pahasti klaveeriin. Näin kävi Bjarne Kallikselle TV 1:n haastattelussa.
Kallis kiitteli Mauno Koivistoa vuoden 1987 hallitusratkaisusta, jossa Koivisto hänen mielestään turvasi eduskunnan enemmistön tahdon toteutumisen kaatamalla salaisen hallitussopimuksen. Toisaalta Kallis syytti vuosina 1991-1995 toiminutta Esko Ahon johtamaa sinivihreää hallitusta tuon ajan konkursseista ja suurtyöttömyydestä.
Keväällä 1987 Mauno Koivisto rikkoi räikeästi parlamentarismin pelisääntöjä, kun hän esti eduskunnan keskustaoikeistolaista enemmistöä muodostamasta haluamaansa hallitusta. Kokoomus runnottiin sinipunaan. Tällä tavoin toteutettiin Harri Holkerin ja SDP:n johdon välinen salainen hallitussuunnitelma.
Holkerin hallitus puolestaan romutti Suomen kansantalouden vahvan markan politiikalla, jota valtiosääntömme periaatteiden vastaisesti johti taustalta Mauno Koivisto. Ahon hallitus joutui korjaamaan Holkerin hallituksen talouspolitiikan tuhoisia seurauksia. Tässä sen toimintaa vaikeutti Koiviston manuaalinen ohjaus, jolla vahvan markan politiikkaa jatkettiin vielä noin puolentoista vuoden ajan.
Kalliksen tulkinta 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun tapahtumista ei siis perustu tosiasioihin eikä se muutoinkaan kestä lähempää tarkastelua. Lisäksi Kallis unohtaa oman puolueensa ja sen puheenjohtajien aseman ja roolin noissa tapahtumissa.
Kristillinen liitto olisi ollut mukana sinivihreässä hallituksessa, ja puheenjohtaja Esko Almgren oli mukana siihen tähdänneissä neuvotteluissa. SKL oli toisaalta mukana Ahon hallituksessa, ja puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi kantoi ministerinä vastuuta sen toiminnasta.
Nyt vaalikeskustelut on käyty. Vaalista tulee äärimmäisen tiukka. Äänestäjillä on todellisen vaikuttamisen mahdollisuus. Demokratian ritarit ratkaisevat, käydäänkö vaalissa toinen kierros ja keiden kesken. Viime päivien uutiset viittaavat siihen, että toiselle kierrokselle mennään ja että Matti Vanhasella on kaikki mahdollisuudet olla siinä mukana.
Jos toinen kierros käydään, keskustelujen luonne muuttuu. Siinä vaiheessa on mahdollisuus päästä sekä lähihistorian syvempiin tulkintoihin että todelliseen tulevaisuuskeskusteluun.
Tuommoisella otsikolla julkaistiin siis Suomenmaassa ja Länsi-Suomessa europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kirjoitus lokakuussa 2005.
Toivomus on edelleen ajankohtainen, ja nimenomaan siksi, että Suomen Keskusta rp:n nykyjohto muine eliitin liepeilijöineen on näkyvästi liputtamassa oikeistoehdokas Niinistön rohkeimpienkin lännettämisunelmien puolesta!
"Ainakaan Keskustan ehdokkaan ei ole viisasta haastaa Halosta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa", kirjoitti Paavo Väyrynen siis 21.10.2005 - ja mielestäni erittäin viisaasti ja vastuullisesti.
Nyt kun vihoviimeinen vaalipäivä - ja ilman niinikään transatlanttisuuden sokaisemaa Vanhasta, joka pudotti itsensä toiselta kierrokselta nimenomaan omalla uusoikeistolaisella linjavalinnallaan! - lähestyy,
sietäisi keskustan kentälläkin nukuttavan nyt aivan rauhassa muutamankin yön yli. Ja muistettavan sitten äänestyskopissa 29.1.2006 Paavo Väyrysen viisaat mietteet...
§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§
21.10.2005 / Suomenmaa ja Länsi-Suomi /
Paavo Väyrynen:
"Toivottavasti Halosen linja pitää
Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat näyttävät panevan toivonsa presidentinvaaleihin. Jäsenyyteen myönteisesti tai myötäsukaisesti suhtautuvia ehdokkaita kannustetaan kilpailemaan siitä, kuka liputtaa liittoutumisen puolesta selkeimmin. Tällä tavoin pyritään luomaan paineita presidentti Tarja Halosta kohtaan, jonka tiedetään suhtautuvan jäsenyyteen vähintäänkin pidättyvästi.
Jo pitkään Suomen Nato-jäsenyydelle on pyritty löytämään tukea mielipidemittauksista. Kansan valtaisa enemmistö on kuitenkin kerran toisensa jälkeen vastustanut jäsenyyttä. Toisaalta usein on saatu tulos, jonka mukaan kansan enemmistö uskoo kuitenkin Suomen liittyvän Natoon. Tämä tulos on ollut pakko tulkita kansan epäluottamukseksi päättäjiin ja kansavallan toimivuuteen.
Nyt on kuitenkin osattu muotoilla kysymys, johon saatua vastausta voidaan tulkita tueksi jäsenyydelle. Taloustutkimuksen kyselyssä suuri enemmistö vastusti jälleen jäsenyyttä, mutta enemmistö vastanneista - 49 prosenttia - ilmoitti hyväksyvänsä sen, jos "presidentti ja pääministeri perustelluin syin päättäisivät, että Suomi hakee jäsenyyttä".
Kysymys on ovelasti laadittu. Harvapa jäsenyyttä vastustaisi, jos sekä presidentillä että pääministerillä olisi sen hakemiseen perusteltu syy. Itse asiassa yllättävän moni - 37 prosenttia vastanneista - vastustaisi jäsenyyttä tässäkin tilanteessa.
Nato-jäsenyyden kannattajat ovat rientäneet tulkitsemaan tulosta siten, että Suomen kansa kuitenkin "hiljaisesti" kannattaa jäsenyyttä. Lisäksi tuloksen on arvioitu ilmaisevan kansan luottamusta päättäjiä kohtaan. Maamme valtiollinen johto voi taivutella kansan jäsenyyden kannalle, sanotaan.
Mutta miksi pitäisi taivutella? Tähän kysymykseen jäsenyyden kannattajat eivät vastaa.
Jotkut puhuvat Suomen turvallisuusvajeesta, mutta eivät kerro, mikä se on ja kuinka jäsenyys sen täyttäisi. Pohjanoteeraus taitaa olla presidentti Martti Ahtisaaren esittämä perustelu, jonka mukaan Suomen tulisi liittyä kaikkiin läntisiin järjestöihin, jotta pääsisimme eroon kylmän sodan kauden aikaisista suomettumisväitteistä!
Presidentinvaaleissa muurin murtajaksi on ryhtynyt RKP:n Henrik Lax. Hän luo liikkumatilaa Kokoomuksen Sauli Niinistölle, jonka on nyt helpompi liputtaa avoimesti jäsenyyden puolesta. Keskustan Matti Vanhanen saattaa tuntea vetoa lähentyä näiden kahden linjaa ennen muuta mahdollisen toisen kierroksen asetelmia ajatellen.
Tarja Halosen ei ole tarpeen taipua näiden paineiden alla. Valtaisa kansan enemmistö tukee hänen linjaansa. Jos muut ehdokkaat liputtavat Nato-jäsenyyden puolesta, heidän kannattajiaan siirtyy Halosen taakse jo ensimmäisellä kierroksella.
Ainakaan Keskustan ehdokkaan ei ole viisasta haastaa Halosta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Sen sijaan on pyrittävä saamaan esille erot eri ehdokkaiden arvoissa ja aatemaailmassa.
Paavo Väyrynen"
Lähdelinkki: http://www.vayrynen.com/kolumnit/kolumni.php?id=53
PS. Ja näin nimenomaan ja myös siksi, ettei...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013199251
... ja presidentinvaalien jälkeenkin...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000104&posting=22000000011962428
Luen parhaillaan.
Kukaan ei ole luvannut kansanäänestystä mistään, vaan ainoastaan neuvoa-antavan kansanäänestyksen
http://fi.wikipedia.org/wiki/kansanäänestys
Vaikkeiwikipedian linkki toiminekaan, on toki hyvin kyseenalaista, kuinka vilpitön on Niinistön - Vanhasen -akselin tarjous siitä, että "kansanäänestyksellä" sittn joskus hamassa tulevaisuudessa muka ratkaistaisiin Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys.
Samaan asiaan on kiinnittänyt muuten huomiota tosrstaina 26.1.2006 Suomenmaassa huomiota Keskustan kunniajäsen, ex-ministeri Taisto Tähkämaa, joka otsikolla "Miksi näin, Keskusta?" kummastelee Matti Vanhasen ja muun keskustaeliitin nopeata siirtymistä ajamaan presidentiksi oikeiston ehdokas Sauli Niinistöä, joka Tähkämaan mielestä "vetää Suomea aktiivisesti kohti Natoa".
Tähkämaa ihmettelee varsin perustellusti, miksi Keskustan johto Matti Vanhasen johdolla on luopumassa hallituksen ja myös Keskustan puoluekokouksen päätöksistä "pitää Suomi sotilaallisesti liittoutumattomana"?
Samaa ihmettelen minä itsekin - ja toivon mukaan moni perinteinen alkiolais-kekkoslainen keskustalainen, joiden äänestyskäyttätyminen on oleva 29.1.2006 todella suuressa arvossa - ja suuresta merkityksestä!
Ja sitten vielä toinenkin - hivenen monimielisempi - kirjoitus lukusuosituksena...
Seppo Keränen näkyy kirjoittaneen Ilkkaan sangen mielenkiintoisen kolumnin otsikolla "Vuoropuhelu" ...
"Aiot demariruoskaa suudella ja äänestää tätä Halosta?"
"Noh, niin, mutta vaikea sitä ökyporvariakaan on äänestää. Muistat, miten Niinistö tuki Ahoa kuusi vuotta sitten?"
"Jo vain. Se oli paha juttu. Sinipunapeliä. Muistapa, miten Halonen vielä nöyryytti Ahoa eikä nimittänyt tätä Suomen Pankkiin."
"No, siinä sopassa oli kokoomuksenkin kauha. Ja onhan tämä punamultayhteistyö joten kuten klonkannut."
"Joten kuten. Mutta minä muistan ikäni, mitä demarit tekivät Jäätteenmäelle juhannuksena 2003. Sossut eivät halua tehdä yhteistyötä vahvojen keskustajohtajien kanssa. Teurastivat myös Ahon, ja Väyrysen."
"Kyllähän kokoomuskin riekkui, kun Jäätteenmäki joutui ahtaalle. Ja se työreformi, siinä taisi olla kepulla liikaa valjaissa kapitalistien puolesta. Eikä se Väyrysen tahtopolitiikka aina maistunut kokoomuksellekaan."
* * *
"Maistuipas 1987. Suominen ja Taxell tekivät Väyrysen kanssa oikein kassakaappisopimuksen siltä varalta, että kansa antaa valtakirjan."
"Tuo on totta. Edellisen kerran perinteisillä porvaripuolueilla - maalaisliitto-keskustalla, kokoomuksella, RKP:lla ja lipilaareilla - oli ollut eduskuntaenemmistö 1962 vaalien jälkeen. Kuten Jansson sanoi 1987, oli porvariston kultainen hetki..."
"Totta puhelet. Ei porvariyhteistyön surkea tila yksin Kekkosesta johtunut. Kansa ei antanut valtakirjaa. Vaalikaudella 1962-66 oli porvarienemmistö. Virolaisen Jussi johti porvarihallitusta, mutta 1966 tuli vasemmistoenemmistö."
"Aivan. Ja vuodesta 1970 lähtien porvarienemmistö oli "pyhimysten ja veijarien" varassa, kuten kokoomuksen Holkeri 1979 lausahti. Holkeri ei uskaltanut tehdä hallitusta, jonka vaa´ankielenä olisivat kristilliset ja vennamolaiset."
" Ei uskaltanut, ei, mutta sama herra särki porvariston kultaisen hetken 1987. Koivisto ja Sorsa oivalsivat, mistä narusta nykäistä. Kokoomus pettää aina. Otti mieluummin sinipunan kuin sinivihreän!"
"No, joo, niinhän se meni. Kokoomusjohtaja Suomisen kunniaksi on toki sanottava, että hän yritti pitää kiinni sopimuksesta, mutta omat kävelivät yli. Holkerikin uhkaili luopuvansa 1988 presidenttiehdokkuudesta, jos Suomisen linja voittaa."
"Katsoitko muuten A-studiosta, kun kertoivat SDP:n Liikasen käyneen juoruamassa Moskovassa 1986, että presidenttiehdokkuuteen valmistautuva Väyrynen laitetaan kuriin?"
"Näin. Väyrystä kaadettiin Moskovan-kortilla. Sossut suuttuivat Väyryselle, kun tämä nosti idänkaupan ongelmat pöydälle. Demareilla oli idänkaupan värisuora. Todenpuhujalle ei löytynyt sijaa majatalossa."
* * *
"Kokoomuksen liukkauteen mennä sinipunaan 1987 vaikutti pitkä oppositiokausi. Kun hallitusovi oli raollaan, piti päästä äkkiä sisään. Pelkäsivät punamultaa."
"Oli siinä muutakin. Oikeistokokoomuslaiset halusivat maksella kalavelkoja myös Kekkosen ajoilta, vaikka UKK:n aika oli päättynyt 1981, ja mieskin jo haudassa."
"Totta. Oikeisto ei sietänyt Kekkosta, vaikka virallisesti kokoomuksen ja Kekkosen kaunat haudattiin jo 1978, kun kokoomus oli UKK-vaaliliitossa. Kekkonen etsi tilaisuutta nostaa kokoomus hallitukseen, mutta aika loppui."
"Eikös kokoomuksen ja Kekkosen välit seestyneet jo 1974, kun kokoomus tuki poikkeuslakia?"
"Niinhän se taisi olla. Ja monet fiksut kokoomuslaiset tulivat Kekkosen isänmaallisen politiikan tueksi jo Honka-liiton jälkeen 1962."
"Hei, muistellaanpas tarkemmin! Eikös työnantajajohtaja ja kokoomuksen kummisetä Hetemäki kääntänyt takkinsa jo ennen Honka-liittoa 1960, kun Kekkonen runttasi läpi Efta-sopimuksen, joka oli elintärkeä Suomen kansantaloudelle ja hyvinvoinnille."
"Niinhän se taisi olla, ja sama kaksikko veivasi EEC-sopimuksen 1970-luvun alussa. Siihen poikkeuslakikin liittyi. Moskovan käsittely vaati isänmaallista mieltä ja kovaa kanttia. Piti pitää katse pallossa, sivulle ei saanut vilkuilla eikä katsomon huudoista välittää."
* * *
"Oli se muuten kova ottelu 50 vuotta sitten. Kokoomus ja sosialistit yrittivät raivoisasti estää Kekkosen valinnan. Yleislakonkin ryökäleet lykkäsivät samalle päivälle, kun Kekkonen 1.3.1956 aloitti ensimmäisen kautensa."
"Silloin oli kokoomus tekemässä sosialistipresidenttiä, tästä Kekkosen pojan appiukosta Fagerholmista."
"Hurja oli Kekkos-kauna; mieluummin kirkosta eronnut sosialisti ja parturi kuin kirkkoon kuuluva porvari ja kalju oikeustieteen tohtori."
"Mistä se kauna? Siitäkö kun Kekkonen talvisodan alla yritti lopettaa iikollit?"
"Siitäkin varmaan. Ikiajat ovat kaupunkiporvarit ja maalaisporvarit toisiaan kampittaneet. Kokoomus ajoi kuningasta, maalaisliitto tasavaltaa. Köyhän asia, torpparivapautus..."
"Hei, mutta nyt on vuosi 2006."
"S-tana, tulisi sunnuntai, että pääsisi tästä tuskasta."
KOLUMNI
SEPPO KERÄNEN
Lähdelinkki: http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=10