A-studio (pe 20.1.) kertoi kiinnostavan uutisen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen (sd.) vehkeilystä Neuvostoliiton kanssa. Ohjelman mukaan vielä 1980-luvun lopulla silloinen kansanedustaja ja demareiden puoluesihteeri uitti tietoja itänaapurille. Ylen ohjelmassa todettiin, että neuvostoliittolaiset pitivät Liikasta erittäin yhteistyöhaluisena. Liikanen oli noihin aikoihin myös eduskunnan pankkivaltuusmies.
Kuinka on mahdollista, että Helsingin Sanomat ei reagoi tällaiseen uutiseen?
Missä viipyy kunnon selvitys viime vuosikymmenten törttöilyistä niin demareiden, kepun, kokoomuksen kuin vasemmistolaisten leireissä? Miksi annamme moisten selkärangattomien
ja epäisänmaallisten luikureiden edelleen johtaa puolueitaan ja jopa maatamme?
Nyt kaivataan kipeästi rivakoita toimittajia, oikeusoppineita ja tutkijoita asioita selvittelemään. Mutta mitään ei taida tapahtua.
Jenkkidokumentaristi Michael Moorea siteeraten: ”voisiko YK tulla apuun ja pidättää nykyiset päättäjämme?"

Vastaukset 1
Vanhimmat
että siinä joutuisi tuomitsemaan samalla kaikki poliittiset toimijat itsensä koska tuo meininki oli ihan puolueista riippumatonta jotain Vennamoa lukuunottamatta