Eikö kepua kiinnosta Liikasen sotkut?

Missä viipyy kunnon selvitys lähimenneisyyden luurangoista, haamuista ja toverisuhteista? Hei hei, kepulaisen kansanedustajat ja politrukit. Ettekö huomaa, että Paavo Vee on kurmuutettu jo kölin alitse sen sata kertaa. Pitäisikö nyt tutkia vaihteeksi jo muita.

A-studio (pe 20.1.) kertoi kiinnostavan uutisen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen (sd.) vehkeilystä Neuvostoliiton kanssa. Ohjelman mukaan vielä 1980-luvun lopulla silloinen kansanedustaja ja demareiden puoluesihteeri uitti tietoja itänaapurille. Ylen ohjelmassa todettiin, että neuvostoliittolaiset pitivät Liikasta erittäin yhteistyöhaluisena. Liikanen oli noihin aikoihin myös eduskunnan pankkivaltuusmies.

Kuinka on mahdollista, että Helsingin Sanomat ei reagoi tällaiseen uutiseen?

Missä viipyy kunnon selvitys viime vuosikymmenten törttöilyistä niin demareiden, kepun, kokoomuksen kuin vasemmistolaisten leireissä? Miksi annamme moisten selkärangattomien
ja epäisänmaallisten luikureiden edelleen johtaa puolueitaan ja jopa maatamme?

Nyt kaivataan kipeästi rivakoita toimittajia, oikeusoppineita ja tutkijoita asioita selvittelemään. Mutta mitään ei taida tapahtua.

Jenkkidokumentaristi Michael Moorea siteeraten: ”voisiko YK tulla apuun ja pidättää nykyiset päättäjämme?"
2145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että siinä joutuisi tuomitsemaan samalla kaikki poliittiset toimijat itsensä koska tuo meininki oli ihan puolueista riippumatonta jotain Vennamoa lukuunottamatta

Äänestä
  • kyllä kepu reakoi mutta vaalien jälkeen.katsotaan sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kekkoslainen kirjoitti:

Missä viipyy kunnon selvitys lähimenneisyyden luurangoista, haamuista ja toverisuhteista? Hei hei, kepulaisen kansanedustajat ja politrukit. Ettekö huomaa, että Paavo Vee on kurmuutettu jo kölin alitse sen sata kertaa. Pitäisikö nyt tutkia vaihteeksi jo muita.

A-studio (pe 20.1.) kertoi kiinnostavan uutisen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen (sd.) vehkeilystä Neuvostoliiton kanssa. Ohjelman mukaan vielä 1980-luvun lopulla silloinen kansanedustaja ja demareiden puoluesihteeri uitti tietoja itänaapurille. Ylen ohjelmassa todettiin, että neuvostoliittolaiset pitivät Liikasta erittäin yhteistyöhaluisena. Liikanen oli noihin aikoihin myös eduskunnan pankkivaltuusmies.

Kuinka on mahdollista, että Helsingin Sanomat ei reagoi tällaiseen uutiseen?

Missä viipyy kunnon selvitys viime vuosikymmenten törttöilyistä niin demareiden, kepun, kokoomuksen kuin vasemmistolaisten leireissä? Miksi annamme moisten selkärangattomien
ja epäisänmaallisten luikureiden edelleen johtaa puolueitaan ja jopa maatamme?

Nyt kaivataan kipeästi rivakoita toimittajia, oikeusoppineita ja tutkijoita asioita selvittelemään. Mutta mitään ei taida tapahtua.

Jenkkidokumentaristi Michael Moorea siteeraten: ”voisiko YK tulla apuun ja pidättää nykyiset päättäjämme?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu