Sale haluaisi "miinoittaa" Suomen

...poistamalla yleissitovat sopimukset ja lopettamalla ammattiliitot.

Kuinka paljon onnellisempia oltaisiin koti-Suomessakin, kun koko perhe tekisi pitkää päivää ja iloitsisi vähemmästä. Ei olisi vapaa-ajan ongelmia eikä sijoitusongelmia...kunto kasvais pyöräillen ja puussa kiipeillen.

Niinistö "miinoittaisi" näin, Tarja taas purki miinat, kuten sivistys-ja hyvinvointivaltion tuleekin.
6185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kun pierasin, ja luin sun jutusta ekan rivin. Pieni pehmeä paskan haju sieraimissani, aivan kuin kirjoituksesi, totean. Enkä jaksa avata enää yhtään kirjoittamaasi viestiä.

Hyvää yötä.

Äänestä

Kaikki turvatakuut ja todellisen turvallisuuden voi Suomelle antaa vain Venäjä. Puolustusyhteistyöhön on syytä ryhtyä vain Venäjän kanssa. Se kannatta kaikin tavoin! Heillä on energia ja muu raaka-aineet. Ennen kaikkea heillä on ydinaseet, jos USA hyökkäisi meitä vastaan. Tarvittaessa myös puna-armeja on Naton joukkoja lähempänä. Ja nopean toiminnan joukot suojelevat meitä ja muitakin parhaiten USA:n uhasta, ja tarvittaessa lähtevät Tsetseniaan taistelemaan terrorismia vastaan.

Äänestä

oltaisiin sangen iloisia jos isi tai edes äiti voisi käydä töissä... voisi itse päättää miten tulevaisuuttaan rakentaa...

yleissitovat sopimukset tulisi poistaa sillä ne ovat este ihmisoikeuksien toteutumiselle.

Toistaiseksi Niinitä ei ole niiden poistamista esittänyt.

Mutta kun asiasta uskalletaan puhua ilman SAKn terroria ja yleislakko uhkailuja niin kansalle selviää että ne ovat aikansa eläneitä sopimuksia.

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä
  • "..yleissitovat sopimukset tulisi poistaa sillä ne ovat este ihmisoikeuksien toteutumiselle.."
    Tämän hepun puheet ne käyvät vaan entistäkin abstraktimmaksi hölinäksi.

    Äänestä

Ja vielä kerran höpö.
Koittaisit sinäkin keksiä jotain asiaa jossa on todellisuuspohjaakin.

Äänestä

Uskotko todella, että työ ja työpaikat pysyvät Suomessa ay-järjestöjen toimenpitein?

Olet säälittävä. Mutta kun olet syntymäpöljä, yritän ymmärtää että se ei ole sinun vikasi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katufiksu kirjoitti:

...poistamalla yleissitovat sopimukset ja lopettamalla ammattiliitot.

Kuinka paljon onnellisempia oltaisiin koti-Suomessakin, kun koko perhe tekisi pitkää päivää ja iloitsisi vähemmästä. Ei olisi vapaa-ajan ongelmia eikä sijoitusongelmia...kunto kasvais pyöräillen ja puussa kiipeillen.

Niinistö "miinoittaisi" näin, Tarja taas purki miinat, kuten sivistys-ja hyvinvointivaltion tuleekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu