Hei!
Meidän pienokainen, komea poika syntyi 24.1.2006 klo. 19.55
Kohdunsuu vain aukesi eikä mitään ollut tehtävissä.
Poika oli kuitenkin vielä aivan liian pieni kohtaamaan päivänvaloa ja kuoli supistusten aikana synnytyksessä. Raskausviikkoja ei ollut vasta kuin 20 2.
Näimme poikamme synnytyksen jälkeen. Hän oli jo aivan ihmisen, isänsä näköinen pienokainen. Maailman kaunein lapsi!
Hänet polttohaudataan ja liitetään kohtalotovereihinsa Tampereella sijaitsevalle hautausmaalle. Pikku Enkeli-Poikamme heiluttelee nyt pilvenreunalta!
Ville oli koko ajan tukenani sairaalassa ja synnytyksessä. Hän oli erittäin isällinen ja tuki minua todella hyvin! Piti kädestä kiinni, tunsi kivut minun kanssani ja kehotti hengittämään ponnistusten välissä. En olisi selvinnyt tähän asti ilman häntä! Hänkin menetti poikansa! Rakastan häntä enemmän kuin mitään tässä maailmassa!!
Tämä on aivan hirveää!! Tuska on sanoinkuvaamaton!
Fyysisesti olen kunnossa.
Tiedän että elämä jatkuu ja lapsia lisää tulee, mutta esikoisemme menetimme. Emme koskaan unohda häntä!
En kerää sääliä tällä viestillä, halusin vain purkaa itseäni.
Kiitos jo etukäteen tuesta ja myötätunnosta!
Tiedän että selviämme tästä, mutta nyt on saatava surra esikoispoikamme menetystä!
Ja onhan meillä koiranpentumme Martta-neiti hoivattavana!
-MustaPilvi
P.S. Osanottoni kaikille kohtalotovereille!! Nyt tiedän miltä teistä tuntuu!
Keskenmeno rv 20+2.
11
7792
Vastaukset
- nimetön
Tiedän kuinka suureksi tuskanne voi kasvaa ja miten pahalta se tuntuu...
Menetimme esikoisemme "normaalissa" keskenmenossa rv11 ja toisen kanssa pääsimme aivan loppu suoralle. Raskaus sinänsä oli jo "epänormaali", koska kaiken maailman komplikaatioita oli koko ajan ja seurantaultrat ja yöt sairaalassa tulivat tutuiksi. Muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa verta alkoi tiputella hiljalleen, sitten alkoi lapsiveden tulo. Lähdimme pikku hiljaa kohti sairaalaa ja jälkeenpäin on tullut mieleeni miksi emme lähteneet aikaisemmin.... Syyttelyitä on mielessä, mutta tiedän että ne ovat nyt turhia. Poikamme syntyi kuolleena 3 tuntia sairaalan menon jälkeen. Hän oli kuollut kohtuuni komplikaatioiden seurauksena ja jo synnyttäessäni tiesin, ettei olisi mitään tehtävissä. Miehelleni ja minulle asia oli hirvittävä, tietenkin. Kolme vuotta tapauksen jälkeen, kolmen vuoden jotka tuntuivat olleen täynnä vihaa toisiamme kohtaa, itkua, masentumisia ym. sain yllättävän tiedon: kohdussani kasvoi kaksi pienokaista! Olin reippaasti toisella kuulla ja kaikki oli tällä kertaa hyvin! Kaksi kaunista tytärtämme syntyivät reilut kaksi vuotta sitten ja ovat tomeria pikku neitejä, kaunottaria!
Koskaan silti kahden ensimmäisen lapsemme poismenon aiheuttama tuska ei lopu, ajan myötä se vain hieman helpottuu.
Olen lohduttoman surullinen silti ettemme saaneet koskaan nähdä lastamme emmekä haudata häntä...Syytä ei koskaan sanottu, emmekä tietämättöminä osanneet moisesta asiasta edes kysellä.
Olen mukana henkisesti surussanne! - hirveää
En osaa kuvitella miltä tuskasi tuntuu. Joskus vain elämässä kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Olen pahoillani.
Saanko kysyä oletko aikaisemmin kirjoitellut tuonne odottavien palstalle? Olemme kenties vaihdelleet viestejä. Mitä oireita sinulla oli ennen kohdunsuun aukeamista? Oliko kivuliaita supistuksia, tms.
Ei tarvitse vastata, jos tuntuu pahalta. Toivottavasti ei ole epäsopivia kysymyksiä.- -MustaPilvi
Kyllä olen kirjoitellut odottajien palstalle. Yleensä nimimerkillä kultakutrit tai "Impi einari RV:t"
Ennen kohdunsuun aukeamista tuli paksua limaa, vähän niinkuin olisi niistänyt. Ja pienen pieni veripisara silloin tällöin, kerran päivässä liittyi joukkoon. Limaa tai verilimaa ei tullut muutakuin kakatessa. Supistuksiakin oli (jälkeenpäin tiedostaen) jo lauantaina, vaikka poikamme syntyi tiistai iltana. Mitään ei kuitenkaan olisi voinut tehdä vaikka olisin mennnyt jo perjantaina sairaalaan.
Luonto hoiti hommansa!!
Jaksamista tuleville äideille!! Näin ei kuitenkaan tapahdu kuin harvoille!!
-MustaPilvi
- enkelilasten äiti
suureen suruunne. Tänään sain tiedon keskenmenosta ja suru on uskomaton. Voimia teillekkin.
- kokenut
Otan osaa suruusi. Olen itse kokenut saman. Esikoispojan synnytin kuolleena rv 21 1. Raskain oli automatka sairaalasta kotiin, sitä en unohda koskaan. Tämä tapahtui lokakuussa 2004. Joulukuussa tulin uudelleen raskaaksi ja tyttäremme syntyi 40 4 ja on täysin terve. Hän täyttää kohta 5 kk. Elämä jatkuu ja teillekin tulee vielä vauva. Yritä pitää itsesi koossa, kyllä rankoistakin kokemuksista selviää. Suru on surtava, mutta on myös aika päästää tuskasta irti myöhemmin.
- on suuri
ja itkut on saatava itkeä. Kyllä tuntui kaikki arkinen merkityksettömältä, kun makasin ultran pöydällä ja näin pienen lapsen alun liikkumattomana. Kaikki haaveet murentuivat ja kyyneleet virtasivat pitkin kasvoja.
Vaikka lapsi kerkesi olla minun sisälläni vajaat kolmetoista viikkoa, joista neljä se oli kuolleena, kerkesin jo kiintyä siihen.
Nyt kun lapsen menetyksestä on joten kuten päässyt yli, mieltä painaa, tulenkohan raskaaksi enää uudelleen, kun ensimmäiseen raskaaksi tulemiseenkin meni aikaa (vajaa vuosi). Onko syytä olla huolissaan asiasta. Keskenmenosta on nyt aikaa nelisen kuukautta. Voiko mennä vielä kauan uudelleen raskaaksi tuloon. Miten teillä muilla on mennyt?
Hyvää jatkoa teille kaikille!- daani
ei varmaan haihdu koskaan.kaipaan päivittäin sitä mikä kasvoi sisälläni, meidän emmi-eemeli.
Mietin kuinka pitkällä nyt olisin jos kaikki olisi mennyt hyvin, olisin rv 25 ja tuntuu että tuska sisällä vain kasvaa mitä lähemmäksi laskettua aikaa mennään ja se pahentaa asiaa että on pelko siitä ettei tulekkaan uudelleen raskaaksi.on todella raskasta nähdä tuttuja ja ystäviä jotka ovat raskaana.kun kukaan EI VOI YMMÄRTÄÄ tätä jos ei ole itse kokenut!!
Rukoilen ja toivon sitä päivää tulevaksi jolloin saamme iloita omasta rakkaasta lapsesta.
Onni on että minulla on rakas mies ja koira.
Voimia teille kohtalo toverit:) - naukkis
tärppää usko pois! Itse menetin ensimmäisen lapseni. Viikolla 19 0 kuului sydänäänet täydellisesti mutta viikolla 22 3 ei enää mitään. Jouduin synnyttämään pienen pojan kuolleena ja silloin tuntui ettei jaksa elää itsekään. Surusta toivuttuamme aloimme heti yrittämään toista lasta ja itku tuli joka kuukausi kun menkat alkoi; luulin että minussa on jotain vialla mutta sitten kun lopetin päivien laskemisen ja annoin mennä periaatteella "tulee kun on tullakseen" niin sitten tärppäsi! Yhteensä 13 pirun pitkää kuukautta ja sitten kolahti!! Nyt tyttö 10kk, maailman ihanin!
Ps.seuraava tulee kun on tullakseen :)
- emmi
Osanottoni suunnattomassa surussanne. Myös meidän perhe koki kuukausi sitten saman kohtalon, kun synnytin pienen enkelipojan Juuson viikoilla 20 6. Tiesin myös ettei viikkoja ole tarpeeksi yrittämään elämää kohdun ulkopuolella. Elämäni raskain ja surullisin kokemus oli synnyttää...Juuso kuoli myös kohtuun synnytyksen aikana.Täydellinen pieni mies, 390 g. Hän oli niin levollisen näköinen....rakastan häntä niin paljon ja olen tavattoman surullinen etten voinut olla hänelle äiti tässä maailmassa. Itse olen jo palannut työelämään vaikka se vaikeaa onkin. Sitä vaan on ja elää, ei ajattele mitä tekee, sanoo...tuntee vain tyhjän sylin. Välillä vieläkin tuntee kuinka maito nousee rintoihin kun vauvaa ajattelee...Mutta muistot lohduttaa kuitenkin ja olen kiitollinen että sain tuntea vauvani 5 kuukautta.Saa nähdä uskaltaako yrittää uudelleen ja milloin sitten.Uusi raskaus tai vauva ei koskaan korvaa tätä menetystä.Meillä on kaksi lasta, yksi taivaassa ja esikoinen täällä luonamme. Lämmin halaus kaikille lapsensa menettäneille.
- -MustaPilvi
Alku järkytys on nyt ohi ja itse surutyö alkanut.
En käytä kuin mustia vaatteita, kynnet on mustat ja en meikkaa koskaan.
Itken päivittäin, paljon.
Vuodan päivittäin, paljon.
supistelen päivittäin, paljon.
Synnytyksestä on tänään viikko 2pv. Onko tämä normaalia? Lähinnä supistukset?
Kiitos kaikille vastanneille!! Kanssa ihmisitä on paljon apua.. kyllä me vielä selvitään!!
Ikinä en unohda, enkä anna unohtaa!! Otan tatuoinnin, pienen enkeli pojan rintaani, lähelle sydäntä muistuttamaan siitä mitä menetin!!
Voimia kaikille.. vaikka itselläni niitä ei paljoa ole!!
-MustaPilvi- katsz
vastaan tuohon supistelukysymykseesi. Luulisin että se on normaalia, itselläni tuntui myös vielä viikko synnytyksen jälkeen jälkisupistuksia. Olin silloin vielä sairaalassa, joten sain sieltä lääkkeitä. Kannattaa siis ottaa siihen särkylääkettä. Itsellläni synnytys oli jo toinen ja sen takia tuli jälkisupistuksia, mutta myös ensimmäisen synnytyksen jälkeen niitä voi tulla, varsinkin jos saa supistelua edistävää lääkettä.
Syvä osanotto kaikkien lastensa menettäneiden suruun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 941753
Sinkkujen kommentti järkyttävään raiskaukseen
Mikä on kommenttisi tähän järkyttävään raiskaukseen? https://www.is.fi/uutiset/art-2000011204617.html Malmin kohuttu sa3581169Susanna Laine, 43, pohtii tätä muutosta itsessään iän karttuessa: "En tiedä, onko se vähän ikäjuttu"
Susanna Laine on kyllä nainen paikallaan Farmi-juontajana ja myös Tähdet, tähdet -juontajana, eikös vaan! Lue Susanna181168- 951028
- 62823
Vanhemmalle naiselle
Kirjoitan tällä vanhalla otsikolla vaikka se joku toinen anonyymi naisen kaipaaja innostuukin tästä ja käyttää taas sam36801Hyvää yötä
Söpöstelen kaivattuni kanssa haaveissani. Halaan tyynyä ja leikin että hän on tässä ihan kiinni. *olet ajatuksissani6744- 46706
En vaan ymmärrä
Sinulla on hyvä puoliso, perhe, periaatteessa kaikki palikat kohdillaan. En ymmärrä, miksi haluat vaarantaa sen. Minulla42680Mitä saat naiselta mies kun
Otat ohjat? Saat feminiinistä pehmeyttä, lämpöä ja rauhaa. Kun nainen on tässä moodissa hän auttaa miestä lepäämään ja p113676