Eilinen tv-väittely meni Niinistön kannalta pilalle Riitta Väisäsen naaman takia. Miksi Väisäsen, suomen tyhmimmän julkkiksen, piti tunkea itsensä tilaisuuteen ja suoraan Niinistöä kuvaavan kameran kohdalle, jossa hän nyökytteli aivan kuin olisi ymmärtänyt jotakin keskustelusta. Niinistöltä meni kymmeniätuhansia kannattajia tämän vuoksi, uskokaa tai älkää.
Väisänen pilasi koko homman
Tosi on
12466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
-
kun aitajuoksija nyökkäisi kokoajan , puhui Halonen mitä tahansa.
Oli hyvä että studiossa oli naisellisuutta. Halosen tupee ei yksin riitä.
Riitta on kaunis nainen vielä ikääntyneempänäkin. Hänet sijoitettiin asemaansa ulkonäkönsä, kuuluisuutensa ja naiseutensa vuoksi. Ei Riitta siihen itse tuppautunut, joten kohtuutta arvosteluunkin.
huutosakissa. Jakkupuvut ja korut suoraan Pariisista. Näin Kauniaisten ja West-Endin työläisnaiset. Ja Kulosaaren Jutta på svenska och Stasi. Tympeä ja halveksiva katse silmissä. Leena "Älykkö" Harkimo luuli olevansa jäähallissa Jokeri-pelissä. Karhuvaara oli kuulemma järjestänyt minkkiturkeille erikoisvartioinnin.
Monetkohan märät aluhousut Sauli sai jatkoilla Kalastajatorpalla.
Ei tämä taisto ole koruista kiinni. Sodassakin ne singeeraukset oli tehnyt ry... Veteraanipolitikko tukee Saulia.
Presidentti, Sauli Niinistö.
Riitta osaa esiintyä!
oikeenkirjoittaja. Katkera lehmä. Ei päivääkään rehellisessä työssä.
Näkymisiin!
lemmikki. Vierellä kaksi muuta animaalia, Uma Aaltonen ja Marko Björs. Kaksi takinkääntäjää Kauniaisten hevostalleilta.
itseään arvostava, hyvin pukeutuva, itsestään huolehtiva nainen on ilo sydämmelle.
Ja Jutta Zilliacus jos joku tietää mitä on sosialismin kirous. Hänen perheensä nimittäin pakeni Eestistä "sosialismin ilosanoman" viestintuojia.
Ymmärrän, jos Jutta ei paljoa arvosta ddr-tarjaa.
demarien vallan alla. Onko Jutalta sosialisoitu sieltä Kulosaaren ökytalon pihalta polkupyörä. Vai miksi niin katkera mummo. Jutan sydäntäsärkevät jutut on kyllä tuhanteen kertaan kuultu mediassa.