Täällä "katufiksu" väittää, että Suomeen ei muka ole Euroopan investointipankista myönnetty rahaa.
Totuus on kovin toisenlainen (valtioneuvoston sivuilta lainattuna):
"Tällä hetkellä EIP:n myöntämät luotot ovat suunnilleen 40 miljardia euroa vuodessa, kun ne viisi vuotta sitten olivat vajaat 30 miljardia euroa. Suomen osuus luotoista on nykyään vajaa miljardi vuodessa. Suomen osuus pankin osakepääomasta on noin 1,5 prosenttia, joten Suomeen on myönnetty lainoja enemmän, mitä sen omistusosuus edellyttäisi."
Sauli Niinistö on siis onnistunut erinomaisesti myös EIB:n varapääjohtajana.
Sauli järjestänyt Suomeen rahaa EIB:stä
5
219
Vastaukset
- jaba
Tulit sitten tänne Kun Kepu palstalta naurettiin pihalle.
- se sinne
äkkiä takaisin, ei sitä kestetä täällä känäämässä!!!!
- Utelias
Lainat on maksettava takaisin tolvana. Saulin piti järkätä Suomelle ILMAISTA rahaa eri hankkeisiin ja nyt ne ovatkin muuttuneet lainoiksi!!! Sauli ei päätä siellä sitä paitsi yhtään mitään, vain pääjohtajan puumerkki merkitsee.
- Santeri_Alkio
Pankkitoiminnan perusasioita on se, että rahaa ei ANNETA asiakkaille. Pankit LAINAAVAT rahaa.
Euroopan investointipankki on pankki, joka siis LAINAA rahaa. Lainojen ehdot ovat erittäin edullisia.
- fyffe
Mitenkä apulaisjohtaja Niinistö näihin luotopihin liittyy?Sehän vastaa pankin henkilöstöasioista!EI LAINOISTA JA FYFFESTÄ
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831279
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?49690Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t248594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 52552
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550