...mutta mikä? 80' Aspen. Kuulostaisi ihan kuin pauke kuuluisi takaa, mutta se kuuluu vain ja ainoastaan kääntäessä. Useamman kerran on ratti pistänyt vastaan kääntäessä, ja heti perään paukahtanut todella isosti, koko auto tärähtänyt hieman. Takajarrut? -iskarit? -lehtijouset? Vaiko nivelet edessä? Ei saa selvää. Toisaalta nivelet voisivat edessä paukkua, toisaalta taas kuulostaa, että takana jokin paukkuu.
Paukkuu...
Tebsu
122348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
siis jos ääni tulee takaa, on pahin mahdollinen vian aiheuttaja perän laakeri. sen vaihto onkin sitten isompi homma, ja kotikonstein hankalaa.
muita sitten voi olla irronnut jarrukenkä?
kardaanin ristinivel (se tosin kolahtelisi lähinnä vaihteen silmään laitettaessa).
eniten kyllä kuulostaisi jonkun etupään nivelen loppuunkulumiselta, mutta jos ääni kerran tuntuu tulevan takaa...
toivo parasta, pelkää pahinta...
todennäköisesti kokoonpanon yhteydessä Dodge-tehtaan punaniska on unohtanut takaluukkuun ladatun .44:sen, jonka kuulat alkavat vanhuuttaan paukkua =)
Jos ratissa on tuntunut jotain aina samassa yhteydessä on se varmaan etupään ongelma. Tarkista tukivarsien puslat.
Etuvetoisissa euroautoissa paukkuminen käännettäessä tulee usein vetonivelistä. Mutta takavetoisissa jenkeissä, voisiko se olla sama. Toisaalta jos paukahdus on vain käännettäessä, viittaisi se vikaan etupäässä. Kokeile heiluttaa ja potkia (etu)renkaita, tarkkaile klappia.
katsastusmiehen elkein "löysiä" hakemaan.
Ellei se tosiaan ole perä, josta
sivuhuomautuksena juttu appi-faarin 505 Peugeotista:
Autossa on lukkoperä ja äijä tietysti tumppasi jotain 80W-90 hypoiditervaa ja eikun menoksi. Muutaman viikon kuluttua perä alkoi kummallisesti paukahdella vaihtelevissa olosuhteissa.. kehtasin kysyä, että laitoithan lukkoperäöljyä? Ei laittanu, ajeli vaan. Kolinat senkun jatkui, kunnes vaihtoi asialliset litkut. Kas kummaa, perä on nykyään hiljainen.. Ukolla oli tuuria kun ei hajonnut koko baakakseli!
Itsekin ajattelin lukkoperää. Meilläkin oli - silloin kun ei vielä autoista tarpeeksi tiennyt - tuon yhtymän tuote, Plymouth Satellite. Sen perän kartiolukko piti etenkin parkkipaikoilla käännellessä joskus melkoista pauketta. Lukkoperän jäykkyys selittäisi vielä senkin, että auto vänkää käännettäessä jompaan kumpaan suuntaan, mutta ei kyllä sitä, että rattikin on jäykkä kääntää.
Pauke voipi johtua myöskin tasauspyörästön
jumittamisesta.Monesti silloin,kun lukottomalla
perällä varustetulla autolla poltellaan kumppaa,
tasauspyörästön tappi hirttää kiinni.pelkästään
toisen takapyörän pyöriessä vimmatusti,joutuu
tappi pirun koville,koska siinä ei ole minkään-
laista laakerointia.metalli metallia vasten siis.
Oireilu ja pauke voi olla samantyyppistä,kuin
lukkoperän jumittaesa.
Arvelisin,että kysyjän aspenissa ei ole
lukkoperää.
..lukkoperää. Toiseen jarrurumpuun vaihdoin automaattisäädön vaijerin, kun edellinen oli mennyt poikki. Vaan pauke jatkuu edelleen, eli tuskin jarrut paukkuvat.
Niin tosiaan, unohdin mainita että pakin kun pistää päälle, joskus kuuluu iso krunts. :) Vaihteen kun eteenpäin pistää päälle, ei kuulu moista rusahdusta, mikä kuuluu kun pakin pistää päälle.. Kardaanin ristinivel ? Voisiko tämä myös aiheuttaa ajon aikana kuuluvan paukkeen ? Kaveri tosin väitti takana istuessaan paukahduksen kuuluessa että kyllä se eestä tulee. Tiedäpä sitten... Leviää pää tuon lotjan kanssa.
se on nimenomaan kardaanin ristinivel joka rusahtaa- ja etenkin pakille vaihdettaessa.
se pauke/jyrinä nimenomaan kertoo sitä että ristinivel on loppu. sen huomaa kun koitat auton ollessa p päällä parkissa käsin pyörittää kardaania, jos lonksuu niin sitten pitäis ottallakin näkyä että ristinivel on paskana.
VAIHDA PIAN ENNENKUIN RIKKOO KARDAANIN "silmukat"!!!
eli mene auton alle, laita kanisterinpuolikas vaihdelaatikon hännän alle, irrota kardaani perästä(yleensä 4 pulttia kevyttä vääntämistä irrotakseen) ja kisko kardaani laatikosta irti.
sitten puuhaamaan vanhaa ristiniveltä pois ja uutta tilalle.(kaikki autokorjaamot osaavat tehdä; halvinta on marssia kardaani kainalossa ja uusi ristinivel mukana johonkin puljuun; vaihtakaa tää tohon.)
Pitänee vaihtaa se ristinivel.. Heti kun aikaa löytyy. Paljonko mahtaa olla hintaa uudella nivelellä ?
ei ne kalliita ole, rutiinitavaraa.
jos voit valita- kun kyselet hintoja eri liikkeistä-, niin kysy onko nivelessä rasvanippa. pidentää nivelen ikää (mikäli muistat rasvailla sitä muiden nivelten rasvailujen ohessa)...
Koitin käännellä ja väännellä kartaania, ja etupäästä tuntuisi pientä lonksuntaa kuuluvan, ja näytti vähän väljältäkin se ristinivel...
Etu- ja takapäässähän on kait samanlaiset nivelet ?
Kun kerran pitää toinen vaihtaa, niin sama vaihtaa sitten kumpikin.