Vapaakirkon perustaja

Harri Veijonen

KUKA ON PERUSTANUT VAPAAKIRKON?

Eräs päivän haku "kuka on perustanut vapaakirkon". Yhtä oikeata vastausta kysymykseen ei löydy, mutta oma vastaukseni arvostaessani eniten heitä, jotka ovat laittaneet asioita muistiin, on edelleenkin Suomen Vapaakirkon lehtenä toimivan Suomen Viikkolehden perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja (1888-1900), Antti Mäkinen.

Gunnar Westin, Vapaan kristillisyyden historia, aloittaa Pietarista. Alkuseurakunnat olivat vapaita seurakuntia siinä mielessä, että ne saivat kannattajia ja jäseniä, kun ihmiset vapaasti vastaanottivat Sanan mielenmuutokseksi. Vapaaseurakuntaliike muuttuu vapaakirkollisuudeksi Westinin historiassa 1800-luvulla. Mitään yhtä nimeä, kuten esimerkiksi Metodisteilla, John Wesley, ei löydy. Pietari taas on seurakunnan perustaja, ja seurakunta edelleenkin on täällä kaikkien kirkkojen ulkopuolella.

Suomessa vapaakirkollinen liike rakentui 1860-80-luvuilla. Pekka Lattu, Kalliisti ostettu vapaus (1939), mainitsee (s. 43), että ensimmäisiltä ajoilta ei ole mitään tarkempia kertomuksia säilynyt. Mutta esimerkiksi Sipoossa jo 1800-luvun alussa oli vapaakirkollista liikettä luterilaisten pappien sylkykuppina. ( http://wwnet.fi/users/veijone/vuoden_kristillinen_kirja.htm ks. vuosi 1909, Antti Mäkinen, Vapaakirkollinen liike Suomessa s. 60-62).
Huomattavan aseman vapaakirkossa 1880-luvulla sai Hj. Braxén, joka oli suorittanut yliopistossa jumaluusopin tutkinnon, muttei uskovaisena hyväksynyt itseään vihittäväksi valtiokirkon papiksi. Ahvenanmaalle vapaakirkollisuutta toi Ruotsista E. H. Hansson 1882, mutta amerikanruotsalaisen Frederik Fransonin työ suomalaisen vapaakirkollisuuden syntyyn lienee merkittävin.
Alkuvaiheen suomalaisia. Antti Mäkisen ohella Mia Sahlberg ja Edward Björkenheim opiskelivat Lontoossa Suomessa vierailleen Grattan Guinnessin lähetysopistossa.
Eriuskolaislain voimaantulovuonna (1889) vapaakirkolliset julkaisivat ohjelmansa. Agnes Meyer oli Suomen Vapaakirkon ensimmäinen (Kiinan) lähetti (1890). Vapaakirkon Suomen Viikkolehden perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja oli Antti Mäkinen (1888-1900). Veljesten Eeli ja William Jokinen vaikutus vapaakirkon voimistumiseen oli suuri alkaen 1910-luvulta. Vasta 1920-luvulla vapaakirkollinen liike uskonnonvapauslain tultua voimaan laillistui Suomen Vapaakirkkona. Harri Veijonen: Suomen vaiettua kirkkohistoriaa. Googlessa niiden sivujen tuloksista haku ja niistä tulokset haulla vapaakirkko.
Harri Veijonen 26. 1. 2006

http://wwnet.fi/users/veijone/

11

3285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kristitty.ihminen

      *

      Erittäin mielenkiintoinen kirja kristinuskon rantautumisesta Suomeen on "Risti ja rauta" /Unto Salo.

      Kristinuskoa ulkopuolella uskontojen/kirkkojen on siis ollut Suomessa jo paljon ennen ristiretkiä, ehkä jo 600 luvulta alkaen.

      *

      • kukasoli

        500-luvulla täällä asusteli n.5000 ihmistä.
        Ei täällä kovin mintaa kristittyä varmaan ollut.


      • kristitty.ihminen
        kukasoli kirjoitti:

        500-luvulla täällä asusteli n.5000 ihmistä.
        Ei täällä kovin mintaa kristittyä varmaan ollut.

        Suomeen ovat kulkeutuneet jo 600 -luvulla muhamettilaisten vainoa pakenevia kristittyjä idästä.


      • NauravaAteisti

        "Suomeen ovat kulkeutuneet jo 600 -luvulla muhamettilaisten vainoa pakenevia kristittyjä idästä."

        Tämä on mielenkiintoinen hypoteesi, täyttä huuhaata mutta saa kertoa..


    • timpsu68

      timo soini

    • kerty

      Herätyskristilliset kristityt erosivat 1900-luvu alussa luterilaisesta kirkosta ja perustivat Vapaakirkon.

      • ettäsilleen

        Taisivat perustaa muitakin vapaita seurakuntia kuin vapaakirkon.


    • walterwesleyjr

      Vapaarikolliset?

    • ellunkanala

      Mitä eroa on vapaakirkollisilla ja helluntalaisilla - opillisesti?

      • helluntaihitler

        Vapaakirkollisille kaikki on vapaata, helluntalaisille kaikki on syntiä.


    • Tapppio

      Lordi Kyllönen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      59
      3727
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      87
      3118
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      69
      2326
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1530
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1319
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      87
      1169
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      29
      1039
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      991
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      965
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      952
    Aihe