Ehdokaat tasoissa, Hesarin ohjailuyritykset

Hesarin uusimman gallupin mukaan ehdokkaat oat nyt käytännössä tasoissa. Hyvä!

Hesari jatkaa vieläkin kansan ohjailuyrityksiään.
Se kirjoittaa näyttävästi, että viime kerralla Aho oli samoissa asemissa mutta ei päässyt Halosen ohi.
Se kuvailee eilistä Ylen vaalitenttiä vinoutuneesti, mm. sitä että Niinistö "valitti puheajasta", olisi saanut temmattua useaan otteeseen puheenvuoron ja puhunut "toimittajienkin yli" (voiko suurempaa syntiä olla!?).

Kun on systemaattiseseti havainnoitu eilistä vaalitenttiä, (ks tällä saitilla eilisiltana), ja nähty että toimittajat keskeyttivät Halosen huomattavasti harvemmin (28 kertaa) kuin Niinistön, joka keskeytettiin 39 kertaa ja Halonen puhui Niinistön päälle 14 kertaa ja koko keskustelu päättyi yleiseen kakofoniaan ei kuvaus ole totuudenmukainen vaan Hesarin koko vaalikamppailun ajan noudataman linjan mukainen.

Äänestäjien ei anneta tehdä ratkaisua tasapuolisesti annetun tiedon perusteella vaan valtaa pitävät ja media tahtovat että kansa äänestää niiden haluamalla tavalla. Onneksi voimme itse sentään tehdä ratkaisumme ja vaikuttaa äänestämällä siihen miten Suomessa jatkossa toimitaan.
5294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Etkö humannut itse ohjailevasi äänestäjiä vielä ihan typerillä päätelmilläsi.

Äänestä
  • ovat täysin oikeita. Jos nämä meidän päätelmämme jotain ohjaavat, hyvä niin. Jos kuitenkin maan suurin sanomalehti tekee uutispalstoilla sitä, on se rikos journalismin eettisiä periaatteita vastaan.

    Äänestä

  • päätelmät kirjoitti:

    ovat täysin oikeita. Jos nämä meidän päätelmämme jotain ohjaavat, hyvä niin. Jos kuitenkin maan suurin sanomalehti tekee uutispalstoilla sitä, on se rikos journalismin eettisiä periaatteita vastaan.

    Kaikenlaisia sitä vapaalla kulkee, haasta lehti oikeuteen jos katsot että lakia on rikottu äläkä marise.

    Äänestä

  • heh heh hee kirjoitti:

    Kaikenlaisia sitä vapaalla kulkee, haasta lehti oikeuteen jos katsot että lakia on rikottu äläkä marise.

    sitä vapaalla liikkuu. En puhunut mitää laista vaan eettisistä periaatteista. Ei niistä voi ketään oikeuteen vetää. Ehkäpä olet lukenut Pravdaa ja Neues Deutschlandia, kun et tiedä länsimaisen journalismin periaatteista mitään.

    Äänestä

töitä; vaalien jälkeen joudut syyttämään vielä median lisäksi kaikkia Halosen äänestäjiä. Niinistön kannattajilla tuo demokratia -käsite hukassa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomaatko kirjoitti:

Hesarin uusimman gallupin mukaan ehdokkaat oat nyt käytännössä tasoissa. Hyvä!

Hesari jatkaa vieläkin kansan ohjailuyrityksiään.
Se kirjoittaa näyttävästi, että viime kerralla Aho oli samoissa asemissa mutta ei päässyt Halosen ohi.
Se kuvailee eilistä Ylen vaalitenttiä vinoutuneesti, mm. sitä että Niinistö "valitti puheajasta", olisi saanut temmattua useaan otteeseen puheenvuoron ja puhunut "toimittajienkin yli" (voiko suurempaa syntiä olla!?).

Kun on systemaattiseseti havainnoitu eilistä vaalitenttiä, (ks tällä saitilla eilisiltana), ja nähty että toimittajat keskeyttivät Halosen huomattavasti harvemmin (28 kertaa) kuin Niinistön, joka keskeytettiin 39 kertaa ja Halonen puhui Niinistön päälle 14 kertaa ja koko keskustelu päättyi yleiseen kakofoniaan ei kuvaus ole totuudenmukainen vaan Hesarin koko vaalikamppailun ajan noudataman linjan mukainen.

Äänestäjien ei anneta tehdä ratkaisua tasapuolisesti annetun tiedon perusteella vaan valtaa pitävät ja media tahtovat että kansa äänestää niiden haluamalla tavalla. Onneksi voimme itse sentään tehdä ratkaisumme ja vaikuttaa äänestämällä siihen miten Suomessa jatkossa toimitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu