armeija+naiset

Itse astuin palvelukseen 3.7.00 ja kotiuduin 29.6.01 eli tulihan sitä armeijassa hetki oltua. Vuosi oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus, välillä oli rankkaa henkisesti, fyysisesti ei ollenkaan. Eli siis fyysikan takia ei ainakaan kannata stressata, jos on ihan hyvä peruskunto. Henkisesti oli rankkaa lähinnä se, että tulin hyvin juttuun poikien kanssa ja tupakaverini tekivät elämästäni helvetin mm. levittelemällä perättömiä juoruja milloin minusta ja serkustani tai välillä minusta ja jostain kapiaisesta, jonka olemassaolosta en tiennyt. Mutta siitäkin huolimatta pärjäsin ihan hyvin ja alikersanttina pois pääsin, hyvin arvosteluin.
Menkkajutut kieltämättä välillä hankaloitti elämää, mutta pääasiassa siirsin ne leirien ajaksi (jos ei syö e-pillereitä, siirtopillerit saa varuskuntasairaalasta) ja kärsin niitä sitten mieluummiin kassulla. Periaatteessa suihkuun pitäisi päästä joka päivä, jos on menkat ja jos asiasta ilmoittaa esimiehille (esim. omalle kouluttajalle). Yleensä he ymmärtävät kyllä. Mutta kun tiedät, mitä oikeuksia sinulla on, niin kaikki menee hyvin. Lääkärikin voi kyllä antaa leirivapautuksen menkkojen takia, mutta sitä en suosittele. Luulisin, että joutuisit hyvin äkkiä kaikkien epäsuosioon.
Leireillä alapään hygienian lisäksi (Savetit on hyvä keksintö) tärkeää on muistaa syödä ja eritoten juoda hyvin, aina kun mahdollista. Pitkiä leirejä varten kannattaa jo ottaa omaakin evästä mukaan, esim. säilykkeitä. Ja sitten jos on paljon marssimista, niin olis syytä huolehtia jaloista kunnolla. Meille kouluttaja neuvoi jalkahuollon aikas tyhjentävästi heti alussa.
Hiuksista kannattaa intissä huomioida se, että ne on syytä olla joko pitkät tai lyhyet. Lyhyet niin, etteivät häiritse elämää tai pitkät niin, että ne saa kiinni kunnolla. Kaikki siltä väliltä on hieman hankalaa.
Hieno kokemus se on, jos ottaa kaikesta kaiken irti. Tekee kaiken omien voimiensa ja kykyjensä mukaan eikä yritä liikaa. Silloin jää itselle iloinen mieli jälkeenpäin. Ja silloin kun ottaa päähän istua vartiossa pimeässä, kylmässä ja sateessa, niin voi ajatella, että pian sitä jo tällekin nauraa. Koska niin se vaan on...juuri se vittumaisimmat hetket ovat muistissa silloin, kun inttikavereiden kanssa yhdessä muistellaan kaikkea jälkeenpäin. Ne vain muuttavat matkalla muotoa parempaan suuntaan.