Niinistö kiri Halosen rinnalle =)

Mukava nähdä että vaalityö yli puoluerajojen kantaa hedelmää.

Kyllä Niinistöä kannattaa ehdottomasti äänestää.
Hän puolustaa niitä arvoja jotka meille keskustalaisillekin ovat tärkeitä.

Ydin on; Koti,uskonto ja isänmaa.

Kaikki muu päätetään hallituksessa ja eduskunnassa.

Ei muuta kuin reippaasti sunnuntaina vaaliuurnille ja kolmonen lappuun!
5122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Uskoa te keskustalaiset tulettekin vielä tarvitsemaan ja paljon sitten, kun sen maaseudun oloja "aletaan" parantamaan. Katsellaan, miten hyvin se usko sitten kantaa. Se hyvä puoli tässä on, että vastuunkantajat ovat ilmoittautuneet. Ei tarvitse sen jälkeen enää haukkua demareita, vasureita eikä vihreitä.

Äänestä
  • Nyt tehdään Niinistöstä presidentti.

    Äänestä

  • Vihreät ja Perussuomalaisethan pelastivat Niinistön toiselle kierrokselle. Jos ehdokkaina olisivat olleet vain Lahti, Lax, Niinistö ja Vanhanen niin Halosen äänimäärä olisi varmuudella riittänyt valintaan ensimmäisellä kierroksella.
    Hattu päästä porvarit ja syvä kumarrus Hautalalle ja Soinille. Riippumatta siitä mikä vaalin lopullinen tulos on.

    Äänestä

ON PARAS.
OLIN HETI ALKUMETREILLÄ SITÄ MIELTÄ,
ETTÄ NIINISTÖÄ KANNATTAA ÄÄNESTÄÄ.

Kuusi vuotta on tullut Tarjalle täyteen ja nyt on aika vaihtaa Presidenttiä.

Äänestä
  • kyllä tarja riittää nyt .6 pitkää vuotta ölemme saaneet tätä tasa-arvo tätiä katsoa eiköhän se riitä rontti ja miska kainaloon ja tienpäälle vaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustalainen kirjoitti:

Mukava nähdä että vaalityö yli puoluerajojen kantaa hedelmää.

Kyllä Niinistöä kannattaa ehdottomasti äänestää.
Hän puolustaa niitä arvoja jotka meille keskustalaisillekin ovat tärkeitä.

Ydin on; Koti,uskonto ja isänmaa.

Kaikki muu päätetään hallituksessa ja eduskunnassa.

Ei muuta kuin reippaasti sunnuntaina vaaliuurnille ja kolmonen lappuun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu