Haluan kirjottaa oman elämän

käänne kohdan

Vähän taustaa,olen etniseen vähemmistöön kuuluva mies puolinen henkilö,syntynyt suomessa ja asunut koko elämäni täällä!
Koko Ala-asteen ajan sain kokea vihaa ja halveksuntaa,myös väkivaltaa reilusti vanhempien oppilaiden kohdalta mutta en minä välittänyt vaikka tuntui aina että pala sydämestäni hajosi,selvisin ala-asteelta- ylä-asteelle jolloin kaikki muuttui aloin välinpitämättömäksi kaikkea/kaikkia kohtaan,tein niinku halusin kyselemättä mielipiteitä ja kasvoin vuodessa-kahdessa fyysisesti todella nopeasti ja voima jylläs myös adreaniili paukahti 100% kun kohtasin kiusaajia,johti blackout eli hetkellinen pimennys ja kohta huomasin olin hakannut yhtä heistä varmaan 5 minuttia päähän ja paljon ihmisiä ympärillä seurasi tilannetta jokainen huusi ja tuntui nousevan minun puolelleni,se tuntui oudolta ja myös hyvältä,ajattelin että tämä on mitä minun pitää tehdä,olla säälimätön ja niin useat viikonloput tuli juotua alkomahoolia ja kierrettyä kaupungia/bileitä joissa aina tuntui löytyvän joku/joitakin jotka ei tykänny mun ihon väristä ja joka kerta tapahtui sama homma,blackout ja kohta täysi kaos kaikki huutaa ja vastustaja makaa maassa ja minä sen päällä nyrkit puristuksissa ja veressä,pian ihmiset alkoi tunnistaa mut ja sain kavereita joiden kanssa kierrettiin paikat ja niin tuli porukka joka pisti bileet matalaks ja torit sekasin,se oli sitä villiä nuoruus aikaa,viini virtas ja naisia riitti,eikä tainnut olla iltaa ettei tappelua tai useempia järjestynyt!
Sitten jossain vaiheessa tuli ensimmäiset kannabis kokeilut joka heitti mun pään sekasin,olin rauhallinen,ei tehnyt mieli tehdä mitään mitä olin aikasemmin tehnyt,kannabis tuli nopeasti joka päiväiseks ja nopeasti muutuin täysin eri ihmiseksi ja halusin vain kaikesta pois,mikä oli vaikeampaa kuin luulisi..
Tuli paha masennus ja paniikkihäiriö,kaikki tuntui niin vieraalta,en tuntenut kavereita keiden kanssa olin pyörinyt joka ilta jossain ja vielä pahempaa en enää tunnistanut itseäni,vaivuin vain syvemmälle,tuo oli aikaa jolloin tuli kokeiltua vaikka mitä huumeita ja se tuntui kuin olin syöksymässä alas päin koko ajan,eikä pohjaa tuntunut tulevan vastaan,meni vuosia kunnes aloin tajuamaan mitä oli tapahtunut ja miksi,nyt halusin vain olla yksin ja alkaa kaiken alusta ja niin huonossa kunnossa kuin olinkin aloin parantumaan sisältä päin pikkuhiljaa,nyt olen puhdistautunut alkoholista,huumeista ja kaikesta siitä liasta mitä elämäni oli ollut,sain uuden mahollisuuden ja kiitän siitä!

1

446

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aurinko

      Muuta en osa sanoa kuin että hyvä että jaksoit nousta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      632
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe