Äänestäkää hyvät kansalaiset Halosta!

Kun onhan se niin, että tähän maahan on turha saada mielipidevaikuttajaa porvarista, joka on kylmänluokan bisnesmies. Tämä maa tarvitsee tavallista ihmistä järjellä ajattelevaa ja jo nykyisellä valtakaudellaan asioita hyvin hoitaneen presidentin. Että ajatelkaan nyt pidemmällekkin, kuin sen mukaan, kumpaa sukupuolta ihminen edustaa.. Kaikki joukolla uurnille! HopHop nro. 9
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja kolmonen se vaan vääntyy lapulle, sori!

Äänestä

..Niinistö. Halonen ei ole saanut mitään aikaiseksi Suomen hyväksi kuuden vuoden aikana. Lisäksi Halosella ei ole arvoja, joita itse noudattaisi. Tutkikaa mitä mm. järjestö nimeltä Igla -edustaa jne. Halonen kuuluu ks. järjestöön ja se mm. hyväksyy pedofilian. Kuka haluaa Suomelle presidentin joka hyväksyy lapsiinsekaantujat kuuluen ks. järjestöön?? En minä ainakaan. Niinistö on kaikkien Suomalaisten etujen puolustaja. Hän haluaa että kaikilla suomalaisilla on hyvä ja oikeudenmukainen maa. Eli kyse ei ole rikkaiden/varakkaiden puolustajasta, vaan hän haluaa töitä kaikille, jotta kaikilla olisi asiat hyvin. Halonen haluaa Suomeen maahanmuuttajia ja hyväksyy sen että he eivät hakeudu työelämään. Niinistö haluaa Suomailaisille töitä ja on valmis tarjoamaan niitä myös ulkomaalaisille ja haluaa että myös heitä tulee Suomeen tekemään työtä, ei makoilemaan. Meillä tulee olemaan noin 10 vuoden päästä työvoimapula, eikä löydy eläkkeenmaksajia. Siis katsokaa tulevaisuuteen ja valitkaa Niinistö presidentiksi. Itse en ole rikas, vaan tavallinen työssäkäyvä nainen jolla on 4 lasta ja aviomies. Minä haluan lapsilleni hyvän tulevaisuuden Suomessa ja siksi valintani on Niinistö!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


junnu kirjoitti:

Kun onhan se niin, että tähän maahan on turha saada mielipidevaikuttajaa porvarista, joka on kylmänluokan bisnesmies. Tämä maa tarvitsee tavallista ihmistä järjellä ajattelevaa ja jo nykyisellä valtakaudellaan asioita hyvin hoitaneen presidentin. Että ajatelkaan nyt pidemmällekkin, kuin sen mukaan, kumpaa sukupuolta ihminen edustaa.. Kaikki joukolla uurnille! HopHop nro. 9

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu