Niinistö edustaa koko kansaa, laidasta laitaan, yhteiskuntaluokasta toiseen.
Sauli Niinistön kannattajiksi ovat eilisen aikana julkisesti ilmoittautuneet mm.
- Palkansaajajärjestöjen puheenjohtajista Jaana Laitinen-Pesola, Markku Jalonen, Matti
Viljanen, Merja Strengell, Juha Tulimaa, Markku Partanen ja Seppo Siltanen ovat
ilmaisseet tukensa Niinistölle.
- Liittojen toiminnanjohtajista Heikki Kauppi, Heikki Pälve, Vesa Jussila, Ismo Kokko ja Erik Karlberg kannattavat Niinistön valintaa
tasavallan presidentiksi.
- Myös muita ammattiliittojen keskeisiä toimijoita, työntekijöitä ja luottamusmiehiä
on ilmoittautunut Niinistön tukijoiksi. Monet ammattiyhdistysaktiivit ovat myös
toivoneet, että Niinistön kampanjatoimisto julkistaisi heidän tukensa Niinistölle.
Mukana on paljon mm. SAK:n jäseniä, jotka haluavat oman keskusjärjestönsä
painostuksesta huolimatta tukea Niinistön valintaa.
- Ministeri Heikki Haavisto kannattaa Sauli Niinistön valintaa tasavallan
presidentiksi. Haaviston mukaan keskustaoikeistolainen yhteistyö presidentinvaalissa
on normaalia, koska vasemmistopuolueet sekä SAK ovat ryhmittyneet yhteisen
ehdokkaansa taakse.
- Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Ilkka Wennberg kannattaa Sauli
Niinistön valintaa seuraavaksi tasavallan presidentiksi. Suomen suurimman
opiskelijajärjestön (140 000 jäsentä) puheenjohtajan mielestä Niinistö olisi paras
ihminen johtamaan maata ja ajamaan opiskelijoiden etuja.
Muita uusia tukijoita:
Maria Björnberg-Enckellin, Rkp:n Helsingin piirin puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu:
"Landet står inför så stora utmaningar inom de närmaste åren att ett maktskifte på
presidentposten är önskvärt."
Juhana Helmenkalastaja, yrittäjä, Turku:
"Sauli Niinistö on rohkea, ajan hermolla elävä mies, joka uskaltaa tarvittaessa olla
eri mieltä."
Joonas Hytönen, TV-toimittaja, valtiotieteen ylioppilas, Helsinki:
"Suomen ulkopolitiikassa pienellä maalla on menestyäkseen oltava selkeä ja
johdonmukainen linja."
Petri Munck, musiikintekijä, Vihti:
"Parhaan ehdokkaan äänestäminen on helppoa - jo toista kertaa näissä vaaleissa."
Tommi Mäkinen, ralliautoilija, Jyväskylä mlk:
"Hyvinvointi perustuu suomalaiseen työhön. Siksi Sauli!"
Mika Pohjonen, oopperalaulaja:
"Sauli Niinistön karisma kantaa PRESIDENTIKSI osaamisen, asiantuntemuksen ja
suomalaisen suoraselkäisyyden myötä!"
Laila Pullinen, kuvanveistäjä, professori hc Helsinki:
"Maailmalla meitä arvostetaan kulttuurimme kautta - luovuus tulee mahdollistaa ja
tunnustaa omine erityisvaatimuksineen!"
Jari Sarasvuo, yrittäjä:
"Sauli, koska hän henkilöhistoriastaan johtuen kykenee henkiseen jälleenrakentamiseen."
Anssi Tikanmäki, säveltäjä, muusikko:
"Perusteellisuus ja työlleen omistautuminen ovat asioita, joita arvostan."
Tapani Aartomaa, professori emeritus, graafinen taiteilija, Reino Hietanen,
taiteilijaprofessori, Vertti Kivi, yrittäjä, sisustusarkkitehti, Arto Sipinen,
professori, arkkitehti, Hans Välimäki, kokki, keittiömestari:
"Me uskomme suomalaiseen taiteeseen, tieteeseen ja luovaan talouteen. Siksi Sauli."
Kyllä nyt on niin että Niinistö on todellinen vaihtoehto parempaan Suomeen. Kekkosesta lähtien Suomella on ollut sosialistitaustan omaava Presidentti ja miettikää mihin se lopulta on meidät johtanut: työttömyysprosentti on maailmaan suurimpia, palkasta maksettavat verot suhteessa palkan pienuuteen ovat uskomattoman korkeat, elintarvikkeiden hinnat ovat järjettömän korkeat.
Kuka oikeasti haluaa elää maassa, jonka toimintamallit ovat jäänteitä Neuvostoliiton sosialistisesta mallista?

Vastaukset 1
Vanhimmat
sä ihan totta kuvittelet, että ihmisille on jotain merkitystä mitä mieltä joku helmenkalastaja on... =D