Tunteet purkautuivat tv-tentissä

RE:
-Arvelisin, että tentti oli tasaväkinen. Niinistö teki kuitenkin yhden, mutta sitäkin raskaamman virheen. Se saattoi viedä häneltä monen katsojan sympatiat.

-Ohjelmaan kutsuttu SAK:n johtaja Matti Viialainen (vas) höynäytti Niinistön riitelemään kanssaan työmarkkinapolitiikasta. Viialainen kiusasi melkein kaksi minuuttia porvareiden ehdokasta, joka oli lähellä menettää malttinsa.

Aivan kuin Niinistö olisi kohdannut pahimman kiusankappaleensa ja keskitti tarmonsa hätistämään tätä pois. Samalla unohtui, ettei Viialainen ole hänen vastaehdokkaansa. Viialainen oli ohjelmallisesti roolitettu "asiantuntijaksi".

Viialainen houkutteli Niinistön kiristelemään hampaitaan ja näyttämään entiseltä valtionvarainministeriltä eikä lainkaan sellaiselta hillityn jämäkältä presidentiltä, jollaisena kampanja hänet tahtoisi tuoda julki.

Huomaan myös, että Niinistö on ottanut erittäin raskaasti SAK:n kampanjoinnin häntä vastaan. Veikkaan, että se tulee vielä kärjistämään poliittista ilmapiiriä, käy Niinistölle miten käy. Niin ovat tunteet nyt kuumina.
6260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuntee viä nahoissaan kenen kans rupes isotteleen.

Äänestä

sak.ON TÄYS KETKU , IHMISTE HÖYNÄYTTÄJÄ , OMAN EDUN TAVOITTELIJA , SIIS TÄYS ALAARVOINEN YHTESKUNNAN LOINEN !!!!!!!!!

Äänestä
  • business. 400M€ pyöritetään jäsenien rahoja. Kaikki ei tietystikään ole puhdasta voittoa mutta rahantuloa ei voi kukaan estää.

    Sitten kun säätäväisesti ostaa mittatilauspukunsa vielä Thaimaasta niin pakkohan siitä on vähän jäädä lompsaankin :-)

    Äänestä

Saman keskustelun katsoneena, olisi aidosti mukava tietää kuinka moni ehdokas olisi pystynyt kyseisessä tilanteessa olemaan "hiiltymättä". Viialainen käyttäytyi sen verran huonosti, että vanhempani päätyivät äänestämään Niinistöä(1.kierros Halonen). Ottaen vielä huomioon Halosen hermostuneen, öykkäröivän ja tiuskivan käytöksen koko kampanjan aikana ja vaalikeskusteluissa, tulee vaan ihmeteltyä omaa äänestyspäätöstäni (Halonen) kuusi vuotta sitten. Tervemenoa "muumimaahan"!!

Äänestä

tuollainen mafioosojärjestö, joka kiristää työntekijöiltä rahaa ja vielä öykkäröi. Nykyinen ammattiliittomeninki täyttää kyllä kaikki kirstyksen tunnusmerkit. Jos uusi työntekijä ei halua kuulua liittoon, niin työpaikalla tulee niin paljon vittuilua ja muuta henkistä väkivaltaa osakseen, että liittyy tai häipyy firmasta. Valinnan vapautta ei juuri ole.

Äänestä

SAK:n kamppanjointi onkin ollut todella ala arvoistaja vääristelevää, etten yhtään ihmettelekkään Saulin reakointia.
Meitä on varmastikkin kymmeniätuhansia SAK:n jäseniä jotka eivät hyväksy jäsenmaksujen suuntaamista politiikkaan, niiden suuntaaminen esimerkiksi jäsenistön hyvinvoinnin edistämiseen olisi paljon tärkeämpää. Samalla voisivat Ihalainen ja kumppanit tehdä hienon päätöksen ja luvata tehdä vuoden töitä miniimipalkalla, niin jäsenistönkin maksut pienenisivät ja jäis perusduunarillekkin vähän enemmän tilipussiin. Seuraavissa tuponeuvotteluissa SAK voisi pyrkiä siihen, että saataisiin työpaikat säilymään Suomessa. Paperiteollisuushan on jo pakotettu alasajoihin kotimaassa. Kiitos SAKlaisen paperiliiton taipumattomuuden. Jäsenistö haluaisi varmastikkin mieluummin säilyttää työpaikkansa kuin siirtyä kotistoon alasajojen seurauksena.
Työtätekevä jäsenistö muistakaa YTK:n olemassaolo. Vuoden jäsenmaksu 2006 on 62,00 €

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tälläistä se oli kirjoitti:

RE:
-Arvelisin, että tentti oli tasaväkinen. Niinistö teki kuitenkin yhden, mutta sitäkin raskaamman virheen. Se saattoi viedä häneltä monen katsojan sympatiat.

-Ohjelmaan kutsuttu SAK:n johtaja Matti Viialainen (vas) höynäytti Niinistön riitelemään kanssaan työmarkkinapolitiikasta. Viialainen kiusasi melkein kaksi minuuttia porvareiden ehdokasta, joka oli lähellä menettää malttinsa.

Aivan kuin Niinistö olisi kohdannut pahimman kiusankappaleensa ja keskitti tarmonsa hätistämään tätä pois. Samalla unohtui, ettei Viialainen ole hänen vastaehdokkaansa. Viialainen oli ohjelmallisesti roolitettu "asiantuntijaksi".

Viialainen houkutteli Niinistön kiristelemään hampaitaan ja näyttämään entiseltä valtionvarainministeriltä eikä lainkaan sellaiselta hillityn jämäkältä presidentiltä, jollaisena kampanja hänet tahtoisi tuoda julki.

Huomaan myös, että Niinistö on ottanut erittäin raskaasti SAK:n kampanjoinnin häntä vastaan. Veikkaan, että se tulee vielä kärjistämään poliittista ilmapiiriä, käy Niinistölle miten käy. Niin ovat tunteet nyt kuumina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu