N I I N I S T Ön kirje talkootyöntekijälle

Seuraavan kirjeen lähetti Sauli Niinistö kun liityin hänen tukijoukkoihinsa vapaaehtoistyöhön. Pyydän sinua äänestämän hänet seuraavaksi 12. Tasavallan Presidentiksemme.

Tervehdys!

Pidän Suomen Tasavallan presidentin tehtävää arvokkaimpana työnä ja suurimpana
luottamuksen osoituksena, jonka Suomen kansalainen voi kohdalleen saada. Siksi olen
lähtenyt mukaan presidenttikisaan.

Kyseiseen tehtävään pyrkivän ja tätä työtä tekevän on tärkeätä tunnistaa mikä vie pientä
maata oikealla tavalla eteenpäin. Minusta itse suomalaisuudessa on jotakin sellaista, joka
on merkittävästi edesauttanut menestymistämme ja hyvinvointiamme. Meidän kilpailuetumme
rakentuu suomalaisesta otteesta asioihin.

Tällä hetkellä on hyvin muodikasta puhua kaiken maailman ilmiöistä - on Kiina-ilmiötä ja on
Intia-ilmiötä. Itse asiassa Suomi-ilmiö ansaitsee nyt keskeisen paikan keskustelun kärkenä.
Tämä Suomi-ilmiö näyttäytyi jo vuosituhannen vaihteessa osaamisen, talouden, kilpailukyvyn
ja sosiaalisen koheesion osalta kärkitiloina eri mittauksissa. Mikään perinteinen teoreettinen
menestymisen mallisto ei juuri Suomea suosi.

Meillä ei ole suuria pääomia, ei luonnonvaroja, vähän väkeä, jokseenkin etäinen sijainti ja
kielenä ulkolaiselle varsin hankala möngerrys.

Kun ei ole ollut materiaa, on täytynyt olla jotain muuta. Minä uskon, että on ollut henkeä. Ja se
henki on rakentunut perinteistä, arvoista ja asenteista, suomalaisesta elämänmuodosta, joka on
johtanut menestykseen.

Suomalaisuuteen on aina kuulunut hyvin luontevasti osaamisen ja oppimisen arvostaminen sekä
vastuun kantaminen. Riemulla voi todeta ilomielisen luovuuden nostavan päätään eräänä voimavaranamme.
Ilomielinen luovuus synnyttää uutta, menestyksen nälkää ja kasvattaa vapautta hyödyntää omia
mahdollisuuksiaan. Kaiken lisäksi suomalainen kykenee yhteistyöhön ja on sitä kautta arvostettu
yhteistyökumppani maailmalla.

Suomalaisen ei tarvitse pelätä maailmaa, vaan kävellä pystypäin kohti haasteita. Haasteet kääntyvät
mahdollisuuksiksi, kun tehdään oikeita asioita. Minä haluan olla viemässä Suomea eteenpäin. Haluan
olla pitämässä huolta siitä, että vahvuutemme huomataan ja että menestymme jatkossakin - suomalaisella
otteella.

Minulle tärkeitä arvoja ovat myös rehtiys, kunniallisuus, reipas keskustelu ja erityisesti tekeminen.
Sitä toivon myös kampanjaväeltäni. Eikä leikkimielinen luovuuskaan saa olla poissuljettu. Suomalaisella
leikkimielisyydellä (jota joskus myös hulluudeksi kutsutaan) on saatu paljon aikaan. Mutta sekään ei
yksin riitä, jos ei tehdä työtä. Työn tekeminen synnyttää suomalaisen hyvinvoinnin. Siksi Suomen
presidentin tulee kansainvälisissä yhteyksissä myös pyrkiä tuomaan uutta työtä Suomeen. Uskon, että
Suomen ja suomalaisten kohtalon kysymyksiä seuraavan kuuden vuoden aikana on suomalaisen työn kohtalo,
suomalaisten työllistyminen, mahdollisuus tehdä työtä.

Näistä kaikista syntyy suomalainen hyvinvointi - nyt ja tulevaisuudessa.

Kiitos siitä, että haluat osallistua kampanjaani. Uskon, että kampanjasta tulee mielenkiintoinen ja
vahva juuri siksi, että tässä on mukana valtavasti erilaisia ihmisiä!

Sauli Niinistö
399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sittenkin ole Saulin identtisen kaksosveljen Bob Niinistön kirjoittama?

Se Niinistö, joka oli kansanedustaja ja valtiovarainministeri puhui ihan muita juttuja. Missäs ne ovat?

Ohjeeksi sinullekin: ysi vastaa kolmea kolmosta.

Äänestä
  • KOVA JA TUNTEETON SAULI?
    Kirjoittanut: Toinen puoli Niinistöstä. 28.1.2006 klo 23.35
       
    Mielestäni tämä toi mielenkiintoisella tavalla esille toisen puolen Sauli Niinistöstä. Laitanpa sen muillekin vaaleja seuraaville ja politiikasta kiinnostuneille luettavaksi:

    "Elämän valkoisia ruutuja
    Kovasta ja tunteettomasta Sauli Niinistöstä

    Meidän tavisten käsitys julkisuuden henkilöistä muodostuu lähes yksinomaan median välityksellä. Se luo mielikuvat, julkkisten imagot, ja pitää niitä yllä. Useinkin tarkoituksella.

    Olen työskennellyt koko aikuisen ikäni lähes viisikymmentä vuotta suomalaisen lehdistön palveluksessa ja kuvannut ja jossain määrin tutustunutkin moniin politiikan, taiteen, kulttuurin ja viihteen julkimoista. Ja täytyy sanoa, että melkein aina ensitapaamisella ennakkokäsitykseni henkilöstä on muuttunut ja hyvin usein positiiviseen suuntaan. Se ennakkokäsitys, jonka minäkin olen saanut mediasta.

    Tein aikoinaan hommia myös tälle lehdelle ja sain vaalien alla kokoomukselta tehtäväkseni kuvata Sauli Niinistöä ympäri maata levitettävään ilmoituskampanjaan. Niinistö oli tuolloin puolueensa puheenjohtaja ja valtiovarainministeri ja hänellehän varsinainen julkikuva oli rakennettu: muista piittaamaton diktaattori, täysin tunteita vailla oleva kylmäkalle.

    Eduskunnassa oli melkoinen hässäkkä ja Niinistön sihteeri joutui pariinkin otteeseen siirtämään jo sovittua kuvausaikaa. Kun kuvauspäivä sitten koitti, kuvilla alkoi jo olla kiire tuotantoon. Tulin studiolle hyvissä ajoin ja kävin läpi laitteeni useampaankin kertaan, mittasin valot valmiiksi ja oikeat arvot kameroihini. Kaiken piti olla kunnossa, kuvausaikaa kun oli vain tunti.

    Tällaisen kuvauksen onnistumisen ehtona on se, että kuvaajan ja kuvattavan välille syntyy hyvä fiilinki, jännityksen laukaiseva tunnelma. Se syntyy vain keskustelemalla, välineisiin ja kuvaukseen ei voi juurikaan jakaa huomiotaan. Nyt olisi kameran vastakkaisilla puolilla lehtikuvaaja ja tiukkaakin tiukemmaksi luonnehdittu ministeri. Olin odotellessani lievästikin sanoen hermostunut.

    Niinistö saapui minuutilleen ei antanut odotella, niin kuin isokenkäisillä on monastikin tapana. Istui pallille ja aloitettiin sessio. Pikkuhiljaa keskustelu sai oikean sävyn, kuvattava selvästikin rentoutui ja kuvaaja sen seurauksena. Ehkä siinä oli sitä, että ministeri sai hetkeksi irrottautua työstään, puhua tavallisen pulliaisen kanssa tavallisista asioista. Tiedä häntä, mutta kuvia syntyi, ilmeikkäitä ja aitoja. Tunti kului kuin siivillä, ja kun kuvattava sulki studion oven, huoahdin helpotuksesta: "Menipä hyvin, menipä todella hyvin!"

    Tarkistin vielä kerran myllyni ei voi olla totta, kamerassa ei ole "äxä" päällä! Menen laboratorioon vielä toivoen. Mutta ei, filmit ovat aivan "blankkoja", salamat eivät ole osuneet oikeaan aikaan, niitä letkeitä ja ilmeikkäitä valokuvia ei ole olemassakaan!

    Mitä ihmettä minä nyt teen, ajattelin kauhuissani, tämähän on hirveän noloakin vanhalle ammattimiehelle! Nyt vasta muistan, että on syntymäpäiväni että semmoinen lahja!

    Päädyin siihen, että ainoa tapa on kirjoittaa valtiovarainministerille henkilökohtainen kirje siltä seisomalta. Teen sen, kerron kuinka kaikista tarkistuksistani huolimatta minulla on vain valkoisia ruutuja. Kirjoitan tietäväni kuinka kiirettä hänellä on, mutta toivon kuvauksen voitavan panna uusiksi. Päätän sepustukseni sanoihin: "Nöyrästi häveten ja vielä syntymäpäivänäni", ja panen pikana postiin.

    Seuraavana päivänä posti tuo Niinistöltä käsinkirjoitetun vastauksen. Siinä seisoo: "Hei Seppo, myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! Kunpa tietäisit kuinka monia valkoisia ruutuja minä olen joutunut elämässäni jättämään taakseni. Soita sihteerille ja sovi uusi aika. Olinkin vähän väsynyt, ensi kerralla syntyy parempia. Terveisin, Sauli."

    Että totta vie, tuo kylmäkalleksi kutsuttu puolueensa puheenjohtaja ja ministeri oli ymmärtänyt ahdinkoni ja sen tuskan, jossa kieriskelin! Hän ei ollut pannut sihteeriään soittamaan vaan kirjoittanut kirjeen kuten itsekin olin tehnyt. Hänessä oli tyyliä, hänessä oli sydäntä!

    Kokoomus voittaa vaalit, puolueväki juhlii pääkaupungin yökerhossa, puolueen puheenjohtaja nojaa parvekkeen kaiteeseen. Hän katselee alas, mutta ei tanssivia ja ilakoivia, hän muistelee. Sen aistii ja sen, että hän on yksin. En häiritse, odotan kameroineni. Sitten Niinistö kääntää totiset kasvonsa ja hieman kostuneet silmänsä minuun ja sanoo: "Tällaisella hetkellä sitä tulee mieleen kaikenlaisia asioita" miettii hetken ja jatkaa "eikä niistä päällimmäisenä ole todellakaan vaalitulos".

    Ei muuta, mutta minunkin silmäni kostuvat. Ajattelen, että niin kauan maa makaa hyvin, kun sillä on johtopaikoillaan Sauli Niinistön kaltaisia.

    Tätä mieltä olen tänäkin päivänä. Ja ehkä nimenomaan juuri nyt, kun aikoinaan valtiovarainministerin harteille tarkoituksellisesti rakennettua imagoa yritetään pitää hengissä, vieläpä kasvattaa.

    Sillä samalla tarkoituksella.

    Seppo Saves
    Kirjoittaja on lehtikuvaaja ja taiteilijaprofessori emeritus."

    Äänestä

  • talkoolainen kirjoitti:

    KOVA JA TUNTEETON SAULI?

    persettä, tekikö gutaa!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kampanjatyöläinen kirjoitti:

Seuraavan kirjeen lähetti Sauli Niinistö kun liityin hänen tukijoukkoihinsa vapaaehtoistyöhön. Pyydän sinua äänestämän hänet seuraavaksi 12. Tasavallan Presidentiksemme.

Tervehdys!

Pidän Suomen Tasavallan presidentin tehtävää arvokkaimpana työnä ja suurimpana
luottamuksen osoituksena, jonka Suomen kansalainen voi kohdalleen saada. Siksi olen
lähtenyt mukaan presidenttikisaan.

Kyseiseen tehtävään pyrkivän ja tätä työtä tekevän on tärkeätä tunnistaa mikä vie pientä
maata oikealla tavalla eteenpäin. Minusta itse suomalaisuudessa on jotakin sellaista, joka
on merkittävästi edesauttanut menestymistämme ja hyvinvointiamme. Meidän kilpailuetumme
rakentuu suomalaisesta otteesta asioihin.

Tällä hetkellä on hyvin muodikasta puhua kaiken maailman ilmiöistä - on Kiina-ilmiötä ja on
Intia-ilmiötä. Itse asiassa Suomi-ilmiö ansaitsee nyt keskeisen paikan keskustelun kärkenä.
Tämä Suomi-ilmiö näyttäytyi jo vuosituhannen vaihteessa osaamisen, talouden, kilpailukyvyn
ja sosiaalisen koheesion osalta kärkitiloina eri mittauksissa. Mikään perinteinen teoreettinen
menestymisen mallisto ei juuri Suomea suosi.

Meillä ei ole suuria pääomia, ei luonnonvaroja, vähän väkeä, jokseenkin etäinen sijainti ja
kielenä ulkolaiselle varsin hankala möngerrys.

Kun ei ole ollut materiaa, on täytynyt olla jotain muuta. Minä uskon, että on ollut henkeä. Ja se
henki on rakentunut perinteistä, arvoista ja asenteista, suomalaisesta elämänmuodosta, joka on
johtanut menestykseen.

Suomalaisuuteen on aina kuulunut hyvin luontevasti osaamisen ja oppimisen arvostaminen sekä
vastuun kantaminen. Riemulla voi todeta ilomielisen luovuuden nostavan päätään eräänä voimavaranamme.
Ilomielinen luovuus synnyttää uutta, menestyksen nälkää ja kasvattaa vapautta hyödyntää omia
mahdollisuuksiaan. Kaiken lisäksi suomalainen kykenee yhteistyöhön ja on sitä kautta arvostettu
yhteistyökumppani maailmalla.

Suomalaisen ei tarvitse pelätä maailmaa, vaan kävellä pystypäin kohti haasteita. Haasteet kääntyvät
mahdollisuuksiksi, kun tehdään oikeita asioita. Minä haluan olla viemässä Suomea eteenpäin. Haluan
olla pitämässä huolta siitä, että vahvuutemme huomataan ja että menestymme jatkossakin - suomalaisella
otteella.

Minulle tärkeitä arvoja ovat myös rehtiys, kunniallisuus, reipas keskustelu ja erityisesti tekeminen.
Sitä toivon myös kampanjaväeltäni. Eikä leikkimielinen luovuuskaan saa olla poissuljettu. Suomalaisella
leikkimielisyydellä (jota joskus myös hulluudeksi kutsutaan) on saatu paljon aikaan. Mutta sekään ei
yksin riitä, jos ei tehdä työtä. Työn tekeminen synnyttää suomalaisen hyvinvoinnin. Siksi Suomen
presidentin tulee kansainvälisissä yhteyksissä myös pyrkiä tuomaan uutta työtä Suomeen. Uskon, että
Suomen ja suomalaisten kohtalon kysymyksiä seuraavan kuuden vuoden aikana on suomalaisen työn kohtalo,
suomalaisten työllistyminen, mahdollisuus tehdä työtä.

Näistä kaikista syntyy suomalainen hyvinvointi - nyt ja tulevaisuudessa.

Kiitos siitä, että haluat osallistua kampanjaani. Uskon, että kampanjasta tulee mielenkiintoinen ja
vahva juuri siksi, että tässä on mukana valtavasti erilaisia ihmisiä!

Sauli Niinistö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu