Suomen Pankin johtokunnan jäsen Matti Louekoski esitti viime syyskuussa palkansaajajärjestöjen edustuksen lisäämistä eläkeyhtiöiden ylimmissä päätöksentekoelimissa. Miksi siellä ei ole eläkkeensajien edustajaa . Eläkeläisethän ovat sentään asiaosaisia eivätkä palkansaajat voi heitä edustaa. Onko tämä demokratiaa?
Sitäpaitsi iso osa kansaa haluaa eläkeläisen jopa maan johtoon??
Sitäpaitsi iso osa kansaa haluaa eläkeläisen jopa maan johtoon??
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eläke"rahastojen" rahat varastettiin jo parikymmentä vuotta sitten.
Ensin annettiin firmoille lainoja inflaatiota pienemmällä korolla.
Tai ostettiin kiinteistöjä ylihintaan, esimerkkinä vaikka Nokian konttori entisen Lepakkoluolan paikalla. Tästä ei ole edes kovin monta vuotta.
Ja isoin varastus oli 1990-luvun laman aikaan, kun eläkerahastot lainasivat rahansa valtiolle.
Eli ne käytettiin ja ne verotetaan työssäkäyviltä kun maksun aika tulee.