Punainen Lanka (ehdokkaat Niinistö ja Halonen)...

En tiedä, että katsonko tätä asiaa ns. värillisten silmälasien läpi. Ehkä katson, ehkä en. Todettakoon, että kokoomuslainen ei kuitenkaan ole.

Perjantaina Punainen Lanka-ohjelman, jossa haastateltavana oli Sauli Niinistö. Aiemmin tällä viikolla olen katsonut saman nimisen ohjelman, jossa haastateltiin Tarja Halosta. Haastattelijana oli Maarit Tastula.

Ehdokkaista nähdäkseni Sauli Niinistö antoi huomattavasti lämpimämmän, lähimmäisistään välittävämmän ja presidentillisemmän kuvan. Hänestä välittyi kuva, että hän on aito kertoessaan arvoistaan ja arvostuksistaan, eikä tuntunut, että hän vain on miellyttämässä kaikkia mahdollisia ihmisiä sekä ihmisryhmiä.

Nähdäkseni Sauli Niinistö on arvoiltaan varsin pehmeä. Hän on kuitenkin realisti ja ymmärtää, että kakku pitää leipoa, ennen kuin siitä voi jakaa tarvitseville. Edelleen todettakoon, että mielestäni hän esitti hyviä näkökulmia mm. ilmastonmuutokseen liittyvään uhkaan ja sen torjuntaan.

Kyllä itse haluaisin asua mieluummin yhteiskunnassa, jossa pehmeät ja realistiset arvot vallitsevat. Arvot joita Sauli Niinistö tämänkin ohjelman välittämän viestin mukaan edustaa.

Mikäli et vielä ole tehnyt äänestyspäätöstäsi tai äänestyspäätöksesi on epävarma, niin suosittelen vielä katsomaan läpi sekä Niinistön, että Halosen esiintymiset Punainen Lanka-ohjelmassa. Tuo ohjelma kertoo mielestäni hyvin paljastavasti monista sellaisista luonteenpiirteistä ja arvoista, jotka eivät vaalitenteissä, muissa haastatteluissa tai ehdokkaiden kampanjamateriaalissa ole tulleet julki.
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mr_Nikke kirjoitti:

En tiedä, että katsonko tätä asiaa ns. värillisten silmälasien läpi. Ehkä katson, ehkä en. Todettakoon, että kokoomuslainen ei kuitenkaan ole.

Perjantaina Punainen Lanka-ohjelman, jossa haastateltavana oli Sauli Niinistö. Aiemmin tällä viikolla olen katsonut saman nimisen ohjelman, jossa haastateltiin Tarja Halosta. Haastattelijana oli Maarit Tastula.

Ehdokkaista nähdäkseni Sauli Niinistö antoi huomattavasti lämpimämmän, lähimmäisistään välittävämmän ja presidentillisemmän kuvan. Hänestä välittyi kuva, että hän on aito kertoessaan arvoistaan ja arvostuksistaan, eikä tuntunut, että hän vain on miellyttämässä kaikkia mahdollisia ihmisiä sekä ihmisryhmiä.

Nähdäkseni Sauli Niinistö on arvoiltaan varsin pehmeä. Hän on kuitenkin realisti ja ymmärtää, että kakku pitää leipoa, ennen kuin siitä voi jakaa tarvitseville. Edelleen todettakoon, että mielestäni hän esitti hyviä näkökulmia mm. ilmastonmuutokseen liittyvään uhkaan ja sen torjuntaan.

Kyllä itse haluaisin asua mieluummin yhteiskunnassa, jossa pehmeät ja realistiset arvot vallitsevat. Arvot joita Sauli Niinistö tämänkin ohjelman välittämän viestin mukaan edustaa.

Mikäli et vielä ole tehnyt äänestyspäätöstäsi tai äänestyspäätöksesi on epävarma, niin suosittelen vielä katsomaan läpi sekä Niinistön, että Halosen esiintymiset Punainen Lanka-ohjelmassa. Tuo ohjelma kertoo mielestäni hyvin paljastavasti monista sellaisista luonteenpiirteistä ja arvoista, jotka eivät vaalitenteissä, muissa haastatteluissa tai ehdokkaiden kampanjamateriaalissa ole tulleet julki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu