Tampereella on Fast joutunut näköjään nöyrtymään kun on antanut Boosmannille tuotteensa myyntiin. Mikeivät antaneet jo kaksi vuotta sitten vai onko myynnit pudonneet ja nyt yritetään tuputtaa niitä joka paikkaan!
Fastin hätähuuto
Tampereelta?
16928
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Asian voi tulkita tietysti noinkin. Toinen teoria voisi olla että Boosmanilla menee huonosti, niin huonosti että FASTin korkeakatteisille tuotteille olisi tarvetta.
Yksi kysymys voisi olla että miksi juuri Tampereen Boosman? Niin, viime vuoden alussa Tampereella avasi UFS:n jäsenliike Tampereelle joka on vallannut markkinaosuutta huikeasti. Syynä tähän ensisijaisesti tietysti hyvät tuotteet, mutta myyjän ammattitaitoa ja arvostusta ei voi myöskään väheksyä!
Uskoisin että Helsingissä ovat myös tietyt erikoisliikkeet menettäneet asemiaan UFS:n huikean suosion takia ;-)
Noniin Mike, nytten on sinun vuorosi tulla huutelemaan.
Herääppäs Petri nyt taas sieltä päiväunilta!!
On ihme kun en tunne ketään kuka ostaisi ufs:n tuotteita, enkä kyllä ihmettelekään:) Mahtaa olla huikea suosio:)) LOL
musta tuntuu että helsingin keskustassa ei kohta ole kuin jrfitness ja ufs.
Mäkin vähän luulen, että nuo syövät pienemmät kilpailijat pois kuleksimasta.
ufs lähtee varmasti alkupäässä, kun on kuitenkin vielä aika pieni tekijä.
Onko tarkempaa tietoa ko. firman koosta?
edellinen tilikausi 470 tuhatta euroa. JR:n viimeisin 2 miljoonaa euroa. aika pieni kioski se ufs on, eikä mikään ihmekään tuolla uhoamisella mitä harrastavat. pienen miehen kompleksista kärsii pikku petri. JR rulettaa, herakin on parempilaatuista kuin ufs:n herat.
Eikös JR:llä mennyt jo yksi miljoona pelkkään mainontaankin?
Kenen kuuluisat viimeiset sanat?
"ja tästä syystä niiden suosio on valitettavasti nousussa"
Onko tuossa JR:n luvussa VAIN lisäravinnemyynti vai myös muu bisnes mukana samassa nimessä (JR:ssä) mukana ;-)
UFSinfo on foorumillaan sanoi että tämän vuoden liikevaihto pelkästään hesan kaupasta on noin 750 000 euroa. Tuohon mukaan sitten jäsenkaupat vielä...
Oiskohan se UFS sitten suurin erikoiskauppa lisäravinnepuolella. Nyt ei oteta laskuihin mukaan Ikivireitä ja muita mummorohtokauppoja.
"herakin on parempilaatuista kuin ufs:n herat"
Millä perusteella? Kuka on sen valmistaja?
muistaakseni pakkiksen liikevaihto oli edellisellä tilikaudella 130000 jos en väärin muista.pipomies itse ilmoitteli tuosta kovaan ääneen pakkiksella.
eivät ne ainakan lesota sillä ja hauku muita kuten sinä petri.
vieläkin menee veikkauksesi pieleen.pakkis jos joku lesotti palstallaan oikein huolella tosta omasta liikevaihdostaan.
LLLLLOOOOLLLLLL
Hehe. Mikehän se aina lesottaa. Kumma juttu kun pakkiksen tuotteita(massblastia yms) haukutaan niin sen jälkeen tulee yksi kaveri ja menee henkilökohtaisuuksiin ;)) Jatka samalla linjalla. Tuo katkeruus paistaa läpi :DDDDD
OWN3D