VOITTAJAN ON HELPPO HYMYILLÄ JÄLLEEN

Ai kun tekee gudaa, kun taas meni ennustukseni nappiin ja Suomen viisas kansa valitsi parhaan. Liituraidan vaihto haalariin Salelta ei onnistunut kuten jo ennalta tiesinkin. Olen varma, että Thaimaan juttuni, joka lähetin Tastulalle oli myös varmaan osana Salen tappiossa.

Nyt kaikki hävineet Niinistön puolella olleet luuserit voivat aloittaa selittelynsä. Olen pelkkänä korvana:-)))

Veikkasin ennalta 53-47 Haloselle - 3% virhemarginaalilla ja SEKIN meni aivan nappiin.

Kolminkertaien eläköönhuuto Tarjalle!
Eäläköön, eläköön, eläköön!
191103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Juche-aatteen Suomen opintoyhdistyksen vuosikokous onnittelee teitä Pääsihteeri Kim Jong Il 60-vuotispäivänne johdosta.

Kuluneet 10 vuotta ovat olleet Korean kansalla vaikean marssin aikaa. Imperialistien painostus Korean Demokraattista Kansantasavaltaa vastaan on ollut ennennäkemättömän kovaa. Teidän viisaalla johdollanne vaikea marssi on kuitenkin saatu voitokkaaseen päätökseen. Tänä aikana on myös saatu merkittävä edistysaskel Korean yhdistymiskehityksessä, vaikkakin USA on sitä voimakkaasti häirinnyt.

Korean Demokraattisen Kansantasavallan voitokkaan kehityksen on mahdollistanut Juche-aate, jota Te pääsihteeri Kim Jong Il olette nerokkaasti kehittänyt ympäröivien olosuhteiden muuttumisen myötä.

Armeija ensin politiikka, ideologia ensin politiikka ja tiede- ja teknologia ensin politiikka ovat vahvistaneet Korean kansaa niin, että se päättäväisesti ja yhtenäisesti kykenee vastustamaan kaikkia imperialistien hyökkäyksiä Korean Demokraattisen Kansantasavallan nujertamiseksi.

Juche-aatteen opintoyhdistyksen vuosikokouksen osanottajat haluavat toivottaa Teille terveyttä ja pitkää ikää.

Eläköön Juche-aate ja Korean Demokraattinen Kansantasavalta!

Äänestä

Sauli Niinistölle vaalitulos on voitto

Natolla pelottelu tehosi tyhmiin naisiin ja keskustan äänestäjät jäivät vaalipäivänä kotiin

Halonen jatkaa seuraavat 6 vuotta ja Suomi hävisi

Äänestä
  • kukaan ei ennen vaaleja olisi uskaltanut sanoa että Niinistö saa lähes puolet äänistä

    Äänestä

  • Osta nessuja, minä naukkailen poreilevaa.

    Äänestä

  • voitto... kirjoitti:

    kukaan ei ennen vaaleja olisi uskaltanut sanoa että Niinistö saa lähes puolet äänistä

    Hävinnyt ei koskaan voita. Pidä se visusti mielessäsi.

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Osta nessuja, minä naukkailen poreilevaa.

    Luuserit sai ansaitsemansa presidentin

    Äänestä

ironmikes väitti, että toinen kierros olisi vain muodollisuus, mikä ei suinkaan pidä paikaansa.

Äänestä
  • Sitähän se olikin alusta loppuun saakka. Ei mitään epäselvää. Ensin ennakkoäänet ja sitten lopulliset. Ennustin lopputuloksen 1 % tarkkuudella, joten voittoni täällä on täydellinen ja suvereeni.

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Sitähän se olikin alusta loppuun saakka. Ei mitään epäselvää. Ensin ennakkoäänet ja sitten lopulliset. Ennustin lopputuloksen 1 % tarkkuudella, joten voittoni täällä on täydellinen ja suvereeni.

    Kyykkysi 107%:n mies on fakta, sillä 16.1 väitit, että "toinen kierros olisi vain muodollisuus", minkä tasainen tulos osoittaa vääräksi.

    Äänestä

Sauli Niinistö olisi ollut surkea presidentti!

Äänestä

Tuulipukukansa tarvitsee jonkun, kehen samaistua.

Paha Nato-kysymyskin lakaistaan taas maton alle.

Ämmät peloteltiin tosiaan sillä Natolla äänestämään varmasti Halosta.

Äänestä

hienot vaalit, jeeeeeeessssss!!!!!

Äänestä

On se niinkin. Ehdokkaani Niinistö ei tule valituksi nyt, mutta se ei minua haittaa. Huvittaa vaan kuinka suomalaiset eivät vieläkään ole päässeet perisynnistään kateudesta. Köyhät japsirimpuloilla ajavat naapurit eivät voi sietää ökyautolla ajavaa kanssaihmistään, vaikka olisi kuinka mukava muuten ja äänestivät tietysti Halosta. Porvaria ei haluta johtajaksi, vaikka hänhän se töitä järjestääkin, Saulin olisi pitänyt olla vaikka paskakuski, niin olisi voinut voittaakin.

Äänestä
  • tappion hetkellä, katsos kun suomen kansa ei ole tyhmää!!! Kysymys on siitä, että Saulin johdolla (porvarin) meillä ei olisi edes niitä "japsirimpuloita"!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • viisastuvan edes kirjoitti:

    tappion hetkellä, katsos kun suomen kansa ei ole tyhmää!!! Kysymys on siitä, että Saulin johdolla (porvarin) meillä ei olisi edes niitä "japsirimpuloita"!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Siinä ei ainakaan hävittäis mitään, jos japsirimpuloita ei olisi. Työläiset eivät tietenkään sossurahoillaan pysty kunnon autoa hankkimaankaan ja joku japsirysky on heille lähes luksusta kaupungin vuokrakasarmin pihassa. Minä näkisin mieluummin heidätkin menestyvinä yrittäjinä kuin avustuksien varassa elävinä väliinputoajina.

    Äänestä

  • lapinleuku kirjoitti:

    Johan vitsin lykkäsit. Ei irtoa soskusta työntekijälle rahaa vaikka kuinka yrittäisi. Palkalla se pitää auto ostaa. Tietysti jos työnantaja maksaa niin huonoa palkkaa ettei sillä saa kuin rimpulan niin ei kai se työntekijän vika ole. Kyllähän nuo näkyy jotkut uusia volvojakin ostelevan vaikka työäisiä ovatkin. Pikkusen sulla realiteetit hakusessa mutta ei se mitään.

    Äänestä

  • heebo kirjoitti:

    Kuulostaa joillekin pienipalkkaisille irtoavan. Otas vähän paremmin selvää asioista.

    Äänestä

  • lapinleuku kirjoitti:

    Kuulostaa joillekin pienipalkkaisille irtoavan. Otas vähän paremmin selvää asioista.

    Miksi työnantaja maksaa niin pientä palkaa että pitää käydä soskun luukulla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ironmikes kirjoitti:

Ai kun tekee gudaa, kun taas meni ennustukseni nappiin ja Suomen viisas kansa valitsi parhaan. Liituraidan vaihto haalariin Salelta ei onnistunut kuten jo ennalta tiesinkin. Olen varma, että Thaimaan juttuni, joka lähetin Tastulalle oli myös varmaan osana Salen tappiossa.

Nyt kaikki hävineet Niinistön puolella olleet luuserit voivat aloittaa selittelynsä. Olen pelkkänä korvana:-)))

Veikkasin ennalta 53-47 Haloselle - 3% virhemarginaalilla ja SEKIN meni aivan nappiin.

Kolminkertaien eläköönhuuto Tarjalle!
Eäläköön, eläköön, eläköön!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu