Syy Saulin häviöön (keskustalaisen mp.)

Ensinnäkin äänestin luonnollisesti Vanhasta, kuten kuusivuotta sitten Ahoa, molemmilla kierroksilla. Kuten kaikki muistamme Aho oli yhtä lähellä kuin Sauli nyt!! Käsi sydämmelle kokoomus! kumpi oli lähempänä Kokoomusta? Työreformin käsikirjoittaja Aho vai Halonen??
Jokaisen Kokoomuslaisen pitäisi se tietää, mutta Kirsi Piha kääntyi julkiseksi Halosen kannattajaksi ja Ahon lokaajaksi.
Nyt tuli toinen kierros. Minä äänestin LUONNOLLISESTI Niinistöä, mutta useat keskustalaiset muistivat kyllä KIRSI PIHAN suoranaisen lokaamisen, eikä moni meistä muista kokoomuksen taholta mitään suurempia puolustuspuheita muutoinkaan Ahon suuntaan tulleen.
Meillä Keskustalaisilla harvalla oli sympatioita puolustaa nyt Niinistöä, valitettavan harvalla.
Väitän kuitenkin, että Kirsi pihan keskustavastainen lokaaminen oli se niitti, mikä toi jälleen porvariyhteistyölle tappioin, VALITETTAVASTI.

Vitsaillaan, että kepu pettää aina. Voi olla, mutta kepu kuitenkin tietää kummalla puolella on tiukan paikan tullen.
Kokoomus oli se, joka petti viimein, nyt on tullut aika korjata KIRSI PIHAN johdolla petoksen sato.

KIITOS
6338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minusta on aivan naurettavaa alkaa hakemaan vikaa yhdestä ihmisestä.
On totta, että Piha käyttäytyi todella typerästi jälkikäteen ajateltuna.
Toisaalta Aho oli niin epä"seksikäs" poliitikko, että jonkun nuorekkasta ilmettä hakevasta Kokoomuksesta oli pakko tehdä pesäeroa vanhoilliseen kepuun.

En usko, että Kepussa oli niin paljon tästä katkeloituneita, että voitto olisi muutoin tullut

Äänestä

Tästä ei voi kuin ottaa opiksi.

Porvarit ovat hävinneet nyt kaksi presidentin vaalia peräkkäin muutaman prosentin erolla.

Vasemmistolla ei ole vaikeuksia organisoida kaikkia voimiaan SDP:n ehdokkaan taakse.

Porvaririntamassa tarpeeton, mutta harmillinen särö aiheuttaa riittävän riitasoinnun, josta vasemmisto hyötyy.

Ehkä Kirsi Pihakin olisi voinut harkita etukäteen, onko hänestä enemmän hyötyä vai haittaa toimia näkyvästi kampanjassa. Päämäärää ei aina edistetä olemalla näyttävästi esillä.

Keskustassa on myös syytä katsoa historiaan. Kekkonen toimi kovalla kädellä Kokoomusta kohtaan, sitä ei pidä unohtaa. Mutta ei pidä unohtaa sitä aikaa ja toimintaympäristöä, jossa Kekkonen operoi.

Porvarien yhteistyö on oltava jatkossa myös aito ja selkeä vaihtoehto eduskuntavaaleissa.

Suomella on edessä vaikeat ajat, sillä valtionvelka, eurooppalainen turvallisuusratkaisu ja kansainvälisen politiikan muutokset vaikuttavat Suomen mahdollisuuksiin selviytyä dramaattisesti.

Porvarit voivat varautua jo nyt siihen, että porvaririntaman osaksi lankeaa Suomen nostaminen taloudellisesti jaloilleen. Suomen hyvinvointiyhteiskunnan piikkiä on kasvatettu kuntien kustannuksella, joten suhteessa veronmaksajien velkavastuu ei ole vähentynyt.
Valtionvelkakin on edelleenkin huomattavan suuri huolimatta pitkästä nousukaudesta 90-luvulla.

Jossain vaiheessa edessä on synkät madonluvut, jotka nykyinen valtiovarainministeri Heinäluoma tulee ilomielin luovuttamaan porvarien hoidettavaksi.

Porvarit joutuvat tekemään sellaisia ikäviä ratkaisuja, jotka tulevat kaatumaan porvarien niskaan. Porvaririntaman on otettava selkeä ote vallasta, sillä vastuu kaatuu porvarien niskaan joka tapauksessa. Muuten SDP pääsee taas kerran jättämään ongelmat muiden hoidettavaksi ja keräämään kermat päältä kun porvarit ovat laittaneet asiat kuntoon..

Julkinen salaisuus on että duunarin selkänahasta on rakennettu koko Suomi. Mutta pitääkö se paikkansa ?
Duunarilla on hikinauha ja työlainsäädäntö turvanaan. Porvarit saavat rauhassa tehdä pyöreitä päiviä ja kantaa täyden taloudellisen riskin.
90-luvun laman maksumiehet joutuvat jatkossa maksamaan ulkomaisille perintäyhtiöille lyhennykset lainoista jotka on jo moninkertaistuneet alkuperäisistä. SDP myi nämä lainasaatavat silmää räpäyttämättä 5%:lla velkapääomasta ulkomaille.

Reiluutta olisi ollut tarjota velallisille mahdollisuus lunastaa velkansa takaisin 5% velkapääomasta, mutta porvarithan eivät ansaitse samanlaisia kansalaisoikeuksia kuin duunarit.

Hakaniemessä hyvä porvari on kuollut porvari ja mieluusti vielä jättänyt sen verran omaisuutta jälkeensä, että puhtaanapitolaitos saa kulunsa peitettyä.

Äänestä
  • turmiolan tommi herää taas henkiin ja
    herrojen elkeet tarttuvat renkiin !!!

    ...kuinka paljon on äänestäjiä jotka
    eivät ymmärrä omaa parastaan, samaistutaan
    näihin pörssikeisareihin vaikka itsellä ei ole
    kuin paljas perse !!!

    Äänestä

Niinistöltä meni kymmeniätuhansia ääniä,
kun Stubb ja Piha olivat esillä päivästä
toiseen.Vielä suurempi joukko jäi kotiin
ajatellen,näitä ilmpalloja en ainankaan tue.

Äänestä
  • Pihaa hyvin asiallisena naisena. Niinistöä en olisi unissanikaan äänestänyt.

    Äänestä

benin käytös on hyvässä muistissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirsi Piha kirjoitti:

Ensinnäkin äänestin luonnollisesti Vanhasta, kuten kuusivuotta sitten Ahoa, molemmilla kierroksilla. Kuten kaikki muistamme Aho oli yhtä lähellä kuin Sauli nyt!! Käsi sydämmelle kokoomus! kumpi oli lähempänä Kokoomusta? Työreformin käsikirjoittaja Aho vai Halonen??
Jokaisen Kokoomuslaisen pitäisi se tietää, mutta Kirsi Piha kääntyi julkiseksi Halosen kannattajaksi ja Ahon lokaajaksi.
Nyt tuli toinen kierros. Minä äänestin LUONNOLLISESTI Niinistöä, mutta useat keskustalaiset muistivat kyllä KIRSI PIHAN suoranaisen lokaamisen, eikä moni meistä muista kokoomuksen taholta mitään suurempia puolustuspuheita muutoinkaan Ahon suuntaan tulleen.
Meillä Keskustalaisilla harvalla oli sympatioita puolustaa nyt Niinistöä, valitettavan harvalla.
Väitän kuitenkin, että Kirsi pihan keskustavastainen lokaaminen oli se niitti, mikä toi jälleen porvariyhteistyölle tappioin, VALITETTAVASTI.

Vitsaillaan, että kepu pettää aina. Voi olla, mutta kepu kuitenkin tietää kummalla puolella on tiukan paikan tullen.
Kokoomus oli se, joka petti viimein, nyt on tullut aika korjata KIRSI PIHAN johdolla petoksen sato.

KIITOS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu