Opetuksen yhteydessä tiedustelin lukiolaisilta, paljonko on ihmisen osuus pelastuksessa? Kun luokassa vallitsi hiljaisuus, niin täsmensin hieman ja tiedustelin montako prosenttia on ihmisen osuus pelastuksessa? Sitten eräs poika vastasi 0%. Jonkin aikaa myöhemmin osallistuin kristittyjen ykdeyden rukousviikolla erääseen tilaisuuteeen ja kerroin siellä em. kokemuksen ja jätin asian siihen. Minun jälkeeni tuli muuan pappismies puhumaan ja totesi, että on minun hieman "pojan" prosenttia nostettava. Hän katsoi, että yhteistyö Jumalan kanssa pelastusasiassa sisältää ihmisen osuutta jonkin verran. Niin ne mielipiteet vaihtelevat meidän kristittyjen keskuudessa. Nytkin vielä tyydyn siihen, että pelastus on täysin lahjaa ja on Jumalan suuri armoteko minua kohtaan, josta olen kiitollinen.
Paljonko on ihmisen osuus pelastuksessa?
poika
5300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Poika ja sinä olette 100% oikeassa.
vähän siitäkin mitä tarkoitetaan.
Voimme näet tarkoittaa eri sanoilla samaa asiaa tai samoilla sanoilla eri asiaa.
On täysin totta että pelastus on 100% Jumalan teko ja tätä on syytä yhä uudelleen korostaa. Se on ehdoton lähtökohta eikä ainoastaan lähtökohta, sen varaan kaikki alati rakentuu. On vaarallista evankeliumin totuudelle (siis ihmisen kannalta vaarallista, eihän Jumala siitä miksikään muutu!) jos lähdetään pelastuksesta tekemään ihmisen ja Jumalan yhteistyö.
Kun Jeesus kuoli Golgatan ristillä syntiemme tähden ainoa "ihmisen osuus" oli että seisoimme pilkkaajina Hänen sovintotyönsä edessä.
Mutta monet niistä jotka sanoo että on pelastuksessa vähän ihmisenkin osuutta, ovat ydinasioissa samaa mieltä, he tarkoittavat vaan sitä että Jumalan teko pitää kuitenkin ottaa vastaan.
Tässä voi käydä helposti sillä tavalla että ne jotka puhuu pelastuksesta 100 prosenttisena Jumalan työnä käyttää tällaista oppinäkemystä epäkristillisesti ja rakentaa näkemyksillään puoluemielisyyttä ja raja-aitoja. Silloin "pelastus on 100 prosenttisesti Jumalan työ" ei ole avautunut Kristuksessa elettävänä evankeliumin sisältönä totuudessa, vaan se on lyömäase, jota käytetään herätyskristillisyyttä vastaan. Hurskaalla lauseella saadaan sitten tuomittua ja leimattua niitä kristittyjä, jotka korostavat ihmisen henkilökohtaista ratkaisua.
Ei kaikki HENKILÖKOHTAISESTA RATKAISUSTA puhuminen ole ihmiskeskeisyyttä tai ratkaisukeskeisyyttä. Minä ainakin korostan ihmisen tekoja ja valintoja, se on tärkeä puoli asiasta. Muistutan että asenteemme ja tekomme on Jumalalle tärkeitä ja Hän ottaa ne vakavasti. Mutta ei meidän valinnat ja ratkaisut EVANKELIUMIIN tee mitään lisää. Evankeliumi perustuu täytettyyn tekoon ja se on valmista ARMOA ihan teoistamme riippumatta.
Uusi testamentti sanoo ihmisen osuudesta mm.:
Kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon, ettei se jää turhaksi.
Ja:
Kukaan ei tule näkemään Jumalan valtakuntaa ilman pyhitystä.
Tämä ihmisen osuus ei koske lahjaa sinänsä, me emme omalla suhtautumisellamme tee lahjaa olevaksi emmekä toisaalta olemattomaksi, se on otamme sitten vastaan tai hylkäämme.
Mutta jos omilla asenteilla ja valinnoilla hylkään armon, se jää hedelmättömäksi minun kohdalla.
Ihmisen osuudessa on siis kyse ainoastaan lahjan vastaanottamisesta.
Näin ollen on kaksi eri asiaa puhua Kristuskeskeisyydestä ja todellisesti elää Kristuskeskeisesti. Uskon että nimenomaan Kristukseen katsominen johtaa oikeisiin tekoihin.
Jotakin perin vinoutunutta on siinä jos uskova ei uskalla elää pyhityselämää, koska pelkää että tulee sillä tavalla lisänneeksi Jumalan tekoihin jotakin! Lienemme yhtä mieltä, että sellainen ei ole tervettä?
Tai että uskova puolustelee omaa lihallisuuttaan vetoamalla Jumalan armoon joka on 100% lahja. Ei homma niin toimi.
Paavali sanoi että pitääkö meidän pysyä synnissä että armo suureksi tulisi, ja vastasi: ei toki, pois sellainen kuvittelu.
Kristuksessa on ihana ja täysi armo. Kiitos Jumalalle.
Se armo aukeaa todellisesti elettäväksi elämäksi kun se tosissaan otetaan ja siihen käytännössä antaudutaan.
Rakas uskova ystäväni,
Uskonvanhurskaus on lahjaa,jonka katuva syntinen ottaa uskossa vastaan. Tämän seurauksena hänet otetaan Jumalan lapseuteen. Siinä on kyse meille vieraasta eli Kristuksen vanhurskaudesta, jossa ei ole yhtään inhimillistä kudinta. Jumalan lapsena me saamme kasvaa iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. Uskomme vahvistuu ja rakkautemme kanssaihmisiin lisääntyy. Tästä voimme käyttää nimitystä elämänvanhurskaus. Sekin on lahjaa. Ei Jumala ketään vastoin hänen omaa tahtoaan pelasta. Jeesus sanoi: "Kuinka usein minä olen tahtonut koota teidät niinkuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan, mutta te ette ole tahtoneeet." Lukion Jouko-poika ja hänen opettajansa nimimerkki "poika" ovat kanssasi samoilla linjoilla. "...ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi..." Kyllä asia niin on, että Kristuksen pelastusteko on kelvattava, hyväksyttävä, siihen on turvauduttava. Mutta miten kukaan voi toimia niin, ellei sitä heille julisteta tai opeteta? Kristuksen puolesta me vetoamme ihmisiin. Meille on annettu suuri etuoikeus olla Jumalan armon kätilöitä tässä ajassa. Tämä evankeliumin julistaminen kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille, on kristillisen seurakunnan tehtävä. Tälle tehtävälle meidän on pysyttävä uskollisena loppuun asti.
AMEN.
Rauha Sinulle Herrassa
Hyvä juttu oli.
Pelastus on kokonaan Jumalan työ, mutta ihmisen osuus on siitä todellakin vastat siihen myöntävästi, ja elää kuuliaisesti Herran Hengen ohjauksessa.
Ihan omaa tahtoa tarvitaan, ja joskus joutuu ponnistelemaankin lujasti kiusauksissa.
Jumala kysyy vapaaehtoista rakkauttamme.
Hän ei tee meistä robotteja.
Jumalan siunausta
jari laurila