Tässäpä ongelma, johon toivoisin Jeesukseen Kristukseen uskovien ihmisten vastauksia:
Tapasin nykyisen avopuolisoni silloin, kun elin uskossani ns. kylmää kautta eli uskonasiat tuntuivat kaukaisilta. Nyt meillä on melk. 3 vuotisen suhteen jälkeen tullut kriisi suhteessamme, joka on lähentänyt minua taas Jumalaan, olen rukoillut paljon ja etsinyt Jumalan tahtoa elämässäni.
Mietin vain, että mikä on Jumalan tahto suhteessamme sillä miesystäväni ei ole uskossa. Tiedän että Raamattu ei kehoita uskovan ja ei-uskovan solmivan avioliittoa, mutta toisaalta luvataan että uskomaton puoliso on uskovan pyhittämä. Emme tosiaan ole vielä naimisissa, mutta olen sitoutunut tähän ihmiseen ja antanut jo itseni hänelle.
Kertookaa kokemuksia te, jotka olette tai olette olleet avioliitossa tai suhteessa ei-uskovan kanssa, mikä on hyvin tai huonosti suhteessanne? Onko toinen puoliso tullut uskoon myöhemmin rukouksen kautta? Pyydän myös rukousta tämän asian puolesta, ahdistaa kun en haluaisi rakkaastani luopuakaan...
Tapasin nykyisen avopuolisoni silloin, kun elin uskossani ns. kylmää kautta eli uskonasiat tuntuivat kaukaisilta. Nyt meillä on melk. 3 vuotisen suhteen jälkeen tullut kriisi suhteessamme, joka on lähentänyt minua taas Jumalaan, olen rukoillut paljon ja etsinyt Jumalan tahtoa elämässäni.
Mietin vain, että mikä on Jumalan tahto suhteessamme sillä miesystäväni ei ole uskossa. Tiedän että Raamattu ei kehoita uskovan ja ei-uskovan solmivan avioliittoa, mutta toisaalta luvataan että uskomaton puoliso on uskovan pyhittämä. Emme tosiaan ole vielä naimisissa, mutta olen sitoutunut tähän ihmiseen ja antanut jo itseni hänelle.
Kertookaa kokemuksia te, jotka olette tai olette olleet avioliitossa tai suhteessa ei-uskovan kanssa, mikä on hyvin tai huonosti suhteessanne? Onko toinen puoliso tullut uskoon myöhemmin rukouksen kautta? Pyydän myös rukousta tämän asian puolesta, ahdistaa kun en haluaisi rakkaastani luopuakaan...
Vastaukset 33
Vanhimmat
Katsi sieltä mitä vääräuskoisille tehdään, Vanhasta testamentista. viesti on selkeä
Esität hyvän kysymyksen. Itse olen naimisissa ei-uskovan miehen kanssa, itse olen uskossa. Sanoisin, että ei ole mahdotonta olla ei-uskovan puolison kanssa naimisissa mutta... monesti ajattelen, että varmasti olisi helpompaa, jos kumpikin olisimme uskossa.
Ehkä paljon riippuu siitä, kuinka voimakkaat periaatteet itsellä on ja kuinka avoin taas puoliso on. Jos arvomaailma ja asenteet ovat kaukana toisistaan, varmasti on vaikeaa. Meillä on onneksi niin, että mieheni kunnioittaa uskoani ja on monesta asiasta samaa mieltä, mutta siltikin toivoisin, että hänelläkin olisi elävä usko, pelkkä periaate tai mielipide ei riitä, kun kuitenkin lopulta tajuaa, että toiselta puuttuu usko eikä toinen kunnolla tajua hengellisiä asioita. En nyt oikein osaa selkeästi selittää tätä asiaa...
Meillä on vaikeaa senkin takia, että koen itseni joskus tosi yksinäiseksi, koska en voi jakaa hengellisiä asioita mieheni kanssa. Ja sitten on ne tietyt periaatteet, joissa aina tulee itselle paha mieli, kun toinen ajattelee tai toimii täysin uskoni vastaisesti; se on todella vaikeaa monesti.
Kuitenkin olemme pärjänneet ihan hyvin, mutta joskus mietin tosi paljon, olisinko onnellisempi jonkun uskovaisen miehen kanssa ja olenko tehnyt virheen mennessäni naimisiin ei-uskovan mieheni kanssa. Rukoilen paljon mieheni puolesta, myös monet sukulaiseni rukoilevat hänen puolestaan. Itse olen jonkin verran kokenut syrjintää mieheni suvussa, jossa uskonasioita on perinteisesti suurinpiirtein pilkattu. Onneksi mieheni on paljon sukulaisiaan avoimempi ja herkempi uskon suhteen ja toivon ja rukoilen hartaasti, että hän vielä tulisi uskoon. Ehkä meidän pelastus on se, että mieheni on "kiltti" ja "pehmeä", jos hän olisi erilainen,kovempi, en ehkä uskovana kestäisi sitä.
Eli ehkä vastaukseni olisi lyhyesti tällainen: suhde voi onnistua ei-uskovankin puolison kanssa, mutta helpompaa varmasti olisi uskovaisen kanssa.
Siunausta sinulle, koin kirjoituksesi tosi läheiseksi, itsekin kun aivan samojen asioitten kanssa olen painiskellut ja monesti keskustelukumppania toivonut näihin(kin) kysymyksiin.
että miehesi tulisi uskoon? Sehän on sama kuin rukoilisit häntä menettämään järkensä. Ei ollenkaan hyväntahtoista.
"Miten voit rukoilla että miehesi tulisi uskoon? Sehän on sama kuin rukoilisit häntä menettämään järkensä. Ei ollenkaan hyväntahtoista."
Todella omituista huulenheittoa. Eivät järki ja usko ole toisensa poissulkevia, vaikka jotkut ateistit näin hyvin mielellään ajattelevat. Omituista siksikin, että ateisteja on vain muutama prosentti kansasta mutta korkeakoulujen ym. opiskelijamäärät monin kerroin suuremmat.
Viime aikoina on kolmessa eri tutkimuksessa esitetty, että uskonnollisuus olisi geeneissä. Vaikka asiaa ei vielä pitäisikään täysin todistettuna, niin tämäkin olisi otettava huomioon. Ainakin olsi hyvä lukea näistä tutkimuksista netistä.
Kristinusko on järjen valossa myyttikokoelma muiden joukossa, ja siksi siihen uskominen on yleisempää vähä- kuin runsasjärkisillä. Poikkeustapauksia tietysti on.
"Kristinusko on järjen valossa myyttikokoelma muiden joukossa, ja siksi siihen uskominen on yleisempää vähä- kuin runsasjärkisillä."
Tuontyyppisiä väitteitä näkee pilvin pimein ateismipalstalla ja muutaman innokkaan ateistin levittämänä myös uskontopalstalla, mutta tähän asti on noilta viesteiltä aika hyvin säästytty täällä luterilaisuuspalstalla. Millään palstalla ei ole voitu tuontyyppisten viestien pohjalta keskustella kunnolla vaan vain heittää huulta teini-ikäisten tavoin. En usko, että sinun viestisi on poikkeus.
Yleensä ei tuontyyppisten väitteiden esittäjä ole yleensä mitenkään pyrkinyt todistamaan väitteitään, sillä väitehän on hänen mielestään totta, koska hän kerran esittää sen. Niin että pidä väitteesi ja uskomuksesi, ja siirry taas jollekin muulle palstalle samoja väitteitä esittämään.
Muuten miten mikään usko voi olla myyttikokoelma?
on nytkin linkki tutkimustuloksiin joissa uskisten vähäisempi keskimääräinen älykkyys on osoitettu.
Semmottisia linkkejä on hyödytöntä laittaa, koska useimmat uskikset eivät ymmärrä lukemiaan tilastollisten tutkimusten tuloksia.
Samasta syystä ei kannata selittää, mitä myyttikokoelma tarkoittaa uskonnon yhteydessä.
Jos sanotaan, että kristinusko on järjen valossa myyttikokoelma, niin tuota ei voi ymmärtää monella tavalla. On aivan sama sanooko joku, että kissa on eläin tai että kissa on "järjen valossa" eläin.
Koulut ja yliopistot ovat Suomessa ainakin samat sekä teisteilla että ateisteille. Jos yliopistoissa ja korkeakouluissa opiskelisi vain ateisteja ja vain ateistit väittelisvät tohtoreiksi, niin se olisi eri sitten asia. Sitä paitsi kun ateisteja on vain muutama prosentti ihmisistä, niin heitä varten ei nykyistä määrää kouluja ja yliopistoja tarvittaisi. Jos haluat lukea vähemmän älykkäitä ateistien mielipiteitä, niin lue uskontopalstalta kaikki PUAAH HEH HEH ja muut sen tyyppiset viestit. Nimimerkkejä en viitsi tänne laittaa.
Luulenkin, että vain heität huulta. Kun uskontopalstalle tai ateismipalstalle kirjoittavien ateistien viestit eivät ole yhtään muita fiksumpia tai paremmin kirjoitettuja kuin uskovienkaan, niin turhaanpa mekin täällä tästä asiasta suuta soitamme.
Kiitokset ihanasta vastauksestasi, en taida tämän asian suhteen tehdä mitään hätiköityä. Täytyy vaan luottaa siihen, että Jumala johdattaa meidät erilleen tai yhteen Hänen tahtonsa mukaan.
vastauksia uskovilta ihmisiltä, kyllä minä ei-uskovien yleisen mielipiteen tiedän. Uskovana tiedän, ettei ole mitään muuta pelastusta kuin Jeesus, miksi en haluaisi tätä parasta miesystävällenikin.
jos miesystävääsi ottaa päähän kun et pysty edes erottamaan luuloa ja tietoa toisistaan.
Jos et tiedä tai halua tietää edes perusasioita uskosta, niin turhaanpa täällä väittelet. Jos sinulle usko on luuloa, niin tuontasoiselle keskustelulle uskonnoista on ateismipalsta omiaan. Siellä varmaan mielipidettäsi pidetään arvossa.
keskustelu luterilaisuudesta sallittu vain osalle kirkkoon kuuluvista henkilöistä?
Toimitko myös kirkossa ulosheittäjänä?
toisiamme rukouksin, mielestäni tämä on tosissaan sellainen asia, jossa tarvitaan rukousta. Rukoillaan toistemme ja muitten vastaavassa tilanteissa olevien puolesta!
Niin, ei varmaan kannata tehdä mitään hätiköityä. Itse rukoilin tosi paljon sitä, että Jumala sitten johdattaisi meidät selkeästi erilleen, jos niin on tarkoitettu. Kuitenkin menimme naimisiin, kun mitään selkeästi erottavaa ei tapahtunut, päinvastoin. Vaikka ongelmiakin on, koen meidän kummankin olevan onnellisia ja tyytyväisiä liittoomme. Toisaalta kyllä joskus ajattelen niinkin, että meillä on muitakin ongelmia, joilla ei uskon tai hengellisten asioitten kanssa ole mitään tekemistä, että varmasti kaikissa suhteissa ongelmaa piisaa, siis sellaisia "luonnollisia" ongelmia; lisäväriä sitten meille tuo nämä uskonasiat, niin kuin aiemmin niistä kirjoitinkin. Eli vaikka olisimme kumpikin uskossa, niin kyllä niitä ongelmia ja hankaluuksia varmasti silloinkin olisi ihan riittävästi!
Vaikka näissä kirjoituksissa kovasti ongelmista puhunkin, niin ei se tietenkään ole koko totuus; vaan paljon, paljon on hyvää, emmehän muuten olisi yhdessä! Kuitenkin nämä asiat ovat varmasti yksilöllisiä, onhan Jumalan suunnitelma meille jokaiselle yksilöllinen. Eli et varmasti voi vetää näistä kirjoituksista mitään suoraa johtopäätöstä omaan tilanteeseesi ja tehdä sen mukaan ratkaisuja. Pitää vaan rukoilla ja rukoilla ja lopulta vaan Jumalaan luottavaisesti tehdä ratkaisut, olivat ne sitten mitä tahansa. Eli kun savolainen olen, en voi tätä asiaa enää paremmin kiteyttää: asia voi olla niin tai voihan se olla näinkin!
Rohkaisen sinua tosissaan etsimään Jumalan tahtoa ja muistamaan, että mikään ei elämässä ole täysin ongelmatonta tai helppoa; vaikka kuinka toteuttaisimme Jumalan tahtoa, ei meidän arkielämämme mitään ruusuilla tanssimista todellakaan ole. Siunausta sisko, olet mielessäni! :)
Kyllä jonkinlaiset perustiedot on oltava, ennen kuin alkaa asioista "keskustelemaan". Monet ei tunne edes Raamatun sisältöä, eivätkä luterilaisuuden perusteita ja silti ovat viisastelemassa suuna päänä.
Nämä palstat on tarkoitettu uskonnolliseen keskusteluun, ei väittelyyn siitä kuka on oikeassa ja miksi. Miksi sinä täällä pyörit? Etsi omat porukkasi vai kuvitteletko itsesi niin merkittäväksi, että vain sinun ajattelutapasi on oikea ja jopa niin hyvä, että sitä kannattaa julistaa eteenpäin? Tiedätkö, että toisten vakaumusten kunnioittaminen kuuluu yleissivistykseen?
jotka rukoilevat puolison vakaumuksen muuttumista, ovat juuri niitä jotka eivät kunnioita toisen vakaumusta, vaan yrittävät jopa manipuloida yliluonnolliset voimat mukaan sitä muuttamaan.
Jos sinusta 1 1 1=1 ja 1 1 1=3 ovat yhtä oikeita ajattelutapoja, niin sen kun ajattelet niin. Yritä kuitenkin sietää toisenlaisten mielipiteiden ilmaiseminen.
"Nämä palstat on tarkoitettu uskonnolliseen keskusteluun, ei väittelyyn siitä, kuka on oikeassa ja miksi. Miksi sinä täällä pyörit? "
En ole väitellyt siitä, kuka on oikeassa kuka ei. Olen vain sanonut, että tämäntyyppisten väitteiden pohjalta ei synny asiallista keskustelua: " Miten voit rukoilla, että miehesi tulisi uskoon. Sehän on sama kuin rukoilisit häntä menettämään järkensä. Ei ollenkaan hyväntahtoista." - " Kristinusko on järjen valossa myyttikokoelma muiden joukossa ja siksi siihen uskominen on yleisempää vähä- kuin runsasjärkisillä." - " Semmottisia linkkejä on hyödytöntä laittaa, koska useimmat uskikset eivät ymmärrä lukemiaan tilastollisten tutkimusten tuloksia."
Jos yleensä uskovat esitetään järkensä menettäneinä, tyhminä, vähempijärkisinä, jotka eivät ymmärrä tilastollisten tutkimusten tuloksia, niin miten silloin täällä voi yleensä keskustella asiallisesti?
"Etsi omat porukkasi vai kuvitteletko itsesi niin merkittäväksi, että vain sinun ajattelutapasi on oikea ja jopa niin hyvä, että sitä kannattaa julistaa eteenpäin?"
Minun ajattelurtapani on se, että olemmepa sitten uskovia tai uskomattomia, niin meidän tulisi pystyä keskustelemaan asiallisesti ja toisiamme pilkkaamatta ja väittämättä eri tavalla kuin itse ajattelevia järkensä menettäneiksi, vähempiälyisiksi, ja sellaisksi, jotka eivät ymmärrä tilastollisten tutkimusten tuloksia.
"Tiedätkö, että toisten vakaumusken kunnioittaminen kuuluuu yleissivistykseen?"
Kuuluuku myös toisten vakaumuksen pilkkaaminen ja vähempiälyiseksi väittäminen sivistykseen?
Näin se yleensä aina on näissä keskusteluissa mennyt. Jos joku pilkkaa uskovia ja jos joku toinen toivoo, että ei pilkattaisi, niin sitten käydään tuon asiallisuutta toivovan kimppuun ja yritetään hätistää hänet palstalta. Miksiköhän?
Saaralle, joka sanoi olevansa uskova, puh huh vastasi, että ei ihme jos miesystävää ottaa päähän, kun tämä ei pysty erottamaan luuloa ja tietoa toisistaan. Vastasin, että jos sinulle ( puh huh ) usko on luuloa, niin tuontasoiselle keskustelulle uskonnoista on ateismipalsta omiaan. Vastasit ( nimim nykyään ) minulle, että onkohan nykyään keskustelu luterilaisuudesta sallittu vain osalle kirkkoon kuuluvista henkilöistä ja toiminko minä kirkossa ulosheittäjänä.
Kysymys sinulle nimim. nykyään: Ovatko usko ja luulo sinusta sama asia? Luulon synonyymejä ovat mm. arvelu, olettamus, kuvitelma, harhakäsitys. Kirkkoon saa minun puolestani kuulua millainen luulija hyvänsä, mutta turha on kuitenkin kenenkään väittää, että usko ja luulo ovat täysin sama asia. Ulosheittäjistä puhuminen oli hölmöä.
uskon perusta: arvelu, olettamus, kuvitelma. Sitten vain uskotaan ne olettamukset ja kuvitelmat todeksi.
Ja jo mennään käännyttämään miestä kun "tiedetään että vain Jeesus pelastaa." Oikein taivaan vallat manataan apuun, mutta eihän ne auta, haha.
Erehdyit todellakin ja aika pahasti. Uskolla on kaksi eri merkitystä. ( Monilla sanoilla on useampia merkityksiä, ja ne olisi hyvä tuntea ainakin äidinkielessään. )
Hengellisesä kielessä usko tarkoittaa luottamusta Jumalaan, vakaumusta Jumalan olemassaolosta ja häneen turvautumista. Pari esimerkkiä: Tulla uskoon. Olla uskossa. Vahvistua uskossaan. Vanhurskas on elävä uskosta.
Uskon toinen merkitys: tietoon perustumaton käsitys jostakin. Sairas oli menettänyt uskon parantumiseensa. Äidillä oli usko, että poika oli vielä elossa. Hänellä oli järkkymätön usko kasvatuksen mahdollisuuksiin. Jokaisella pitää olla uskoa itseensä. Usko siirtää vuoria.
Varsinkin uskontopalstalla tulee muistaa myös uskon hengellisen kielen merkitys.
Kun sinulla on vakaumus jumalan olemassaolosta, niin olet tehnyt silloin olettamuksen jumalan olemassaolosta, ja uskonut olettamuksesi oikeaksi. Tietoon perustumaton käsitys sekin, minkä jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, muttei puolisonsa kääntymystä rukoilevat uskikset.
Sinä et nyt käsitä. Tällä palstalla tulee lähinnä keskustella luterilaisuudesta. Luterilaisuudessa taas uskotaan Jumalaan. Ei täällä tarvitse joka viestissä tapella siitä, onko usko höpöhöpöä, satua tms. niin kuin esim. ateismipalstalla varmaan tulisi. Ei täällä tarvitse riidellä uskonnon perusasioista joka ketjussa ateistien kanssa. Ne, jotka eivät usko, riidelkööt perusasoista jossakin muualla.
Jos täällä pitäisi tapella joka ketjussa siitä, mitä usko on, onko se luuloa vai onko se yhtään mitään, niin eihän täälläkään päästä puusta pitkään. Jotenkin vieroksun sanavalintaasi.
Muuten jos puhutaan kristinuskon, islamin tai juutalaisten jumalasta, niin silloin sana jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, Jumala, koska sitä on käytetty erisnimenä. Vakaumus on varma usko eikä mikään olettamus.
Olen lukenut kolmesta eri tutkimuksesta, joissa väitetään, että uskominen olisi geeneissä. Mitä mieltä olet asiasta? Tieteen Kuvalehdessä oli artikkeli, jossa sanottiin mm. näin: Yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer uskoo löytäneensä perintötekijän, joka ohjaa ihmisen herkkyyttä uskonnollisuudelle. Hänen mukaansa geenistä on ollut etua lajinkehitykselle.
Entäpä jos olisi näin, että tuosta geenistä olisi ollut etua ihmislajin kehitykselle?
ole geeneissä.
"ei luterilaisuus hyvää yötä ole geeneissä."
Taidanpa uskoa ennemminkin tiedemiehiä kuin tänne kirjoittavia minulle tuntemattomia kirjoittajia. Jos uskonnollisuus yleensä on geeneissä, niin yhtä hyvin voi olla kysymys luterilaisuudesta, katolilaisuudesta, ortodoksisuudesta jne.
Anteeksi vain Puh-huh, mutta pyysin todellakin uskovien vastauksia, oot eksynyt väärään keskusteluun, lue tarkemmin, mitä ja kenen mielipiteitä kysytään, ennen kuin lähet vastaileen.
epäuskoista. Paavalin sanat siitä, että uskomaton puoliso pyhittyy uskovaisen kautta, koskevat sellaista tapausta, että vain toinen puolisoista kääntyy kristityksi. Voimassaollutta avioliittoa ei silloin tarvinnut purkaa.
neuvoo vahvasti olemaan menemättä naimisiin ollenkaan; siinä odotetaan pikaista kristuksen paluuta.
Mutta toisaalta: käsketään pysyä siinä tilanteessa, jossa kukin on kutsun saatuaan: avioliitossa, leskenä, orjana.. Jos nyt on etsikkoaika, kutsu kuuluu, koskisiko tämä Raamatunkohta myös sellaista tilannetta?
Eihän Jumalan tahto varmaan ole, että ne, jotka meidän mielestämme eivät usko, hylätään. Hylkäisikö Jeesus ihmisen tehdäkseen elämästään itselleen helpompaa? Vai olisiko avopuolisosta eroaminen jonkinlainen "uhraus", jolla voisi enemmän vakuuttua omasta uskostaan ja sen todellisuudesta?
"Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi?"
Ihmiset eivät toisiaan pelasta, vaan Jumala. Olisiko syytä antaa Jumalalle aikaa ja tilaa toimia tässäkin asiassa?
Osuit naulan kantaa, minäkään en usko Jumalan haluavan meidän hylkäävän toista vain sen takia, että hän ei usko. Tilanne on se, että jos minä saisin asiasta päättää, hänen kanssaan ehdottomasti jatkaisin. Haluan vain tässäkin asiassa tehdä Jumalan tahdon mukaisesti ja rukoilenkin hänen johdatustaan.
Suhteessamme en minä ole ainoa, joka pohtii erilaisuuttamme ja sen vaikutusta suhteeseemme, vaan miehenikin on tämän kriisimme aikana usein pohtinut, olemmeko liian erilaisia että voisimme olla onnellisia yhdessä. Samalla tavalla kun minua vaivaa jotkut asiat hänen käytöksessään, jotka sotivat uskoani vastaan, häntä vaivaa monet asiat minun asenteissani. Eli ihan molemminpuolisia meillä nää tuntemukset. Itse kyllä toivon, että voitais yhdessä olla, vaikka tietäisin, että hän ei koskaan uskoon tulisi.
Minä olin naimisissa ei-uskovan puolison kanssa ja sanon heti, että meidän liittomme ei onnistunut. Tutustuimme kirjeeenvaihdon kautta ja tapasimme harvoin. Tavatessamme silloin tällöin hän oli oikein mukava. Pidin myös kirjeenvaihdostamme.
Tuleva puolisoni liittyi vähän ennen häitä kirkkoon, kun hän tiesi minun toivovan, että pappi vihkisi meidät, alkoi käydä miestenpiirissä ja otti jonkin verran osaa muihinkin seurakunnan tilaisuuksiin. Mutta pahoitin monta kertaa mieleni, kun hän kritisoi luterilaisuutta ja uskovia, varsinkin lähisukulaisiani, kovin sanoin. Heidän olisi hänen mielestään pitänyt olla suurin piirtein täydellisiä, kun kerran kuuluivat kirkkoon.
Minä panin lopulta eron vireille, vaikka oli ollutkin alun perin kysymys suuresta rakkaudesta, kun kyllästyin tuon jatkuvan kritiikin lisäksi hänen uskottomuuteensa ja siihen, että hän osoittautui hyvin pihiksi. Lapsetkin hän koki suurin piirtein vain kilpailijoina ja rahareikänä. Eromme jälkeen hän on pitänyt heihin yhteyttä ja esittänyt rakastavaa isää.
Sinun liittosi voi ihan hyvin onnistuakin. Minun ei vain onnistunut.
Olen lyhyesti samaa mieltä kuin nimim. kokenut.
"mikä on hyvin tai huonosti suhteessanne?"
Osa arvoista on yhteisiä, osa ei. Monia itselleni tärkeysjärjestyksessä huipulla olevia arvoja hän ei ymmärrä edes positiivisiksi. Se on vaan kerta toisensa jälkeen pakko hyväksyä. Syvä ristiriita kun haluaisi elää täyttä elämää (suhteessa) silti oman omantunnon mukaisesti. Olemme kihloissa ja asumme omissa asunnoissamme.
Hyvin on monikin asia, ei niitä tässä viitsi kehuskella. Tärkein on ehkä se, että hän antaa minulle tilaa hengittää ollen kuitenkin paikalla.
"Onko toinen puoliso tullut uskoon myöhemmin rukouksen kautta?"
Ei ainakaan toistaiseksi. Enkä löisi vetoa sen puolesta.
"Pyydän myös rukousta tämän asian puolesta, ahdistaa kun en haluaisi rakkaastani luopuakaan..."
Hyvä yhteinen esirukousaihe kaikkien samassa tilanteessa olevien puolesta.
Tutkipa mitä Raamattu sanoo asiasta. "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskomattoman kanssa." Kyllä Raamattu nimenomaan kieltää avioliiton uskovan ja uskomattoman välillä. Ja se kuten kaikki muukin opetus on nimenomaan meidän parhaaksemme ja suojaksemme. Miksi se ei meille kelpaa? Synnin kanssa ei ole syytä leikitellä. Olen nähnyt niin paljon elämässäni tällaisia tapauksia että haluaisin varoittaa lähtemästä oman minän tielle. Nautinto tietysti tuntuu houkuttelevalta,. mutta niin moni on syvästi haavoittunut ja itkee elämänsä raunioilla. Etsi Jeesusta elämäsi ykksöseksi. Kukaan ihminen ei voi meille antaa sitä syvää iloa ja rauhaa, jonka voi vain kaiken Luoja. Kysy elämäsi ratkaisuja Jeesukselta, ei niinkään ihmisiltä. Hänellä on ainoa todellinen vastaus kaikkiin meidän kysymyksiimme. Tämän voin sana kokemuksesta. Minä elän itsekseni, ilman miesystävää, koska olen elävän leski. Sana sanoo että pysytelköön naimattomana (eron jälkeen), ja olen syvästi onnellinen. Rakkaudella Sinua opastaen.
sisaresi
On hyvä huomata, että siteeraamassasi kohdassa ei suoranaisesti puhuta avioliitosta (uskovien kristittyjen ja ei-uskovien kristittyjen välillä), vaan kristittyjen suhteesta toisuskoisiin yleensä! Eli vaikka periaatteessa voisit tulkita, että kristitty ei saa menna ei-uskovan kanssa kanssa naimisiin, et voi lukea väitettäsi suoraan sananmukaisesti tästä kohdasta! Ennen kaikkea kohdassa varoitetaan, että ei saa olla toisuskoisen kanssa niin hyvässä yhteistyössä, että osallistuisi tämän toisen uskon(non) menoihin.
Tuskin rukoileva kristitty ensisijassa alkaisi palvella vierasta jumalaa. Ja sitäpaitsi, Saaran ongelma ei ole toisuskoinen avopuoliso. Olen ymmärtänyt, että avopuoliso on kuitenkin kristitty.
Se, onko joku "uskossa" vai ei, on enemmän makuasia. Ei kukaan voi mitata toisen uskoa, aidon sydämen uskon näkee ja tuntee vain Jumala. Ei siis lueta tuomioita mielestämme "uskottomille", eihän? :)(Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi jne..)