Hei,
kysyn teiltä kokemuksia siitä, miten jaksaa elää depressiivisten ihmisten kanssa. Vuoden aikana kolme lähiomaista kuoli, ja heidän vanhempansa, puolisonsa, lapsensa ja minun puolisoni kärsivät masennuksesta.
Tuntuu että yhtään "normaalia "ihmistä ei ole lähellä --- vai onko tämä normaalia ja olen vain ennen elänyt illuusioissa? Mielestäni tässä on suuri vaara vajota itsekin depressioon. On vaikea keskittyä mihinkään, ja odotan koko ajan huonoja uutisia. Siis vire on negatiivinen!
kysyn teiltä kokemuksia siitä, miten jaksaa elää depressiivisten ihmisten kanssa. Vuoden aikana kolme lähiomaista kuoli, ja heidän vanhempansa, puolisonsa, lapsensa ja minun puolisoni kärsivät masennuksesta.
Tuntuu että yhtään "normaalia "ihmistä ei ole lähellä --- vai onko tämä normaalia ja olen vain ennen elänyt illuusioissa? Mielestäni tässä on suuri vaara vajota itsekin depressioon. On vaikea keskittyä mihinkään, ja odotan koko ajan huonoja uutisia. Siis vire on negatiivinen!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei ole tilanteesi helppo ja jos mitenkään voit, hae apua, seurakunnasta, vertaistukiryhmistä ihan mistä vaan, tai perustakaa vaikkapa oma tukiryhmä jossa säännöllisesti, tietyn ajan, käsittelette niitä asioita jotka nyt painaa mieltä, pyytäkää vaikka meilenterveyshoidosta ammattihenkilöä 'vetämään' ryhmää...
Läheisen menetystä seuraa aina suru, suru on kuitenkin eri asia kuin depressio. Suru voi kuitenkin helposti muuttua depressioksi jos ei pysty ja/tai osaa käsitellä varsinasista surun tunnetta.
Nyt teidän tapauksessanne kun on kyse moninkertaisesta surusta, voi taakka alkaa painaa liikaa, ja ulkopuolista apua tarvitaan. On parempi toimia juuri nyt, kuin odotella jotain tapahatuvaksi, ajanmyötä kyllä ehkä turtuu, mutta tunne-elämä jää ohueksi ja taustalla painaa aina käsittelemätön suru.
Kiitos! Nyt tuli taas yksi uusi suruviesti. Viime yönä !!!
Kuuluuhan tämä elämään mutta missä niitä sururyhmiä on rokkari-ateisteille?
Olen käsittänyt niin, että jokainen ihminen kuolee joskus. Se voi kaiken lisäksi sattua aivan koska tahansa. Vaikka viiden minuutin päästä.
Onko maailmassa paljonkin ihmisiä, jotka luulevat, että ihmiset ovat kuolemattomia? Ei ihme että tulee masennus kun totuus selviää. MEITÄ ON KUSETETTU!
Hei, tuo faktojen tunnustaminen on todella yksi tapa suhtautua. Kusetuksesta en niin tiedä. Vaan kun on nähtävä ympärillä itkijäihmisiä, masentuneita ja itsensä voivottelijoita eikä niihin mikään tepsi. Ja sitten tämä kansallinen tyyli että viinaa vaan niin eiköhän auta. On hyvä syy sekoilla, loukkaantua ja hoidattaa itseään muilla. Seuraava päivä (läheisille ainakin) kahta kauheampi. Vaikka kuinka suututtaisi, kestettävä on.