Ihminen on pintaliitäjä. Hän puhuu usein, mitä sylki suuhun tuo, sen enempää miettimättä puheittensa seurauksista. Hän ei murehdi sitä, jos sanoo sellaista, joka pahoittaa toisen mielen. Jollekin loukkaaminen on oikein elämäntehtävä. Hän on onnellisuutensa huipulla saadessaan vahingoittaa lähimmäisen sisintä. Hän puhuu vahingoittaakseen ilkeydessään, ei rakkaudessa herättääkseen. Hän ei koskaan, ei ikinä pyydä keneltäkään anteeksi, koska hän ainoastaan on oikeassa, muut toivottoman väärässä. Hän on piin kova, armoton.
Tällainen ihminen ei tule ajatelleeksi, että jokaisesta sanasta meidän on tehtävä aikanaan tiliä pyhän Jumalan edessä. Huoleton/suruton ihminen ei usko, että se voi olla totta. Jumalahan on rakkaus, mitäs hän minun panetteluistani niin välittäisi. Hän katsoo ne varmaan sormiensa välistä ja keskittyy noiden suurten syntisten kauheisiin synteihin, kuten haureudet, murhat, varkaudet jne. Ymmärrä Matt. 12:36, joka sanoo:
"Mutta minä sanon teille: JOKAISESTA turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä."
Huomispäivästä emme tiedä. Kuolema voi olla hyvinkin lähellä. Se voi tulla katolta putoavan jääkimpaleen kautta, päälle ajavan auton kautta, luhistuvan katon kautta, yllättävän sairauskohtauksen tai äkkikuoleman kautta jne. jne. Kuoleman jälkeen ei enää tehdä parannusta kuolleista töistä. Silloin se on liian myöhäistä. Armon aika on mennyt ohi. Rikkomuksia ei enää voi pyytää anteeksi. Tilaisuus siihen on jo mennyt peruuttamattomasti ohi.
Tässä asiassa me kaikki ihmisreppanat olemme kaikki samassa asemassa. Sinua ei pelasta se, jos kuulut mielestäsi oikeaan kirkkokuntaan tai olet kuulumatta mihinkään. Sinä joudut - olit kuka tahansa, viisas tai tyhmä, rikas tai köyhä, menestynyt tai luuseri ja kaikkea siltä väliltä - Jumalan kaiken näkevän katseen alle ja silloin sinut tutkitaan. Mitä sanot silloin? Mikä on puolustuksesi? Mihin vetoat?
Oletko valmis kohtaamaan Jumalasi?
P.S. Itse olen tämän saman sanoman alainen, en sen yläpuolella. Kohdistan tämän sanan myös itselleni.
Tällainen ihminen ei tule ajatelleeksi, että jokaisesta sanasta meidän on tehtävä aikanaan tiliä pyhän Jumalan edessä. Huoleton/suruton ihminen ei usko, että se voi olla totta. Jumalahan on rakkaus, mitäs hän minun panetteluistani niin välittäisi. Hän katsoo ne varmaan sormiensa välistä ja keskittyy noiden suurten syntisten kauheisiin synteihin, kuten haureudet, murhat, varkaudet jne. Ymmärrä Matt. 12:36, joka sanoo:
"Mutta minä sanon teille: JOKAISESTA turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä."
Huomispäivästä emme tiedä. Kuolema voi olla hyvinkin lähellä. Se voi tulla katolta putoavan jääkimpaleen kautta, päälle ajavan auton kautta, luhistuvan katon kautta, yllättävän sairauskohtauksen tai äkkikuoleman kautta jne. jne. Kuoleman jälkeen ei enää tehdä parannusta kuolleista töistä. Silloin se on liian myöhäistä. Armon aika on mennyt ohi. Rikkomuksia ei enää voi pyytää anteeksi. Tilaisuus siihen on jo mennyt peruuttamattomasti ohi.
Tässä asiassa me kaikki ihmisreppanat olemme kaikki samassa asemassa. Sinua ei pelasta se, jos kuulut mielestäsi oikeaan kirkkokuntaan tai olet kuulumatta mihinkään. Sinä joudut - olit kuka tahansa, viisas tai tyhmä, rikas tai köyhä, menestynyt tai luuseri ja kaikkea siltä väliltä - Jumalan kaiken näkevän katseen alle ja silloin sinut tutkitaan. Mitä sanot silloin? Mikä on puolustuksesi? Mihin vetoat?
Oletko valmis kohtaamaan Jumalasi?
P.S. Itse olen tämän saman sanoman alainen, en sen yläpuolella. Kohdistan tämän sanan myös itselleni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vasta tositilanteen edessä asia paljastuu. Ajattelen mielelläni, että pahimmat pukarit ja rehentelijät ovat pelkureita. Eivät he sitä välttämättä kuitenkaan ole.
Itse kuolemista en pelkää. Pelkään niitä sekunteja, jotka tulen kerran tulevaisuudessa kokemaan ennen kuin osun asfalttiin hypättyäni nelikerroksisen kerrostalon katolta kadulle.
Niitä sekunteja, joiden aikana lämpimän veren sijasta suonissa tuntuu virtaavan jäinen vesi, joka vie kehostani kaiken voiman. Sekunteja, joiden aikana ehdin kuvitella mielessäni kuolemaa pahemman vaihtoehdon, johon murskaantuminen voi johtaa: pysyvän kivun ja halvaantumisen, loppuelämän rullatuolissa.
Pelkään kuollakseni pelkoa, en kuolemaa. Kuolemaa en pelkää, sillä minä tiedän Vapahtajani elävän, ja seisovan viimeisenä päivänä multien päällä.
Kuolema korjaa meidät itsekunkin (jos ylösotto ei tapahdu ennen sitä) eräänä päivänä. Mutta ajankohta on yksin Jumalan kädessä. Älä ota itsellesi oikeutta itse määrätä kuolinhetkeäsi. Pyri läheiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa, niin saat elämänhalun takaisin, koska olet silloin sisäisesti tyydytetty. Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa on suuri voitto. Jeesus rakastaa sinua ja hänellä on vielä paljon hyviä asioita sinulle. Tämä elämä on kuitenkin vain hetkisen kestävä ahdistus ikuisuuden rinnalla.
Jeesuksen siunausta sinulle!
...on viisainta ampua kuula kalloonsa. Jos rohkeus siihen riittää.
Juuri tänään ajattelin sanaa,että jokaisesta
väärästä sanasta on tehtävä kerran tili.
Ajattelin sitä omaalla kohdallani.
ajattelin sitä muiden kohdalla.
Ajatella että jokaisesta väärästä sanasta
rapsahtaisi 100 egeä. Kyllä sitä ajattelis että mitä sitä puhuu.
Mutta Jeesus menee vielä ajatuksiinkin:
" Kaikki mikä on totta puhdasta jos on jotain kiitettävää...sitä ajatelkaa"
Sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Saakoon Pyhä Henki puhdistaa meidät
ajatuksia myöten.
Sisar Rätti
Ajattelin itsekin aloittajan ajatuksia, vaan antaakohan armollinen Jumala syntejä anteeksi lainkaan, jos jokaisesta sanasta on tehtävä tili???
Jumala on taas luvannut unohtaa syntimme ja kehoittaa meitäkin samaan, kun pyydämme syntejämme anteeksi ja kun ystävämme pyytävät, niin olisi meidänkin hyvä olla muistamatta meille tehtyä pahaa.
No toisilla on tullut tavaksi pyydellä joka kulmassa anteeksi, vaikkeivat todella sitä edes tarkoita, eli on vain sellainen elämän tapa.
Vaan kyllä olisi hirvittävä, jos armo ei riittäisi puheisiimme ja muut tekomme puhdistettaisiin Golgatan työn perusteella.
Me olemme vielä puheissammekin vajavaisia saatikka teoissa, sanoihan Jesajakin, että minun huuleni ovat saastaiset.
Kyllä me olemme alamittaisia puheenkin alueella, kun kaikkivaltiaan näkökulmasta peilaamme juttujamme.
Muutamat kauniista ajatuksiaan tuo esille, mutta kyllä sieltä ihminen esiin tulee kun lähemmin töngitään ja hiukan vastakampaan kammataan.
Kirjoitukseni tarkoitus oli ravistella pahanpuhujia ja kysyä myös ylipäänsä kaikilta, mikä on heidän toivonsa perusta. Tällä kertaa en juuri "hunajaa" eli evankeliumia vilautellut ihan tarkoituksella. Ihmiset ottavat usein armon peitoksensa ilman parannuksen tekoa eli mielenmuutosta ja tähän ei Jeesus meitä ole opettanut. Pelkästään armon varassa minäkin silti olen, edelleen kurja syntinen parannuksen tekoinenikin.
Jeesus kanssasi!