mitä

sisältää kun työpaikassa vaaditaan esittää lääkärintodistus? Mitkä asiat siinä tulee esille, diagnoosit, vai onko se ihan verikokeet, näkö paino ym. tälläistä "tavallista"? En haluaisi että työnantajani saa tietää depressio diagnoosistani (en sairasta enää) tai epilepsia diagnoosista. En edes usko että sairastan epilepsiaa, mitään ei löytynyt aivojen tt:ssä. Neurologi tuli siihen tulokseen koska 2 vuotta sitten minulla oli muutaman kerran poskilihasten kiristystä, ikäänkuin veti takaraivoon päin. Humalassa ollessani (siis reilusti) olin yöllä purrut huuleeni pari kertaa, kapakassa ollessani olin kopsahtanut selälleni, ja jollain tavalla vatkannut jalkojani, sitten aloin hyperventiloimaan ja henkilökunta soitti lanssin, siitä tutkimukset sitten lähtivät. Itse en usko muuhun kuin tolkuttomasta humalasta johtuviin kramppeihin. Hyperventiloin muutenkin helposti jos pelästyn tai säikähdän tai itkenkin kovemmin. Elämän tilanteeni oli silloin tosi stressantunut ja vaikea, söin masennuslääkkeitä ja join paljon alkoholia. Siksi uskonkin että kohtaukset johtuivat alkosta, sanotaan niitä joksikin "juoppohuulluskohtauksiksi" En ole juonut pitkään se oli vain sellainen reilun puolen vuoden aika. Nyt yli vuoteen ei ole ollut mitään. Elämäni on tasoittunut eikä alkoa kulu juuri ollenkaan. Siksi en haluaisi että minut leimattaisiin epileptikoksi, koska minulla ei ole ollut selvinpäin mitään. Lääkkeitä syön, lamictalia, haluaisin lopettaa, kolmen viikon kuluttua on neurologilla käynti, puhunkin siitä.
1181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

nykyään ei muistaakseni lääkärin todistukseen vaadita diagnoosia. kunhan on vain lääkärin allekirjoittama todistus että olet ollut sairaana

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääkärintodistus kirjoitti:

sisältää kun työpaikassa vaaditaan esittää lääkärintodistus? Mitkä asiat siinä tulee esille, diagnoosit, vai onko se ihan verikokeet, näkö paino ym. tälläistä "tavallista"? En haluaisi että työnantajani saa tietää depressio diagnoosistani (en sairasta enää) tai epilepsia diagnoosista. En edes usko että sairastan epilepsiaa, mitään ei löytynyt aivojen tt:ssä. Neurologi tuli siihen tulokseen koska 2 vuotta sitten minulla oli muutaman kerran poskilihasten kiristystä, ikäänkuin veti takaraivoon päin. Humalassa ollessani (siis reilusti) olin yöllä purrut huuleeni pari kertaa, kapakassa ollessani olin kopsahtanut selälleni, ja jollain tavalla vatkannut jalkojani, sitten aloin hyperventiloimaan ja henkilökunta soitti lanssin, siitä tutkimukset sitten lähtivät. Itse en usko muuhun kuin tolkuttomasta humalasta johtuviin kramppeihin. Hyperventiloin muutenkin helposti jos pelästyn tai säikähdän tai itkenkin kovemmin. Elämän tilanteeni oli silloin tosi stressantunut ja vaikea, söin masennuslääkkeitä ja join paljon alkoholia. Siksi uskonkin että kohtaukset johtuivat alkosta, sanotaan niitä joksikin "juoppohuulluskohtauksiksi" En ole juonut pitkään se oli vain sellainen reilun puolen vuoden aika. Nyt yli vuoteen ei ole ollut mitään. Elämäni on tasoittunut eikä alkoa kulu juuri ollenkaan. Siksi en haluaisi että minut leimattaisiin epileptikoksi, koska minulla ei ole ollut selvinpäin mitään. Lääkkeitä syön, lamictalia, haluaisin lopettaa, kolmen viikon kuluttua on neurologilla käynti, puhunkin siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu