elämän tarkoituksen perässä

Moi Girlie, kiinnostavia kysymyksiä!
Elämän tarkoituksesta keskitysleireiltä hengissä selvinnyt Victor Franckl on kirjoittanut paljonkin (ks. esim. Ihmisyyden rajamailla). Toisen ihmisen läheisyys eli rakkaus, mielekäs työ, jopa kärsimys voivat olla näitä tarkoituksia. Ihmisen on kuitenkin ne itse löydettävä, tälläkin alueella kauppaajia riittää. MINUSTA terve elämä, ihmisten kanssa sovussa eläminen, lapset, mielekäs työ ovat tärkeitä. Lapset ovat paljon, mutta loppujen lopuksi ihminen on sittenkin yksin.
Avioliitosta: Oikean ihmisen tullessa kohdalle sen huomaa heti, silloin ei enää tarvitse miettiä. Tuo yhdessä viihtyminen on aika hyvä sanontasi, jotain sellaista se vuosien mittaan on.
Joo, tässä jotain; kivaa syyskuun jatkoa sulle!
t. Tampereen Tomppa nääs

"Mikä tässä elämässä nousee kaikkein tärkeimmäksi asiaksi?"

Se riippuu hirveästi siitä, mitä ihminen oppii kasvatusolojensa, elinympäristönsä aina kulttuuria myöten vuoksi arvostamaan. Jotkut pitävät tärkeänä uskoa Jumalaan, toiset pitävät vaikkapa tasapainon löytämistä.

Itselleni ehkä niitä tärkeimpiä asioita on tehdä elämässään matka itseen. Opetella vähä vähältä itseään niin, että tietää kuka on ja mistä lähtökohdista on kasvanut sellaiseksi kuin on. Mitä pidemmälle tässä etsinnässä pääsee, sitä lähemmäs pääsee omia historiallisia juuriaan. Itse olen kokenut tämän etsinnän ja löytämisen kautta vastauksen myös kysymyksiin, mistä ihminen tulee, onko Jumala olemassa jne.

Kun ihminen on löytänyt juurensa, itsensä, on paljon helpompi löytää KOTI. Tämä taas on ilmennyt itsessäni niin, että taitaa minussa hieman olla tuota nomadiverta eli olen vaeltanut, poukkoillut kaupungista toiseen, eikä yksikään ole tuntunut toista erikoisemmalta. Ne paikat ovat vain erilaisia, mutta jokaisessa kaupungissa on ollut kotini. Ei sen takia, että minulla on ollut asunto/koti niissä, vaan Itse olen asunut niissä. Vastaavasti voisi ajatella niin, että on ihmisiä, jotka eivät koskaan tunne olevansa kotonaan, missään ei ole hyvä olla. Se tunne ei tule niistä kaupungeista yleensä, vaan se tunne on ihmisessä itsessään. Itse ei ole itselleen hyvä ja mukava koti, liian paljon luurankoja kaapeissa...

"Onko aikuistuminen sitä että menee naimisiin siksi että parisuhde toimii vai tehdäänkö se aina rakkaudesta?"

Onko ylipäätään sellaista asiaa kuin aikuistuminen. Luulen, että se on osaksi näiden ikärajoitusten sun muiden myötä tullut ajattelutapa. Ihmiset kiirehtivät aikuisuuteen juomalla viinaa, harrastamalla seksiä mahdollisimman nuorina, tekemällä 'aikuisten' juttuja, vaikka ovat iältään 14-vuotiaita. Ei se, mitä ihminen tekee, tee ihmisestä aikuista. Eikä varsinkaan se, minkä ikäisenä ihminen niitä 'aikuisten' juttuja tekee. Ihminen voi elää täysin kuvitellussa aikuisuudessa vielä 79-vuotiaana, koskaan oppimatta, mitä henkinen kasvu tarkoittaa.

Olen käyttänyt esimerkkinä seniilejä vanhuksia, jotka uskaltavat olla jälleen vanhuudessa olla kuin lapset. Sitä on mielestäni aikuisuus: rohkeutta ja uskallusta olla sitä, mitä on. Enkä tarkoita sitä sillä, että uskaltaa pukeutua, miten huvittaa ja potkia mummoja, jos siltä tuntuu. Vaan tarkoitan sillä lähinnä ihmisen psyykkistä minää, leikkisää, surullista, vihaista, aidot tunteensa näyttävää minää. Tämä yleensä jälleen johtaa myös siihen, että ihmisen pitää kokea Itsensä elämänsä aikana, käydä pieni tutkimusmatka Itseen ja takaisin.

Naimisiinmeno mielestäni kuuluu aikuisiän riitteihin, jotka ovat eri kulttuureissa hyvin perinteisiä. Muistetaan kuitenkin ajat ja kulttuurit, joissa lapset on naitettu teini-ikäisinä. Heistä on sillä hetkellä tehty 'oikeudellisesti' aikuisia, vaikka he ovat olleet 12-13 -vuotiaita. Voidaanko nykypäivänä olla todella sitä mieltä, että tämän ikäiset olisivat aikuisia? Onko naimisiin menty rakkaudesta? Ehkä kuvitellusta, tulkitusta sellaisesta, mutta kovin harvoin aidosta rakkaudesta. Jos ihmiset menevät rakkaudesta naimisiin, niin ehdotan, että he tekevät sen asuttuaan ensin 20 vuotta yhdessä. Jos heidän välillään edelleen säkenöi, avioliitto on enemmän kuin ansaittu 'satama'. Toisaalta tällä hetkellä voi käydä niin, ettei enää ole tarvetta avioitua. Mutta uskoakseni tuon 20 vuoden yhteiselon ja avioitumisen jälkeen ei tulisi niin paljoa avioeroja kuin nykypäivänä tulee.

"Mikä siinä kumppanissa on loppujen lopuksi tärkeintä, kiintymys ja yhdessä viihtyminen vai rakkauden huuma?"

Tämä ei nyt välttämättä liity elämäntarkoitukseen, mutta sanoisin, että tärkeintä on toiseen ihmiseen tutustuminen. Aktiivinen kiinnostus toista kohtaan. Jos ja kun kiinnostusta ei enää ole, sitä myötä saattaa loppua myös luottamus, arvostus ja kunnioitus, eikä suhdetta enää ole, jos toista ihmistä ei arvosta ja kunnioita. Nämä kaksi asiaa näkyvät myös usein ihmisten välisissä suhteissa erilaisina sanoina ja tekoina, joita ei toivoisi ainakaan pariskuntien lasten kuulevan ja näkevän.

Mikä saa ihmiset sitten elämään yhdessä... uskoisin, että siihen riittää toisesta ihmisestä kiinnostuminen. Sitä kautta voivat syntyä sitten nämä suhdetta ylläpitävät tunnesiteet ja luottamus. Suhteessa ei pitäisi hätiköidä, tehdä hätäisiä johtopäätelmiä siitä, missä mennään, vaan asioista pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti. 'Jokainen ihminen on laulun arvoinen' sanotaan eräässä suomalaisessa laulussa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että meissä jokaisessa on jotain kiinnostavaa, meistä jokaisella on kiinnostava tarinamme kerrottavana. Tietysti me valikoimme, mutta tärkeintä on löytää se ihminen, jonka tarinan haluamme kuulla ja, jonka kanssa haluamme jakaa oman tarinamme.

"Voiko avioliittoa perustaa muulle kuin rakkaudelle?"

Vaikkei mielestäni avioliittoa ei pitäisi perustaa ylipäätään millekään niin sanoisin sen perustuvan pidemmän päälle ihan muille asioille kuin rakkaudelle. Vaikka monet haluavat uskoa, että rakkaus ei kuole, niin valitettavasti rakkauden kuolema on kovin, kovin yleistä. Tietysti hieman riippuu siitä, mitä rakkaudella ymmärrämme. Mutta ihmiset muuttuvat, tunteet ja suhteet muuttuvat. Se, mikä voi olla pysyvämpää pitää suhteita yllä. Näistä kolme olen jo luetellut aiempana pariin otteeseen:

Luottamus, kunnioitus ja arvostus.

Mikä tässä elämässä nousee kaikkein tärkeimmäksi asiaksi?

Pekka Sauri sanoi että elämän tarkoitus on "saada se selville".


"Haluaisin kuulla kokeneemman ihmisen mielipiteen asiasta... onko tärkeintä etsiä ja löytää oma persoonansa, rakentaa itselleen koti ja terve elämä vai lapsissako elämän ihanuus?"

Tuohon ei kukaan voi objektiivisesti vastata. Vaihtoehdoissa on niin monia, joista ehtii elämän aikana kokeilla vain yhtä. Lasten hankinta esimerkiksi on käännekohta, joka kääntää koko loppuelämän peruuttamattomasti uudelle ladulle.


"Onko aikuistuminen sitä että menee naimisiin siksi että parisuhde toimii vai tehdäänkö se aina rakkaudesta?"

Aikuistuminen on periaatteessa edellytyksenä parisuhteelle. Jos ei osaa elää yksin, ei osaa kaksinkaan. Hankala juttu siksi että varmimman tiedon aikuistumisestaan tai sen puutteesta saa parisuhdetta kokeilemalla.


"Mikä siinä kumppanissa on loppujen lopuksi tärkeintä, kiintymys ja yhdessä viihtyminen vai rakkauden huuma? Voiko avioliittoa perustaa muulle kuin rakkaudelle?"

Voi perustaa melkein mille vaan. Ongelmia tulee perästä päin jos kumppanit perustavat eri asioille mutta uskottelevat itselleen että samoille.

että elämä.

Älä yritä hallita sitä, päästä irti!

Elämällä näyttäisi noin yleisesti (luonnossa) olevan tarkoitus vain elää, siis jatkaa elämää. Ihminen, jolla on myös, toivottavasti myös muuta elämää kuin syömistä ja naimista, keksii tarkoituksen mistä vain.

Sellaista erillistä tarkoitusta, jota kaikkien pitäisi haluta, sellaista ei tietenkään olekkaan, paitsi jollain uskovaisilla ja tarkoitus sanan keksijällä.

Sanoisin, että elä saamasi ns. lahjat ja kyvyt, elä ne läpi ja tämä tietysti kannattaa tehdä ennen, ennen kuin ikä alkaa painamaan, nurkkaan nyhväämään.

Sinänsä, minun mielestäni, elämämällämme ei ole sen kummempaa, jotain extra tarkoitusta, noin niin kuin universaalisti, olemmepahan vain jotain öhkiäisiä, miljoonien muiden öhkölajien seurassa, piskuisella kivellä kiitämässä ei mihinkään, ei missään, eikä koskaan.

Väistellään tässä nyt asteroideja, olisiko se hyvä tarkoitus olla elossa? Mutta kun ei oo rattia...

Universaalisti, myös koko maailmankaikkeudella, sillä ei ole pienintäkään tarkoitusta, kunhan aikansa loimottaa ja rätisee. Ellemme me ihmiset sitten ota koko roskaa haltuumme ja tee siitä ongenkoukkua, sellaista jolla ongitaan ne jumalat näkyviin. Oliskos siinä jo sitä tarkoitusta ?

Minun mielestä, dih...

"Mikä tässä elämässä nousee kaikkein tärkeimmäksi asiaksi?"

Se on kai jokaisella oma, itselläni ykkösenä on ehdottomasti rakkaus muita ihmisiä tai olentoja kohtaan. Tähän kuuluu tietysti monenlaista. Perhe ja ystävät, eläimet, luonto... kaikki. Myös koulutus ja tieto on tärkeää, lapsia tahdon jonain päivänä. Tärkeää on myös taistelu materialismia ja rahan yliarvostusta vastaan. Oikeastaan ahneutta ja itsekkyyttä ja kiittämättömyyttä ja vihaa vastaan.

Tärkeää on tosin myös se, että olen löytänyt oman paikkani, ainakin noin suurin piirtein. Olen tajunnut monia asioita, esim. juuri tuon, että olen äärettömän rikas juuri ympärilläni olevien ihmisten (ja muun maailman) kautta, enkä kaipaa mitään muuta enää kuin onnea muillekin olennoille (vaikka keräisin mammonaa kuinka paljon, en voisi olla tämän onnellisempi, mutta paljon onnettomampi voisin olla). Tämä kaikki rakkaus on tuonut minulle rauhan, jota en olisi uskonut saavuttavani.

"Onko aikuistuminen sitä että menee naimisiin siksi että parisuhde toimii vai tehdäänkö se aina rakkaudesta? Mikä siinä kumppanissa on loppujen lopuksi tärkeintä, kiintymys ja yhdessä viihtyminen vai rakkauden huuma? Voiko avioliittoa perustaa muulle kuin rakkaudelle?"

Aikuistuminen ei ole sitä että menee naimisiin, vaan naimisiinmeno on vaan sellainen asia joka yleensä kuuluu aikuisuuteen/aikuistumiseen. Aikuinen on mielestäni ihminen, joka pystyy ottamaan vastuun itsestään ja omista teoistaan, tuntee itsensä. Silloin pystyy ottamaan vastuuta myös muitten elämästä. Aikuisuuteen kuuluu myös tietty ajattelun muutos, mustavalko-ajattelusta siihen että tajuaa elämän moninaisuuden.

Aikuisuus parisuhteessa on sitä, että hyväksyy toisen huonommatkin puolet. Toki kaikkea ei tarvitse hyväksyä, ja siksi onkin naimisiin syytä mennä vasta, kun on varma että toisella ei ole tällaisia piirteitä. Tärkeintä kahden aikuisen parisuhteessa on luottamus, rakkaus, ystävyys, mutta myös joustavuus ja kärsivällisyys. Kahden ihmisen ollessa tiimi on aina mentävä kompromisseihin, kaikkea tuskin voi saada ainakaan polkematta toisen oikeuksia. Paras kumppani on mielestäni sellainen, jonka kanssa oleminen tuntuu luonnolliselta. Rakkaus voi ilmetä monella eri tavalla, joten mielestäni rakkaus kuuluu avioliittoon, ja kumppanuus, mutta se rakkaus ei välttämättä ole sellaista intohimoista ja leiskuvaa ainakaan koko ajan. Tottakai se rinnassa silti leiskuu :)

Vaikeiden aikojen yli tulisi myös taistella, ne voivat kestää kauan, mutta yleensä laukeavat kun vain molemmat haluavat tehdä asiaan parannusta. Pattitilanteessa on huono elää, mutta senkin voi ylittää kun vaan jompikumpi tai molemmat tekevät aloitteen.

Omassa elämässäni itse joskus olen vaan sellaisella asenteella matkassa, että nyt kaikki on niin syvältä. Asennemuutos on tärkein asia jos ei tunne tulevansa toimeen maailman kanssa. Kannattaa ottaa positiivinen asenne, niin asiat tuntuvat heti paremmilta. Esim. jos alkaa tulla riitaa jonkun kanssa, niin pysähtyy hetkeksi miettimään onko tämä niin tärkeä asia että kannattaa riidellä ja aiheuttaa pahaa mieltä. Voisiko asiasta esim. keskustella tavallisesti tai jopa unohtaa jos se on vaikka sellainen typerä asia riidan aiheeksi kuin raha tms. Ihmiset sentään ovat tärkeämpiä.

Tässä suurin osa vähäisestä elämänviisaudestani :)