Tämä keskustelupalsta kertoo kaiken

Tämän keskustelupalstan suosio kertoo kaiken:
Kukaan ei uskalla puhua nokiasta avoimesti!
Viittaan myös tässä oheisessa tekstissä olevaan viittaukseen -> nokia valvoo ...sähköpostia jne.


Suomi muistuttaa hyvin väkevästi muinaista neuvostoliittoa yhdessä asiassa:
Meillä on täällä yksi ainoa iso jättifirma, jonka etua on pantu palvelemaan koko yhteiskunta.
Kaikki koulutusohjelmat, painotukset, kurssit ja muut tehdään ko. yhtiön tai sen johdannaisten etua ajatellen.
Ko. yhtiö on haravoinut työmarkkinoilta parhaan aineksen itselleen ja sitonut sen tiukasti itseensä vaitiolo ym. sopimuksin.
Nokia ja sen ympärillä pyörivä teollisuus on tekesin ja muiden rahoituksien ensisijainen kohde.
Tasapuolisuus ja rehellisyys on yhteiskunnassa hukassa, esimerkkeinä valtion rahoittamat Nokia hankkeet (VirVe), digitelevisio ja monet muut.
Lehdistön peruusteeton Nokia kumartelu on kuin muinaista politbyroo suitsutusta, Kallasvuon verorikos hyvä esimerkki.
Nokian luoma salailun ja hymähtelyn ilmapiiri tyrmää kaiken innovatiivisuuden ja luovuuden alalta, katsokaa vaikka näitä mobiilipelejä: soittopeli ym. Ne ovat peleinä täyttä huuhaata, mutta idea onkin toimia "formaattipankkina", jos joku taho olisi "kiinnostunut"/ halukas kopioimaan, niin ompahan näyttää, että ko. roskaa on tuotettu jo pitkään.
Nokia on valjastanut koko suomen kokeilulabrakseen ja poliitikot hiihtää nöyränä perässä, kun niille heitellään silloin tällöin namia (vrt. lahjonta/ lobbaus).
Päästämällä Nokian osuuden merkittäväksi valtiontaloudessa ollaan luotu yhtälö, joka kaatuessaan kaataa koko kupin.
Nokia valvoo työntekijöidensä sähköpostia, yksityiselämää (testit jne) ja teettää työntekijöistään ja hakijoista turvallisselvityksen Suopon kanssa. Nokian rekisterissä on jo yli 40 000 suomalaisen turvallisuustiedot, eikä se suostu tätä myöntämään, puhumattakaan että antaisi tietoja vaadittaessa.
Muistaako kukaan Sonera skandaalia?
Lukekaa merkkejä: johtajisto on ryhtynyt jättämään laivaa.
Lapsien kännykänkäyttöä rajoitetaan: aivomuutoksia on siis löytynyt.
Mutta on hyvääkin. Paljon verotuloja.
Mutta kuinka kauan?
2536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...pidempää? Ettäö jos tuleevat koputtelemaan ovia niin osaat huitastra?
Silloin ei näet poliisille auta soittaa kun supo ovikello koitaa.
Hyvää jatkoa.
Viva lá Nokiá!

Äänestä
  • Tiedättekös miksi nokialaisessa on pyöristetyt kulmat?

    - Ettei vesilintua satu, kun sitä heitetään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-swebetius- kirjoitti:

Tämän keskustelupalstan suosio kertoo kaiken:
Kukaan ei uskalla puhua nokiasta avoimesti!
Viittaan myös tässä oheisessa tekstissä olevaan viittaukseen -> nokia valvoo ...sähköpostia jne.


Suomi muistuttaa hyvin väkevästi muinaista neuvostoliittoa yhdessä asiassa:
Meillä on täällä yksi ainoa iso jättifirma, jonka etua on pantu palvelemaan koko yhteiskunta.
Kaikki koulutusohjelmat, painotukset, kurssit ja muut tehdään ko. yhtiön tai sen johdannaisten etua ajatellen.
Ko. yhtiö on haravoinut työmarkkinoilta parhaan aineksen itselleen ja sitonut sen tiukasti itseensä vaitiolo ym. sopimuksin.
Nokia ja sen ympärillä pyörivä teollisuus on tekesin ja muiden rahoituksien ensisijainen kohde.
Tasapuolisuus ja rehellisyys on yhteiskunnassa hukassa, esimerkkeinä valtion rahoittamat Nokia hankkeet (VirVe), digitelevisio ja monet muut.
Lehdistön peruusteeton Nokia kumartelu on kuin muinaista politbyroo suitsutusta, Kallasvuon verorikos hyvä esimerkki.
Nokian luoma salailun ja hymähtelyn ilmapiiri tyrmää kaiken innovatiivisuuden ja luovuuden alalta, katsokaa vaikka näitä mobiilipelejä: soittopeli ym. Ne ovat peleinä täyttä huuhaata, mutta idea onkin toimia "formaattipankkina", jos joku taho olisi "kiinnostunut"/ halukas kopioimaan, niin ompahan näyttää, että ko. roskaa on tuotettu jo pitkään.
Nokia on valjastanut koko suomen kokeilulabrakseen ja poliitikot hiihtää nöyränä perässä, kun niille heitellään silloin tällöin namia (vrt. lahjonta/ lobbaus).
Päästämällä Nokian osuuden merkittäväksi valtiontaloudessa ollaan luotu yhtälö, joka kaatuessaan kaataa koko kupin.
Nokia valvoo työntekijöidensä sähköpostia, yksityiselämää (testit jne) ja teettää työntekijöistään ja hakijoista turvallisselvityksen Suopon kanssa. Nokian rekisterissä on jo yli 40 000 suomalaisen turvallisuustiedot, eikä se suostu tätä myöntämään, puhumattakaan että antaisi tietoja vaadittaessa.
Muistaako kukaan Sonera skandaalia?
Lukekaa merkkejä: johtajisto on ryhtynyt jättämään laivaa.
Lapsien kännykänkäyttöä rajoitetaan: aivomuutoksia on siis löytynyt.
Mutta on hyvääkin. Paljon verotuloja.
Mutta kuinka kauan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu