Sellaiset siviilipalvelusmiehet ja totaalikieltäytyjät, jotka liikekannallepanon aikana kieltäytyvät aseellisesta palvelusta (ja eivät toimi merkittävässä siviilitoimessa), tuomitaan sotalain mukaan ja ammutaan.
PL
< http://www27.brinkster.com/palloliro/ >
PL
< http://www27.brinkster.com/palloliro/ >
Vastaukset 20
Vanhimmat
En epäröisi hetkeäkään jos minut käskettäisiin teloittamaan aseista kieltäytyjä.
Täyttä huuhaata. Kuolemantuomio on sota-aikanakin poistettu Suomen lainsäädännöstä. Lisäksi uusi perustuslaki estää sen palauttamisen.
Mitäs aseistakieltäytyjille ja karkureille sitten nykyään tehtäisiin?
Mielestäni kuolemantuomiot toisen maailmansodan aikaan olivat rikollista toimintaa ja teloittajat sekä määräysten antajat täysiä roistoja.
Itse en nostaisi sodassa asetta omia miehiä kohti, paitsi ehkä siinä vaiheessa, jos nämä tulisivat minua hakemaan teloitettavaksi niskuroinnista kun en suostunut ampumaan omia, vaikka minut oli sellaiseen tehtävään määrätty..
Maata voi puolustaa myös tappamatta sen omia kansalaisia.
Ainakin ryhmän turvallisuuden vaarantavat voidaan ampua, jos niin voidaan pelastaa muu ryhmä! Näin opetettiin AUK:issa.
Käskyjä on toteltava, joten lakia noudattaneita ei voi syyttää. Eli nämä jotka ovat osallistuneet teloitukseen ovat toimineet vain lakien mukaan. Käskyn antaja on vastuussa.
Niin ja nämä käskyjen noudattajat noudattivat käskyä vain siksi, koska pelkäsivät oman nahkansa puolesta. He eivät ajatelleet uhria tai tämän omaisia. Tapa, tai tule tapetuksi.
Mutta mielestäni yksikään ihminen ei ansaitse kuolemaa vain siksi, että pelkää sitä tai näkee sodan järjettömyyden paremmin kuin kanssaihmisensä. Tästähän karkuruudessa ja kieltäytymisessä on kysymys. Eri asia on vihollisen hyökkäävä sotilas. Hän tottelee käskyjä ja on tällä tavoin omalla toiminnallaan hyväksynyt ammutuksi tulemisen riskin. Sen sijaan aseistakieltäytyjä tai siviili ei halua tulla ammutuksi ja minun moraalikäsitykseni mukaan ketään ei saa ampua ilman asianosaisen omaa suostumusta. Oikeastaan pitäisi vielä kysyä suostumus ammuttavan omaisiltakin, vaikka se sotatilanteessa onkin vaikeaa. Tätä mieltä olen, olkoonpa laki mitä mieltä hyvänsä. Yleisesti ottaen lait ovat melko onnistuneita, mutta joukkoon mahtuu poikkeuksia.
Itse kuulun miehistöön, eikä meille muistaakseni kukaan koskaan sanonut mitään tuollaista. Tai jos sanoikin, niin ainakaan asiaa ei teroitettu niin hyvin, että se olisi jäänyt jokaisen kalloon.
Tämä tekee koko touhun entistä järjettömämmäksi. Tavallinen rivimies (varsinkaan nostoväkeen kuuluva) ei välttämättä tiedä / muista, että ryhmän turvallisuuden vaarantajan saa ampua. Ryhmän kannalta se on tietysti loogista, mutta missä menee raja ja onko ihmisellä aina riittävästi harkintakykyä siihen mikä on vaarantamista ja mikä ei?
Velvollisuutesihan on noudattaa sotilasesimiehesi käskyjä ja Suomen lakia. Jos esimiehesi käsky on laiton(kuten aseistakieltäytyjän teloittaminen) sinun tulee lain mukaan kieltäytyä toteuttamasta sitä. Käytännössä suurin osa sotilaista kuitenkin toimii kuten sinä, ja toteuttaa laittomatkin käskyt välttyäkseen ongelmilta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=500000000000014&posting=16000000000023159
Jos toisessa maailman sodassa Suomen laki kielsi teloituksen niin siinä tapauksessa nämä teloittajat ovat noudattaneet laitonta käskyä. Jos tämä oli taas sallittua lain mukaan niin silloin käskyn noudattajat toimivat lain mukaan.
Karkurit ja kieltäytyjät ammuttiin käytännön syistä; jos karkurit voisivat mennä vankilaan niin silloin karkurien määrä olisi kasvanut, mutta kun piti valita kunniallinen kuolema ja mahdollisuus selvitä hengissä tai varma kunniaton kuolema niin valinta oli suurelle osalle sotilaista aika selvä.
Käsittääkseni menettely oli silloin ainakin jossain määrin laillinen (nykytilanteesta en todellakaan tiedä) ja toisaalta pieni "lieventävä" asianhaara on se, että karkureilla lienee ollut yleisesti tiedossa mitä siitä seuraa.. Silti laki on vastoin moraalikäsitystäni. Perustelin jo aiemmin.
En muuten yleensäkään siviilioloissakaan hyväksy kuolemanrangaistusta edes paatuneimpienkaan rikollisten kohdalla. Ymmärrystä vailla tekonsa tehneet kuuluvat mielisairaalaan ja jotakuinkin järjissään olevat taas eivät tee niin mielettömiä, raakalaismaisia rikoksia, että siitä pitäisi rangaista jollain pahemmalla kuin vankilalla. Tämä nyt ei tietenkään varsinaisesti enää kuulu aiheeseen.
Vaan mitäpä olisi seurannut teloituskäskyn noudattamatta jättämisestä ja oliko sellaisia tapauksia todellisuudessa yhtään vai toteuttivatko kaikki kuuliaisesti "ylempien herrojen" tahtoa?
Jatkosodan aikaan sotilaskarkuruudesta oli mahdollista langettaa kuolemantuomio. Se poistettiin vasta 1970-luvulla. Itse en kannata kuolemantuomiota mistään rikoksesta.
En kokisi niin, että antaisin rintamalle mennessäni suostumuksen ampua minua. En taatusti antaisi, jos vihollinen tulisi sitä kysymään. Eri asia on, että heidän olisi varsin fiksua ampua minua, koska muuten he saisivat luodista, kenttälapiosta tai puukosta. Ja sama toisinpäin.
Puolustusvoimissakin alaisen velvollisuus on kieltäytyä esimiehen käskystä jos esimiehen antama käsky selvästi rikkoo lakia tai palvelusvelvollisuuksia.
Mitä aseistakieltäytyjille ja karkureille sitten nykyään tehdään?
Vastaus löytyy Suomen rikoslaista luvusta sotilasrikokset, jos viitsit sitä tutkia.
Tai www.finlex.fi.
Hmph.
MÄKÄÄN! sIVARIT pellejä!!!!!
vITUN PELLET TEE EDES MITÄÄN MAANSA VUOKSI!!!
perustotuus
Yhä enennevissä määrin törmää miehiin, jotka ovat naimisissa ja haluavat vaihtelua seksielämäänsä. Eivät he etsi sivareita vaan miehiä, jotka olisivat heidän kanssaan liki. Luulenpa että itse haiset ja haistapa miltä.
Ei liene ensimmäinen kerta kun tässä yhteiskunnassa ns. omat koirat purevat. Mies miestä vastaan. Sitähän se on ollut koko ajan tässä kulttuurissa. Pahin vihollinen löytyy turhan läheltä. Sisäsiittoisessa kansassa syödään omia. Kun mies ryhtyy aseistakieltäytyjäksi, aseistautuneet haluavat aloittaa tappamisen hänestä. Sehän on helppoa. Ei ole aseellista vastarintaa, mutta kun oikeaoppinen aseistettu tulee jostakin tuntemattomuudesta, onkin jo vellit housuissa ja uhoaminen loppuu lyhyeen. Voi, voi suom. miehen itseluottamus on aina varusmiesikäkauden tasolla eli sitä ei juurikaan ole havaittavissa. Vrt. eo. kirjoitukset.