haujaiset

Niin tuolla syöpäpuolella joskus juttelin siskostani jolla oli munasarjasyöpä, hän kuoli Tammikuunpuolivälisä parivuotta diagnoosista. Nut Perjantaina oli sitten hautajaiset...... kello kohta kolme ja uni ei tule , kummallinen olo. Sama jos kuolis itekkin, mua ei pelota kuolema enää kun niinpaljon sitä ollut lähellä, melkein jokavuosi nyt 10 v aikana... edellisestä ei ehdi "toipua" ja taas lisää. Tlossa hiljaista, ei asu muita, ja mun pitäs jaksaa kaapit ja kaikkitavarat järjestää , yksin asunut jo 5 v, ja oikeastaan mitään en o saanut thtyä, siskon piti tulla auttaan ensikesänä siinä, silloin kun äiti sairastui ja juuri tämänsiskon kanssa hoidettiin kotona , kun äiti niin halusi , melkeinloppuunasti , niin oli puhetta kakista vaate ym jutuista, äiti sanoi silloin että siellä on hänen tyttöaikaisia jotain muistona, jotka oli säilyttänyt. Siskon kanssa ne sit säilytettiin erääseenhuoneeseen sohvanlaitaan, ja siinä ne on vieläkin, oisin sit ensikesänä halunnut siskonkanssa tietää mitä tehään niillekkin, ja nyt hänkin on pois. Pikkujuttuja mutta tunnepuolella isoja, miten tuollasia voi järjestää ja muuta. Käytännönasiat on kamalia joskus kun pitäätehdä , ja pelottaa että katuu jos heittää pois jne.
Mut sisko meni, onneksi edellisenäiltana vielä puhuttiin puhelimessa, kaukana kun ollaan.
Hän itse järjesti hautajaiset ym valmiiksi ku tiesi ettei parane, varmaan ollut ajatuksia monelaisia silloin. Nyt oli siis arkkuhautajaiset, sitten olihalunnut tuhkauksen, ja tuhka muistolehtoon tuulenmukaan . Jäljelle jää vaan pienilaatta sinne, kauas. Omatahtosa niin , nyt vaan sekalaisiatunteita siitäkin, jotenkin tunne että hautajaiset jäi kesken ,kun ei näe mahanlaittoa, sit kun tiedän tuhkauksen jälkeiset asiat. Ei konkreettistapaikkaa missä surra tms, mutta "tuulenmukaan" hienoasia - itkutulee väkisin taas. No, kai tämä on tapasurra, kirjottaa näitä, ei surukatoa minnekkään, vähänoppii senkanssa elämään , vaihtelevasti. Ite en ainakaan ole uskaltanut alkoholia ottaa ollenkaan moneenvuoteen, oikeestaan käydä sillai missään , jos joisin niin varmaan kynnys oisi liianmatala että saattasinhaluta pois tästäelämästä. Surusta on jotainhyvää ? jos niin voisi ajatella , entiedä. Kyllä totta on etä sureminen muutta ihmistä, ilonaiheet loppujenlopuksi käy vähiin,mikä oikeasti tuottaa pitempiaikaista iloa tai onnea, se on varmaan pelkästään sitä jaksamista sitten mitä tässä on kyse- elämänjatkamisenjaksamisesta? Paljon sanotaan että koitajaksaa tai voimia, mutta mihin sitätarvii on kaikkien oma-asia , ite koitan keksiä syitä siihen kyllä. Yllätäen pari lemmikkieläintäkin riittää jos ei muuta ole.Niitä sit hellitään siitäkin edestä, ja ne ihmettelee.
Haurasta on tämäelämä joskus, kai sitä sairastuu kun uree, liikaa - kukatietää. Ihmehomma se että hetki saattaaolla kun iloittee jostain, jokuhyväjuttu radiosta autollaajaesa, sitten seuraavassasekunnissa jo toinenmieli, kyyneleitä. Onko tämä sitten jo merkkijostain avuntarpeesta, mutt ite luitenkin "vahvaluonne" että järjellä selviää, ja kun en usko vieraan apuun surussa- eihän he tiedä asioita ja eivoi alkaa kaikkea kertoa, tuntemuksia jne kokonaisuutta- niin väkisinkin pinnallista on minusta.Lääkejuttuja enhalua , eli sitten järjellä surraan ja kärsitään...perisuomalaistajuntteutta.Mutta ei mua pelota asiat enää, ja monienasioiden tärkeys on muuttunut . Huvittaa joskus ne tärkeät työpaikat , kalliit autot ja talot jnejne , oli aika milloin ne kiinnosti , ei enää pitkäänaikaan , enempi pärjääminen ja siinämielessä hyväolo kai se on tärkein että on vähän vapautta. Mihin , kun mikään ei tunnukkaan sitten miltään... tämänkin varmaan aikamoni tajuaa ketkä kokee samallatavalla ja on joutunut luopumaan läheisestään. Sehän tässä on että jotkut ei tajua, mutta elämän perusasiana on sekin että aikanaan valitettavasti joutuu melkeimpä vääjäämättömästi kohtaamaan tällaista. Niille vaan sitten otanosaa kyllä oikesti , ja joskus tuttujenasioita miettinyt ennemmin kun he ite varmaan edes uskaltavat/ymmärtävät/haluavat.
No, lueskelen tässä muitakin sivuja, kun ei nukuta. Mutta jaksakaa te kaikki myös kellä voimiariittää surusa , ja kuitenkin myös he joilla ei tänään voimia tuntuisiolevan enää - tämähetki vaan voiolla se huonompi , ja se seuraava taas se parempi , ja sitä ainakin minä oon alkanut odottaa sen huonon aikaan, autaa se vähän.