Jehovan todistajat eivät opettele sotimaan eivätkä näin ollen sodan tullessa mene tappamaan toisia ihmisiä.
Jehovan todistajia syytetään monesti väärästä opista ja harhaoppisuudesta kun emme usko kolminaisuuteen (siihen että kaikki kolme ovat persoonia Isä, poika ja pyhä henki. ovat eri persoonia mutta kuitenkin ovat samaa persoonaa.)
Me uskomme että Jehova Jumala ja Jeesus Kristus ovat eri persoonia ja pyhä henki ei ole persoona vaan vaikuttava voima.
Kolminaisuus oppi on päätetty jossakin kirkollis kokouksessa satoja vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Kuinka voi olla varma siitä, että se on juuri oikea päätös eikä vain väärä johtopäätös asioista.
Kristinusko on tuotu sotimalla ihmisille, ihmiset on pakotettu siihen ja kirkosta ei ole voinut erota. Kuinka voi olla varma siitä, että tuo ristiretkillä tuotu uskonto on juuri Jeesuksen sanoman mukainen?
yksi syistä joiden takia olen
11
732
Vastaukset
- putkinäkö
no mikä se syy on ?
- mukana todistajissa
Ai niin en muistanutkaan kertoa sitä. Se että Jehovan todistajat eivät käy armeijaa eivätkä mene sotimaan on eräs niistä asioista joka sai minut valitsemaan Jehovan todistajuuden uskonnokseni.
- salaisuus?
mukana todistajissa kirjoitti:
Ai niin en muistanutkaan kertoa sitä. Se että Jehovan todistajat eivät käy armeijaa eivätkä mene sotimaan on eräs niistä asioista joka sai minut valitsemaan Jehovan todistajuuden uskonnokseni.
armeijasta???????????????????????????
- kookoo
Lainaus: "Jehovan todistajat eivät opettele sotimaan eivätkä näin ollen sodan tullessa mene tappamaan toisia ihmisiä."
Aivan totta. He eivät opettele tappamaan vihollisia fyysisesti, mutta -minusta- kylläkin oman maan kansalaisia henkisesti. - luupiä
Jehovan todistajat eivät opettele sotimaan eivätkä näin ollen sodan tullessa mene tappamaan toisia ihmisiä///ei missäänkohden Raamatussa ,kun Jeesus puhui sotilaiden kanssa Han tietääkseni sanonut ,tai
kehoittanut heita luopumaan ammatistaan..
vaan eräässäkin kohdassa käski heitä tyytymään palkkaansa,eikä ottamaan enempää ,kun heille kuuluisi.
ja kuka olikaan ensimmäinen 'todistaja' ristillä,kun Jeesus oli kuollut...sadanpäämies...
jotenka 'syysi' olla j-t.. ei ole Raamatusta haettua.- mukana todistajissa
Raamatussa sanotaan, että joka vihaa veljeään rakkaus Jumalaan ei ole hänessä.
Mietippä vähän jos kristityt sotivat toisiaan vastaan, onko heidän keskuudessaan silloin rakkautta? Raamattu kertoo että Jeesuksen opetuslapset tunnistetaan siitä että heillä on rakkaus keskuudessaan. - putkinäkö
mukana todistajissa kirjoitti:
Raamatussa sanotaan, että joka vihaa veljeään rakkaus Jumalaan ei ole hänessä.
Mietippä vähän jos kristityt sotivat toisiaan vastaan, onko heidän keskuudessaan silloin rakkautta? Raamattu kertoo että Jeesuksen opetuslapset tunnistetaan siitä että heillä on rakkaus keskuudessaan.Rakkaus ja sotapolitiikka ovat sillä tavalla eri asioita että niitä ei noin yksioikoisesti yhdistää. Jt-opin kummallisuuksia on, että he yrittävät ihan oikeasti yhdistää hajuveden ja lihapullat, ja vielä tosissaan.
- mie taas
mukana todistajissa kirjoitti:
Raamatussa sanotaan, että joka vihaa veljeään rakkaus Jumalaan ei ole hänessä.
Mietippä vähän jos kristityt sotivat toisiaan vastaan, onko heidän keskuudessaan silloin rakkautta? Raamattu kertoo että Jeesuksen opetuslapset tunnistetaan siitä että heillä on rakkaus keskuudessaan.kysymykseeni.miksi Jeesus ei kaskenyt sotilaita vaihtamaan ammattiansa?-vaan sepitit jotakin muuta.
odotan viela....
ja sanoit.../// jos kristityt sotivat toisiaan vastaan///...........entas jos toinen sotija-osapuoli,ja sodan alkaja onkin islam. uskoinen[ei kristitty] ...puristatko sitten liipasinta? - liipaisinta
mie taas kirjoitti:
kysymykseeni.miksi Jeesus ei kaskenyt sotilaita vaihtamaan ammattiansa?-vaan sepitit jotakin muuta.
odotan viela....
ja sanoit.../// jos kristityt sotivat toisiaan vastaan///...........entas jos toinen sotija-osapuoli,ja sodan alkaja onkin islam. uskoinen[ei kristitty] ...puristatko sitten liipasinta?Anteeksi kun en kertakaikkiaan ehdi näihin vastaamaan. Mutta sen voi näin äkkiä sanoa että en menisi muslimejakaan vastaan sotimaan.
En ehdi noihin toisiin kysymyksiin vastata koska haluaisin ne perustella raamatulla mutta en ehdi etsimään missä paikassa jokin asia on.
- -a-
..mitä tekee JT kotiin tullessaan löytäessään rikollisen kotoaan: rikollinen on jo tappanut kotiintulijan puolison ja raiskaa parasta aikaa hänen lastaan pitäen puukkoa tämän kurkulla.. alkaako ko. henkilö saarnata tälle rikolliselle Jehovasta vai pamauttaako kallon halki lähimmällä astalolla joka käteen löytyy?
Harhaoppisuudesta todistajia varmaan syytellään, mutta eivätkö todistajat myös syytä muita harhaoppisuudesta?
Kolminaisuusoppi, joka tv-mainosta mukaellen on "jotain aivan muuta" kuin JT:t kuvittelevat, muotoiltiin esikristillisellä ajalla, JT-oppi taas on muotoiltu viimeisen sadan vuoden aikana amerikoissa, ja se muotoutuu edelleen... pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin? Mietteesi vääristä johtopäätöksistä pätee siis myös JT-oppiin, ainut ero on siinä että kristikunnalla on jatkumo apostoliselta ajalta ja teiltä se uupuu.
Kristinusko levisi ensimmäiset vuosisatansa täysin rauhanomaisesti, vainottuna... eikä se sotimalla pakottaminen ole kyllä sekään koko totuus. Kirkosta ei ehkä aina ja kaikkialla ole voinut erota, mutta uskoa on jokainen saanut niinkuin on halunnut, usko on ihmisen sisällä ei ulkona.
Lopuksi...mitä ristiretkiin tulee, niin kerropa minne kristinusko vietiin ristiretkellä ja pakottamalla ja miten tämä asia oikein käytännössä toimi? Suomi ei ainakaan käy esimerkiksi, joten saat hakea esimerkkiä kauempaa. - salaisuus?
entä sitten JT järjestöstä eroaminen?????
Alappa nyt kertoa kaikelle kansalle, että usko on jokamiehen oikeus ja Jt järjestöstakin voi erota minkäänlaisia seuraamuksia pelkäämättä ja ota vielä Leinosen Vekelta allekirjoitus siihen dokumenttin. KIITOS.
Jään odottamaan.
ps. Missäs se malka onkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492033Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051737- 931567
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois781203- 671150
- 251071
- 481017
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73966- 45947