Anteeksiantamuksen voima

Viime päivien aikana on islamistien ja tanskalaisten välisessä ”kuvasodassa” puhuttu anteeksipyytämisen ja -antamisen tarpeellisuudessa. Tätä on sitten kommentoitu milloin missäkin. Anteeksipyyntö poliittisessa elämässä lienee aika harvinainen ilmiö. Entäs henkilökohtaisella tasolla? Saattaa olla, että meidän jokapäiväisessä arkielämässämme se on myös harvinaista, mikä sitten tuottaa kaikenlaisia sotkuja ja tulehtuneita suhteita. Myös tällä palstalla olisi monille tarpeellista miettiä näitä asioita ennen kirjoittamista.

Ajattelin tarkastella tätä asiaa hieman syvemmin, koska se olisi ihmisten välisissä suhteissa usein käänteentekevä tekijä parempaan. Otan joitakin otteita kohdasta 4.11 linkistä: http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm laajemmin pohdittavaksi:

Miksi minun pitäisi antaa anteeksi? Minähän olen oikeassa. Toinen on väärässä. Tai yleisemmin: Enhän minä ole tehnyt mitään pahaa. Se toinen sen teki ja loukkasi minua.
Ja sitten jatketaan kinastelua ja etsitään syyllistä tai kuka heitti "ensimmäisen kiven".
Olenko katkera? En, toiset vaan käyttäytyvät epäoikeudenmukaisesti ja loukkaavasti minua kohtaan. Onko se katkeruuden syy? Onko katkeruus koskaan puolustettavissa?

Katkeruus on eräs tämän päivän pahimmista syöpäpesäkkeistä. Ollaan katkeria toisille ihmisille, esivallalle, olosuhteisiin, Jumalalle ja usein jopa itselleen. Katkera ihminen kylvää katkeruutta ympärilleen.

Raamattu kuitenkin kehottaa elämään anteeksiantamuksessa. Anteeksiantava mieli toista ihmistä kohtaan ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme hänen tekojaan ja sanojaan. Mutta me emme asetu tuomariksi. Jokainen ihminen vastaa omista teoista ja sanoista. Me useimmiten emme edes tiedä niitä kokemuksia ja taustoja, jotka piilevät toisen ihmisen tekojen ja sanojen takana. Usein voi jopa olla kysymys väärinkäsityksistä. Mutta me itse olemme vastuussa oman katkeruutemme hedelmistä.

Kun on kysymys anteeksipyytämisestä ja anteeksiantamisesta ei ole ensisijaisesti kysymys siitä, kuka on syyllinen. Tästä on paljon väärinkäsityksiä ja siitä on syntynyt paljon tulehtuneita ja lukkiutuneita henkilösuhteita ja monet saavat kärsiä siitä omassa elämässä. Katkeruus on niin kuin pahanlaatuinen syöpä, joka levittäytyy helposti, melkein huomaamatta, ja myrkyttää ilmapiiriä katkeroituneen ympärillä.

Meidän tulee elää anteeksiantamuksessa toisin sanoen olla vapaita katkeruudesta toista ihmistä kohtaan, myös vaikka tämä olisi yksin syyllinen tiettyyn tekoon meitä kohtaan. Tämä ei suinkaan ole helppoa, mutta siihen meidän tulisi pyrkiä. Anteeksiantava mieli siis ei ole riippuvainen siitä, kuka on syyllinen tai siitä, kenen tulisi ensiksi pyytää anteeksi.

Anteeksiantamisen voima on suuri. Sen kautta on moni saanut kokea ihmeellisiä käänteitä elämässään ja suhteissaan toisiin ihmisiin. Kannattaa todella paneutua tähän aiheeseen, vaikka se on omalle itsekkyydelle ja ylpeydelle tavattoman vaikea asia.

Tämä on ainoa ratkaisu myös eri ihmisryhmien välisiin konflikteihin. "Väkisin" tehty rauha tai aselepo ei ole loppujen lopuksi mikään ratkaisu. Se antaa vain aikalisää.

Monesti katkeruuskierre on jatkunut niin kauan ja syöpynyt niin syvälle, ettei taida olla muuta ratkaisua, kuin että ihmiset saavat kokea rauhaa Jumalan kanssa. Vaikka tämä tarjotaan kaikille, niin milloin ihmiset ovat valmiit ottamaan vastaan?

Raamattu tähdentää: "Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet."
Jeesuksen sanat: "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. 15. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." (Matt.6)

Ellemme elä anteeksiantamuksessa, emme voi kristittyinä olla Jumalan tarkoittama siunauksen kanava ympäristöömme. Hengellinen elämä kuihtuu, emmekä voi elää ”yltäkylläistä elämää”.