Kun kolme peräkkäistä vaalia menee puolueella todella persiilleen, ei puoluetoimiston paniikki ole kenellekään yllätys.
KEPU:n vanha kannattajakunta on pettynyt kehnon Matti Vanhasen ja hänen kätyriensä neuvottelutuloksiin Brysselissä. Agraaripuolue ei myöskään ole onnistunut huijaamaan uutta kannattajakuntaa kaupungeista. Tämän yhtälön tuloksena ei ole voinut olla muu kuin totaalinen katastrofi.
Suomalaisia ei voi huijata. Yksinkertaisinkin ihminen tajusi, että Vanhasta vietiin EU:n budjettineuvotteluissa kuin litran mittaa. Vanhanen ei saanut edes Suomen minimitavoitteita läpi. Vanhasen ansiosta Suomen EU-maksut nelinkertaistuivat ja maataloustuki putosi 30 %. Lisäksi Vanhasen ansiosta Suomesta on loppumassa sokerijuurikkaan viljelykin.
Maaseudun perusKEPUlainen kannattajakunta on lisäksi todella ymmällään. Puoluetoimistoon tulee puheluja maalta, että häpeääkö puolue nyt maalaisia.
Vanhanen on onnistunut töpeksikään ihan kaikessa mihin on ryhtynyt.
Seuraavissa vaaleissa KEPU:n kannatus on jo alempi kuin Vasemmistoliitolla nykyisin.
KEPU:n joutsenlaulu on alkanut
5
249
Vastaukset
- takuuvarmasti häviät
Sinun ei todella kannata laittaa rahaa veikkauspeleihin.
- vannomatta paras
Mattihan se jatkaa pääministerinä ja Taanjan tuella.
- Pena
Sinä se olet ottanut sopivan nimimerkin itsellesi. "Tietämätön" tai "typerys" oli ollut myös sinulle sopivia.Katsos asia on näin,- että jos ei ole tietoa, ei nykyisyydestä tai historiasta, niin sitä helposti nolaa itsensä. Juuri niin kuin sinä tuossa jutussasi. Otappa asioista vähän enemmän selvää ja tule loruilemaan sitten.Yritä pärjätä,-tuollakin tietomäärällä.
- ...EU:n budjettisopimuksen...
- ???
Olette nimittäin kuin kaksi marjaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad601128- 42871
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 72542