Valtionvarainministeriö

Valtivarainministeriö kertoo iltapäivällä:

EY-tuomioistuin: Suomen autoverotusta muutettava
(19.9. 12:32)

Suomen autoverotusta joudutaan muuttamaan. Käytettyinä maahantuotuja autoja ei saa kohdella verotuksessa eri tavalla kuin maassa jo rekisteröityjä autoja, totesi EY-tuomioistuin tänään.

Tuomiossa todetaan, että autoveroa laskettaessa ajoneuvon verotusarvo täytyy määritellä samalla tavalla sekä maahantuotujen käytettyjen ajoneuvojen että jäsenmaassa rekisteröityjen uusien ajoneuvojen osalta.

Tulli on toistaiseksi keskeyttänyt autoveropäätösten antamisen ja sulkenut autoverotusta koskevat www-sivunsa. Valtiovarainministeriö kertoo suunnitelmistaan muuttaa autoverotusta iltapäivällä.

Autoliiton mielestä Suomi tarvitsee autoverolain kokonaisuudistusta. Liiton mukaan autoverolaki sisältää monia muita epäkohtia EY:n tuomioistuimen tekemästä ennakkopäätöksestä huolimatta. Uusien autojen verotusta tulisi Autoliiton mielestä alentaa. (STT)
91072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kas kun autoliittokin heräsi. Missä olivat lausunnot kun painostusta olisi tarvittu?

Autoliitto on automyyjän, ei autoilijan asialla.

Äänestä
  • Moi,

    olen samaa mieltä, ensin ollaan vuosi hiljaa ja nyt yritetään Siilin hoitamassa hommassa päässä siivellä esille. Jotka olette jo jäseniä erotkaa mokomasta paskasta.

    Äänestä

  • Oletko siis sitä mieltä, että suurin osa suomalaisista auton omistajista on hyvillään päätöksestä? Näin ei asia ole, koska KAIKKIEN jo käytössä olevien arvo putosi , niitä on pari miljoonaa ja uusi auto maksaa entistä enemmän välirahaa. Autoliitto ON OLLUT AUTOILIJAN ASIALLA.

    Äänestä

  • Nyt kyllä annetaan lausuntoja. Olisivat aikanaan olleet asialla; mitenkäs Saulin, Kuitusen ja autokauppiaiden kanssa samassa kimpassa ollessaan tosiaan mitään voikaan sanoa.

    Erotkaa kaikki järkevät autoliitosta; samanlaista "edun"ajamista kuin monet muutkin suomalaiset "edunajajajärjestöt" -> järjestöjen johtajien etua siellä ajetaan.

    Äänestä

  • Itse olen seurannut tätä autovero aihetta jo pidemmän aikaa. Autoliitto on aikaisemmin ajanut tätä asiaa hyvin aktiivisesti. Ennen kuin Siilinin tapauksesta oli mitään tietoa, niin Autoliiton tekninen asiantuntija Rickard Gunell ja asianajaja Petteri Snell tekivät hyvin läheistä yhteistyötä. Tästä työstä oli myös Autoliiton silloinen toimitusjohtaja Heimo Jaakkola hyvin kiinnostunut ja tuki Gunellin ja Snellin suunnitelmia autoverotuskäytännön muuttamiseksi Suomessa. Muistaakseni vuonna 1999 Heimo Jaakkola sitten sai potkut/irtisanoutui, kuka tilannetta mitenkin tulkitsi. Jaakkolan jälkeen toimitusjohtajaksi valittiin Pasi Nieminen, joka nykyisinkin toimii Autoliiiton puheenjohtajana. Tämän jälkeen Autoliiton rooli autovero asiassa on tippunut merkittävästi. Vuonna 2000 Rickard Gunell irtisanoutui Autoliitosta, koska yhteistyö uuden toimitusjohtajan kanssa oli muodostunut liian vaikeaksi. Itselläni on myös samansuuntaisia kokemuksia. Myös seurattuani Niemistä julkisessa sanassa, niin olen huomannut, että Autoliiton asenne autoveroasiaan on muuttunut merkittävästi. Itse haluaisin esittää suuren kiitoksen sekä Rickard Gunellille, että Petteri Snellille, jotka ovat jaksaneet taistella tuulimyllyjä vastaan ympäristössä, jossa tuen saaminen on ollut vaikeata.

    Äänestä

Autoliitto varoittaa käytetyn auton ostajia ja kehottaa heitä tarkastamaan auton ja sen tiedot erittäin huolellisesti. Autoliiton mukaan Saksassa on paljon autokauppiaita, jotka nuorentavat käytettyjä autoja vähentämällä ajokilometrien määrää.

Voi paska, kyllä nyt muka ollaan äänessä! eipä olekkaan kuulunut mitään vuoteen, nyt ajetaan muka
niin pienen ihmisen asiaa!

Äänestä
  • Kun tuli leasing päätös aikanaan, autoliitto ei hievahtanutkaan asiassa vähään aikaan.
    Kun kyselin mitäs teette asian puolesta, eivät tieneet edes moista päätöstä annetun, heheh.
    Vastauksena tuli joitain yleistä: "AL ajaa autolijan asiaa" ym. paskaa.

    Eihän ne sielä mitään tee, niiden julkiset kannanototkin ovat yleensäkin aika ylimalkaista löpinää. Eihän ne nyt voi Autonmyyjäpuolta vihastuttaa.

    Niiden jäsenedutkin ovat yhtä tyhjän kanssa, ei mitään hyötyä jäsenyydestä. Halvemmalla pääsee, kun valitsee itse bensansa ja vakuutusyhtiönsä tms.
    Siis täysin turha putiikki, aivan jotain muuta kuin Saksan ja jenkkien vastaavat.

    Äänestä

  • Niitä autoja Saksasta meinaan. On varmaan kokemuksen tuomaa varmuutta. Sä eikä moni muukaan tiedä, miten vittumainen tilanne on kun sulle osuu joku ongelma rekisteröintikatsastuksessa. Fritzistä ei oo apua, maahantuojaliike Suomessa nauraa ja katsastaja sanoo että hinaa romus pois siitä toisten tieltä. On aika hyvä, että joku neuvoo olemaan tarkkana, koska kaikki paperit pitää olla ihan tiptop kunnossa jos aiot saada kilvet. Veikkaan että noilla asenteilla tulee vielä melkoinen poru. Kertoo nimimerkki " muutaman pirssin Euroopasta hakenut".

    Äänestä

  • Timo kirjoitti:

    Niitä autoja Saksasta meinaan. On varmaan kokemuksen tuomaa varmuutta. Sä eikä moni muukaan tiedä, miten vittumainen tilanne on kun sulle osuu joku ongelma rekisteröintikatsastuksessa. Fritzistä ei oo apua, maahantuojaliike Suomessa nauraa ja katsastaja sanoo että hinaa romus pois siitä toisten tieltä. On aika hyvä, että joku neuvoo olemaan tarkkana, koska kaikki paperit pitää olla ihan tiptop kunnossa jos aiot saada kilvet. Veikkaan että noilla asenteilla tulee vielä melkoinen poru. Kertoo nimimerkki " muutaman pirssin Euroopasta hakenut".

    Kyllähän tuo asia on ollut tiedossa jo aiemminkin. Autoliitto yrittää vaan kuoria kermat kakun päältä pois. Kertakaikkisen turha liitto mihin ei todellakaan kannata liittyä. Oikea hyssyttelijöiden marttakerho. Saisivat ostaa hameen itselleen(verovapaan).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedote kirjoitti:

Valtivarainministeriö kertoo iltapäivällä:

EY-tuomioistuin: Suomen autoverotusta muutettava
(19.9. 12:32)

Suomen autoverotusta joudutaan muuttamaan. Käytettyinä maahantuotuja autoja ei saa kohdella verotuksessa eri tavalla kuin maassa jo rekisteröityjä autoja, totesi EY-tuomioistuin tänään.

Tuomiossa todetaan, että autoveroa laskettaessa ajoneuvon verotusarvo täytyy määritellä samalla tavalla sekä maahantuotujen käytettyjen ajoneuvojen että jäsenmaassa rekisteröityjen uusien ajoneuvojen osalta.

Tulli on toistaiseksi keskeyttänyt autoveropäätösten antamisen ja sulkenut autoverotusta koskevat www-sivunsa. Valtiovarainministeriö kertoo suunnitelmistaan muuttaa autoverotusta iltapäivällä.

Autoliiton mielestä Suomi tarvitsee autoverolain kokonaisuudistusta. Liiton mukaan autoverolaki sisältää monia muita epäkohtia EY:n tuomioistuimen tekemästä ennakkopäätöksestä huolimatta. Uusien autojen verotusta tulisi Autoliiton mielestä alentaa. (STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu