Tässä karusellissa on tullut pyörittyä jo..*laskee miettiväisenä*..parisen vuotta, välillä vinhaa vauhtia kiitäen..toisinaan taas hiljakseen katsellen ja ihmetellen.
Taikis kirjoitti hyvin.."murrosvaiheesta"..yhtäkkiä sitä herää ihmettelemään, hieman hämillään ja eksyneenä.
Carmennita kyseli jossain ketjussa, millaisena tulit ja millainen olet nyt.
Kun tulin..ketään tuskin kiinnostaa millainen olin*hymähtää*..kuitenkin sitä kuvitteli pysyvänsä aina samanlaisena.Tämmöinenhän minä olen aina ollut..moni ajattelee itsestään juuri noin.
Ei kukaan pysy elämäänsä samanlaisena, elinympäristö, kokemukset, ihmiset joiden kanssa olet tekemissä..kaikki nuo muokkaavat sinua huomaamattasi.Kenties elät elämäsi huomaamatta muutosta tai sitten yhtäkkiä seisahdut hämilläsi ihmettelemään, mitä on tapahtunut.
Mitä helkkaria minä täällä teen...Näin kävi minulle tänään.Millainen olen nyt..miten olen muuttunut.
Millainen minun pitäisi olla...sitäkään ei ole missään määritelty.Ulkopuolelta toki on aina vaatimuksia, mutta tarkkaa määritelmää ei ole olemassa, ei kenenkään kohdalla.Ne vaatimukset, mitä toiset asettavat...ovat vain heidän omien mielihalujensa ja makujensa summa.
Täällä saa kirjoitella mistä aiheesta haluaa ja kuka haluaa.Sama pätee myös siihen kenen kanssa haluaa keskustella.Kirjoittelijoita ei loppujenlopuksi kovin paljoa ole, aikaansaavuutta kylläkin ja satunnaisia matkailijoitakin..minusta ainakin tuntuu, ettei kaikki aina ole sitä miltä näyttää.Toki voin olla väärässäkin.
*huokaa*..No, kuitenkin nyt vaan tuntuu, että hauskuus on pois pyyhkäisty.Kenties se pelottava aikuistuminen tulee vähän viiveellä tai sitten tämä on jokin välivaihe, josta suunta on ainoastaan ja vain.. toivottavasti parempaan.
Enivei..ai niin Taikikselle tämmöisin terveisin..kun olen nimenomaan elämässäni selvinnyt monesta Siperiasta, uskon selviäväni myös yhdestä palstaSiperiasta..ja lisään vielä etten kohdistanut kiukkuiselta kuulostavia sanoja sinulle..hymiöiden puute vaikuttaa..*hymyilee surullisena**
Taikis kirjoitti hyvin.."murrosvaiheesta"..yhtäkkiä sitä herää ihmettelemään, hieman hämillään ja eksyneenä.
Carmennita kyseli jossain ketjussa, millaisena tulit ja millainen olet nyt.
Kun tulin..ketään tuskin kiinnostaa millainen olin*hymähtää*..kuitenkin sitä kuvitteli pysyvänsä aina samanlaisena.Tämmöinenhän minä olen aina ollut..moni ajattelee itsestään juuri noin.
Ei kukaan pysy elämäänsä samanlaisena, elinympäristö, kokemukset, ihmiset joiden kanssa olet tekemissä..kaikki nuo muokkaavat sinua huomaamattasi.Kenties elät elämäsi huomaamatta muutosta tai sitten yhtäkkiä seisahdut hämilläsi ihmettelemään, mitä on tapahtunut.
Mitä helkkaria minä täällä teen...Näin kävi minulle tänään.Millainen olen nyt..miten olen muuttunut.
Millainen minun pitäisi olla...sitäkään ei ole missään määritelty.Ulkopuolelta toki on aina vaatimuksia, mutta tarkkaa määritelmää ei ole olemassa, ei kenenkään kohdalla.Ne vaatimukset, mitä toiset asettavat...ovat vain heidän omien mielihalujensa ja makujensa summa.
Täällä saa kirjoitella mistä aiheesta haluaa ja kuka haluaa.Sama pätee myös siihen kenen kanssa haluaa keskustella.Kirjoittelijoita ei loppujenlopuksi kovin paljoa ole, aikaansaavuutta kylläkin ja satunnaisia matkailijoitakin..minusta ainakin tuntuu, ettei kaikki aina ole sitä miltä näyttää.Toki voin olla väärässäkin.
*huokaa*..No, kuitenkin nyt vaan tuntuu, että hauskuus on pois pyyhkäisty.Kenties se pelottava aikuistuminen tulee vähän viiveellä tai sitten tämä on jokin välivaihe, josta suunta on ainoastaan ja vain.. toivottavasti parempaan.
Enivei..ai niin Taikikselle tämmöisin terveisin..kun olen nimenomaan elämässäni selvinnyt monesta Siperiasta, uskon selviäväni myös yhdestä palstaSiperiasta..ja lisään vielä etten kohdistanut kiukkuiselta kuulostavia sanoja sinulle..hymiöiden puute vaikuttaa..*hymyilee surullisena**
Vastaukset 20
Vanhimmat
Voi Merli, mitä on tapahtunut?
Miksi tällaiset ajatukset?
*huolisaan*
jos ihan rehellisiä ollaan niin..en oikein itsekkään tiedä.
Tuntuu vaan...erakkorapumaiselta, jossain pöytälaatikon pohjalla on kauan sitten kirjotettu tarina..*kohauttaa harteitaan*
No täällä kuitenkin ollaan, enkä näillä näkymin ole menossa pois.Ei siis mitään jäähyväisiä...sitten kun se aika tulee niin pelkkä puff ja se on siinä.
Huh kun mä pelästyin. Hyvä ettet ole mihinkään lähdössä. Mä niin tykkään sun jutuista täällä. Ne saa aina hyvälle tuulelle :).
Nyt pitää mennä nukkumaan.
Hyvää yötä Merli.
Nähdään taas.
Höpötykset voi olla hieman hakusalla nyt*pahoillaan*, äläkä aina painele sitä katumusnappulaa, pitää uusia omatkin kirjoitukset..*huokaa vähän hymyillen*
tuli taas niin paljon kirjotinvirheitä, etten kehdannut sitä siihen jättää.
Kaikki hyvin taas huomenna, jookos.
Öitä.
Tätä en nyt tarkoita yksin avaajalle.
Mutta koittakaa nyt jumalauta hyvät naiset ryhdistäytyä!
Ja tuolle marakatille voisi suositella kunnollista tunnin sormetusta niin helpottaa. Kukaan mies tuskin tuollaista vinkujaa kasittelyyn huolisi.
se ryhdistäytyminen noin niinku käytännössä meinaa*pikkuisen uteliaana*.
Mun mielestä tää avaus on ihan samalla viivalla muiden kirjotusten kans.Ei yhtään sen huonompi tai parempi...joku tuskailee liikakilojen kans ja ihmettelee naapurien avioelämää tai toinen utelee mitä dödöä käytät tai montako kupillista kahvia ja mitä laatua tulee päivän aikana kumottua.
Koita tässä sitten ryhdistäytyä.
Kätketty miljoonaan sanaan, mitä en tietenkään paheksu, joskaan se ei taipunut "putken" ajatusvirtaan, mutta mikäli se oli Inside-juttu ei kai ollut tarkoitettukaan yleiseen tajuntaan. Tuntuu niin kivalta olla yksinkertaisen realisti kaikkien koukeroitten keskellä.
no tiivistettynä kaikki tunne ainakin olis mahtunu melkein, siis melkein yhteen sanaan..paska..ja isolla kirjotettuna.
Kyllä mulla on tapana kirjottaa ihan julkisesti ja sen kummemmin kohdentamatta tekstiä.Mikäli haluan osoittaa jotakin kirjotuksestani tietylle henkilölle, ilmaisen sen kyllä selvästi, tai ainakin niin selvästi mihin kykyni riittävät.
Musta tuntuu ihan hyvältä olla yksinkertainen..*vakavana*..ja ehkä vähän utopistikin.
Että kakkaa varmaan mahdoit tarkoittaa. Olen vähän jäässä vielä aamulenkiltä.
Toi kakka pläjähtää sitä tehokkaammin silmille mitä korkeemmalle omat odotukset näissä ympyröissä virittelee.
se nyt taas vähän riippuu siitä mistä roikkuu.
Kakka mikä kakkaa...ihan sama miten korkealta tai mistä tasosta se pläjähtää, osuma on aina osuma.
Itselleni lähinnä olin kiukkuinen, hetken oli tunne että ehdontahdoin..no, mitäpä siitä enään paskaa jauhamaan.
Noista odotuksista..ei niitä elämässä aina tule itse aseteltua, ne vaan on ja tulee.Ei niitä edes aina ajattelekkaan sen kummemmin.
Musta tuntuu, että jos aina..no vaikka olis silla negatiivinen ja nöyristelevä asenne..ei sitä siltikään puhtoisena säilyis.
Hakusessa missä mennään asenne. Koitan sen aika pikaisesti saavuttaa takaisin. Kyllä se sieltä mielen sopukoista yleensä löytyy.
mulla on hakusessa millon mitäkin.
Kuitenkin jos on elämässä joku päämäärä tai tavoite, ei ne hetken pienet hukkumiset niin haittaa.
Kun nousee hengittämään välillä pinnan yläpuolelle ja yrittää pysytellä siellä. Sieltä näkee ne tavoiteltavat asiat paremmin.
Kaikki, mitä koemme, vaikuttaa meihin. Aivan kaikki.
Kokemuksemme joko vahvistavat jo opittua tai sitten opimme jotain uutta. Ajat töihin tuttua reittiä, päivä on päällisin puolin kuten muutkin, mutta silti tuo tavallinenkin päivä vaikuttaa meihin. Se vahvistaa aiempaa eli voidaan sanoa ihmisen rutinoituvan. Päivät, jotka paremmin muistamme, olemme kokeneet jotain uutta ja erilaista. Kenties jopa oppineetkin jotain.
Luulen, että sinun kohdallasi kyse ei ole niinkään siitä, että olisit muuttunut vaan siitä, että palstan meininki tullut tutuksi. Ehkä sinua vaivaa pienoinen tympiintyminen... tunne, että tämä on nyt nähty?
Yleisesti palstasta... Mielestäni väistämättä keskustelut jossain vaiheessa kohdistuvat itse keskustelijoihin. Mikäs siinä, sillä muhevimmat lätinät tuntuvat syntyvän loppujen lopuksi silloin, kun keskustelu kääntyy ihmisiin.
Tänne kirjoittava haluaa sanojensa tulevan luetuiksi, siitähän loppujen lopuksi on kyse. Henkilöä halveeraavat tekstit ovat asia erikseen, mutta muutoin kaikelle kirjoitamiselle ja kommentoinnille on oltava ja onkin tilaa.
Palstalla ihmisiä tulee ja menee. Olikohan se Hyvät, pahat ja rumat leffassa, kun ruma totesi saluunan ovien pielessä pällistellessään sisään ja ulos lappaavaa porukkaa jotenkin tähän tapaan, että: "So what place is this..?? One bustard goes in and another one comes out.."
Eli eikun jatketaan entiseen malliin vaikka ovet heilahtelevatkin...
*toteaa hän, heittää tarkan klimpin suustaan messinkiseen räkäkuppiin, astuu kaksoisovista ulos ja nousee ratsun selkään. Kumartuu puoleesi kätensä ojentaen ja murahtaa natsa suupielessään: "Shall we.. sunset is waiting...?"* =)
kai jotain tuollaista.
En kokenut sitä tympääntymiseksi vaan hauskuuden lopuksi.Kai niillä on jotain samankaltaisuutta.
En tiedä, joskus sitä havahtuu ajattelemaan omaa tekemistään ja sen merkitystä.Tavallaan kai typerääkin..*miettii*..no, me olemme erilaisia.
Ei tässä sen kummempaa, ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa..*hymyilee vaisusti*..ratsastus auringonlaskuun voisi kyllä piristää..
*Katsahtaa empien hämyiseen saluunaan, pyyhkäisten hiuskiehkuran korvan taakse.Kokoaa hameenhelmat, paljastaen nyöritetyt kengät ja ojentaa ruskettuneen kätensä.Heilauttaa itsensä notkeasti satulan taakse ja painaa pohkeensa kiinni hevosen kupeisiin.Karhea takki tuoksuu tupakalle, painaa poskensa sitä vasten ja kuiskaa.."Yeah"..Sulkee silmät kavioiden nostattaman pölyn pyörteillessä ympärillä ja hymyilee..ihan vähän ilkinkurisesti..*
Siinä te sitten...!
koska en ole nähnyt taikiksen ja sun sananvaihtoa, kirjoituksesi pointti ei oikein auennut. Se että täällä kaikki ei ole miltä näyttää, on ollut alusta saakka päivänselvää ainakin minulle. Puolet vakkareista istuu vatukossa, välillä ollaan omalla nikillä pusi ja lärpyti, välillä tulee paskaa niskaan selän takaa.
Kaikki epäilevät kohta toisiaan, kukaan ei voi todistaa syyttömyyttään, et sinä, en minä eikä Hentun Liisa. Ja yhtä hyvin kuin joku voi olla syypää, hänet voi myös saada näyttämään sellaiselta. Tai sitten ei, tai joo, tai toisinpäin. Ainakin minun silmiini muutaman puskan korvat ovat pahemman kerran näkyvissä. Koko homma olisi säälittävää ellei se olisi niin tympeää ja sairasta räksytystä ettei ainakaan minulta riitä ymmärtämystä sellaiselle.
Tuo ajatus ”mitä ihmettä täällä teen” tulee kyllä mieleen aina vain useammin, mutta toiselta puolen taas täällä on myös ihmisiä jotka uskon vilpittömiksi, joiden kanssa on mukava palstalla jutella. Tiedä sitten milloin joudun perumaan tämänkin mielipiteen.
Lähtemisestä samoilla linjoilla, kait sitten kun saa viimeisen kerran tarpeekseen niin se tapahtuu ilman kummempaa dramatiikkaa. Huiskis vaan heiluriovesta. Ja tuotokseni vien mennessäni. Vielä se ei ole ajankohtaista, sori vaan pusikoihin (joilla en tarkoita sinua).
Se on syypää. Epäilen vahvasti. Siltä meni syksyllä pystykorva jäihin. Onpi siitä asti ulvonut tuskaansa rannoilla sun muilla ojilla.
oli pieni seesteinen hetki, ei sen kummempaa.
Jotkut vaan on niitä tyyppejä, joille kaikki pitää vääntää rautalangasta...eikä sittenkään mene perille(ihan itseäni tällä tarkoitan)..*hymähtää*..
Itseasiassa olen aika paksunahkainainen ja hurtinkin huumorin ystävä, on kuitenkin asioita joista pahoittaa mielensä.
Avaukseen purin pahaa mieltäni, mitään sen kummempaa en sillä tarkoittanut.
En ole silti peräämässä anteeksipyyntöjä enkä poskelle taputteluja..Elämä jatkuu ja sillä siisti.
Näiden tunteiden kanssa kun saa painia vuodesta toiseen...ehkä joskus vielä käytän järkeäkin..no kuitenkin, pahanolon esille tuominen helpottaa omaa oloa, ilman sen kummempia rituaaleja...kunhan sen vain tuo esiin jotenkin, vaikka vain kotona paperille, se on ikäänkuin käsitelty eikä jää kalvamaan sisälle putkahtaakseen jossain yhteydessa esiin.
Luottamus ja vilpittömyys...mulla on jostain syystä kohtalona kompuroida se kivisin tie ja kipeiden kantapäiden kautta ottaa opiksi..kuitenkin, ne pienetkin ilonaiheet korvaavat pettymykset ja kyyneleet.
Ei mitään hätää enää..
*Astuu hämyiseen saluunaan ja istahtaa ovenpieleen.Silittää miettiväisenä takkuturkin korvallista ja katselee korttia pelaavia ja baaritiskillä seisoskelevia, kuunnellen puheensorinaa.
Haparoi kitaran käteensä ja näppäilee sointuja leikitellen, kunnes ne yhtyvät ilmassa melodiaksi.
Matalaääninen hyräily kisaillen melodian kanssa, sulautuu saluunan hälyyn.
Takkuturkki käpertyy kerälle tuolin viereen ja laskee kuononsa nyöritetyn nilkkakengän päälle.
Korvat liikahtelevat hetken ja silmät painuvat umpeen...*