Oikeaa kasteopetusta tässä!

Kaste ja pelastus







Kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen suhde kasteeseen vaihtelee kahden äärimmäistulkinnan välillä. Yhdellä äärilaidalla opetetaan, että ihminen kasteessa pääsee pelastuksen osallisuuteen. Tämän tulkinnan mukaan kaste on perustava sakramentti, jonka varaan koko pelastusoppi rakentuu. Toisella äärilaidalla ollaan taas sitä mieltä, ettei kaste ole lainkaan tarpeellinen. Kasteelle annetaan korkeintaan symbolinen arvo. Edellistä tulkintaa eri muunnelmineen edustaa roomalaiskatolinen kirkko ja muut vanhaa traditiota seuraavat kirkot. Jälkimmäinen tulkinta on tyypillinen esim. Pelastusarmeijalle, kveekareille ja monille uuskarismaattisille yhteisöille.
Kaste ei ole kenenkään ihmisen eikä minkään kirkon keksintö, vaan itse Herramme Jeesuksen säätämys. Maallisen toimintansa päätteeksi Jeesus antoi käskyn Evankeliumin julistamisesta kaikille kansoille. Lähetyskäskyyn sisältyi kastekäsky: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt. 28:19–20).
Apostolien toiminta noudatti johdonmukaisesti Jeesuksen käskyä. Halki koko Uuden Testamentin voimme lukea, että apostolit yhdistivät kasteen pelastustapahtumaan. Pietari julisti helluntaipäivänä Jerusalemissa: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” (Apt.2:38). Filippos saarnasi Samariassa, ja hänen toiminnastaan kerrotaan: ”Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.” (Apt.8:12). Samalla tavalla pelastuksen vastaanottaminen ja kaste yhdistyvät myös muissa esimerkeissä.
Apostolit saarnasivat Evankeliumia Jeesuksen käskystä ja kastoivat saman käskyn perusteella. Jeesuksen antama tehtävä jatkuu hänen tulemukseensa saakka. Siksi kaste kuuluu olennaisena osana kristillisen seurakunnan missioon myöskin meidän ajassamme. Kaste ei ole harkinnanvarainen erilliskysymys, vaan osa pelastusopillista kokonaisuutta.


Onko väliä, miten kaste tapahtuu?

Uusi Testamentti sisältää sekä kasteopetusta että kasteeseen liittyviä käytännöllisiä esimerkkejä. Niiden perusteella voimme hahmottaa suhteellisen selkeän kuvan siitä, millainen kastekäytäntö alkuseurakunnassa oli vallalla.
1. Kaste tapahtui Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaisesti kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Kun Apostolien teoissa kerrotaan kastetapahtumista, käytetään myös ilmaisua ”Jeesuksen Kristuksen nimeen”. Tällä kristillinen kaste erotettiin selkeästi muista kasteista, joita harjoitettiin juutalaisuudessa. Kuitenkin on selvää, että alkuseurakunnan usko Jeesukseen sisälsi myös uskon Isään ja Pyhään Henkeen, vaikkei sitä erikseen mainittukaan. Kristukseen tunnustautuminen oli myös Kolminaisuuteen tunnustautumista.
2. Kasteen vastaanottaminen edellytti henkilökohtaista uskoa. Filippos kysyi Etiopian hoviherralta ennen tämän kastamista: ”Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.” Hoviherran antaman uskontunnustuksen jälkeen Filippos kastoi hänet (Apt.8:37). Usko ja kaste seuraavat toisiaan erottamattomasti halki koko Uuden Testamentin opetuksen. Myöhemmässä kirkkohistoriallisessa kehityksessä kasteelle valmistautumista pidettiin niin tärkeänä, ettei moni uskaltanut uskonsa heikkouden takia mennä kasteelle, vaan siirsi sitä mahdollisimman lähelle kuolinhetkeään. Kasteelle menon edellytyksenä ei kuitenkaan alun perin ollut pyhityskilvoitus, vaan yksinkertainen uskontunnustus. Jokainen, joka tunnusti uskonsa Jeesukseen, voitiin kastaa jo samana päivänä.
3. Kaste tapahtui veteen upottamalla. Kreikankielisessä tekstissä käytetty verbi ”baptizoo” merkitsee upottamista, pistämistä veden alle, kastamista veteen. Kasteen ulkoinen muoto säilyi kristikunnan läntisessä perinteessä toista tuhatta vuotta. Kristikunnan itäinen haara on säilyttänyt upottamalla tapahtuvan kasteen näihin päiviin asti. Myös Luther viittaa kasteen merkitykseen kuoleman ja ylösnousemuksen symbolina ja sanoo: ”Tästä syystä tahtoisin, että kastettavat upotettaisiin syvälle veteen, sillä tätähän sana (kaste) ja salaisuus tarkoittavat” (Huovinen; Tutkimuksia Lutherin ajattelumuodoista, s. 76).
Edellä mainituista varhaiskristillisen kasteen tunnusmerkeistä vallitsee teologisen tutkimuksen perustella suhteellisen laaja yksimielisyys. Suuri osa tämän päivän tunnustavista kristityistä eri puolilla maailmaa on käynyt uskovien upotuskasteella. Näyttääkin siltä, että alkukristillinen kastekäytäntö on valtaamassa uudelleen alaa kristikunnan keskellä.

Miten kaste liittyy elastukseen?

Vanhojen kirkkojen kasteopetuksessa on tapahtunut kehitys, joka on tehnyt kasteesta pelastuksen kannalta perustavan sakramentin. Tällainen pelastustapahtuman aineellistaminen on johtanut käytännössä siihen, että ihmisen henkilökohtaisen uskon merkitys on marginalisoitunut.
Uuden Testamentin opetuksessa usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa. Usko on Jumalan lahja, jonka Jumala yksin synnyttää Sanallaan ja Hengellään. Uskon kautta ihminen tulee Jumalan lapseksi. Kasteessa usko saa aineellisen ja näkyvän todistuksen: uskova puetaan Kristukseen. Paavali kirjoittaa: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” (Gal. 3:26-27). Kaste ei ole omien ansioiden hankkimista, vaan päinvastoin Pelastajaan turvautumista. Kristukseen pukeutunut julistaa näkyvän ja näkymättömän maailman edessä panevansa kaiken toivonsa Kristukseen. Viran puolesta kannettavan univormun tavoin kaste todistaa sekä vallanalaisuudesta että valtuuksista: uskova on Kristuksen vallan alainen ja hänen palveluksessaan.
Kaste on vahvasti ankkuroitu Jeesuksen sovitustyöhön. Tästä todistaa Paavalin käyttämä kuva: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room. 6:3-4). Kaste merkitsee syvää kohtalonyhteyttä Vapahtajan kanssa. Kasteessa uskova tulee tietoisesti osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kristuksen työ ei ole pelkästään uskon kohde, vaan koko uskovan elämää ympäröivä todellisuus. Sen päämääränä on, että uskova alkaisi elää uutta elämää, että jumalallinen elämä tulisi hänessä todeksi keskellä arkea. Kristuksen osallisuus saa aikaan pyhitystä, johon ihminen ei koskaan omilla ponnistuksillaan pystyisi.
Kasteen ulkoinen muoto kertoo myös kätkeytymisestä Jumalan pelastavaan armoon: ”Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan.” (Kol.3:3). Kasteessa uskova sananmukaisesti upotetaan Jumalan armoon, joka ympäröi hänet jokaisena elämän päivänä. Siitä syystä kasteella on myöskin varjeleva merkitys. Armo ympäröi, suojelee ja kannattaa. Uskovan lopullinen pelastus ei ole hänen itsensä, vaan Jumalan armon varassa. Elämän pettymysten ja tappioiden keskellä tai uskonelämän kriisivaiheissa uskovan ei tarvitse pelätä. Kaste muistuttaa häntä läpi elämän siitä, että hän saa levätä Jumalan armossa ja turvata Jumalan aloittamaan työhön.


Voiko ilman kastetta pelastua?

Jo varhaisen kirkon kasteopetukseen alkoi liittyä yhä enemmän apostoliselle opetukselle vieraita aineksia. Kasteen sakramentti ohitti Jumalan vaikuttaman uskon ja alkoi saada suorastaan maagisia piirteittä. Niinpä äärimmäisimmän tulkinnan mukaan kastamattomat sylilapset joutuisivat kadotukseen. Katolinen kirkko kohtuullisti tämän tulkinnan opettamalla, ettei kastamaton lapsi kuollessaan joudu positiivisesti rangaistavaksi, vaan ainoastaan negatiivisesti; toisin sanoen lapsi ei joutuisi helvettiin, muttei myöskään pääsisi nauttimaan autuudesta.
Lasten asema Jumalan edessä onkin jäänyt perinteisille kirkoille vaikeaksi kysymykseksi, johon eri teologit antavat hyvin erilaisia vastauksia. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vanhoillislestadiolaisten opetus lienee lähinnä helluntailais-baptistista käsitystä. Lestadiolaiset eivät hyväksy lasten tuomitsemista kadotukseen, mutta eivät myöskään kirkkojen traditionaalista käsitystä, että usko syntyisi kasteessa. Uuden testamentin opetukseen sekä Apostolisen uskontunnustuksen kirjaimeen ja henkeen vedoten he opettavat, että lapset sellaisinaan ovat kelvollisia Jumalalle ”Kristuksen valmistaman täydellisen ansion ja sovituksen tähden”. (Reinikainen: Usko ja kaste, 44, 66)
Evankeliumissa on kerrottu Jeesuksen sanat pienistä lapsista: ”Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta” (Matt.19:14; Mark. 10:14; Luuk. 18:16). Lapset ovat siis sellaisenaan taivaskelpoisia. Silti hekään eivät pelastu oman puhtautensa, vaan ainoastaan Kristuksen sovitustyön perusteella. Koko ihmiskunnan tavoin myös lapset ovat osallisia perisynnistä, mutta ilman mitään ihmistekoja he ovat osallisia myös sovituksesta, sillä ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa” (2. Kor. 5:19).
Ihmisen pelastumisesta Raamattu antaa kirkkaan ilmoituksen: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja.” (Ef. 2:8). Kaste ei milloinkaan voi korvata pelastavaa uskoa. Kuitenkaan uskoa ja kastetta ei voida myöskään erottaa toisistaan. Ne kuuluvat yhdessä Jumalan tarjoamaan pelastukseen. Fariseukset ja lainoppineet ”tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.” (Luuk.7:30). Yleensä protestanttinen teologia yhtyy Augustinuksen tulkintaan, jonka mukaan sakramentin halveksiminen on tuomioksi, mutta ei siitä vaille jääminen.
Kaste on syvimmältä olemukseltaan salaisuus, jonka selittäminen jäänee ihmiseltä aina vajavaiseksi. Pelastuksen kannalta ratkaisevaa ei olekaan kasteen ymmärtäminen, vaan Jumalan vaikuttama usko. Kun ihminen sydämen uskolla ottaa vastaan kasteen, hän samalla tunnustaa Kristuksen ainoaksi Pelastajakseen ja avaa elämänsä Jumalan armotyölle ja siunaukselle. Siksi opetamme, että jokaisen uskovan tulisi ottaa vastaan se Jumalan työ, jota meille kasteessa tarjotaan.


Kopio Helluntaikirkon nettisivulta
(Klaus Korhonen)