oikominen

Olen miettimässä oikomisen aloittamista ja haluaisinkin tietää, että saavatko kiinteät metalliset hammasraudat huulet törölle?
Eli pullotavatko huulet ulospäin?
Kiitollisena otan tiedon vastaan :)
101085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kiinteät raudat aikoinaan ja kyllä ne näkee vaikka suu on kiinni. Nimittäin pullottaa hiukan. Katsellessani vanhoja valokuvia tiedän heti missä kuvassa on raudat ja missä ei. Eihän se toki haittaa. Enemmän haittaa kuvat joissa jokatoinen hammas on minne sattuu.

Äänestä

Sanoisin näin neljän vuoden oikomiskokemuksella, että sinulla itselläsi voi olla aluksi sellainen olo, että huulet on törröllä tai ettei saa edes suuta kiinni, kun raudat on tiellä. Aluksi tarkoittaa tässä tilanteessa n. ensimmäistä viikkoa.
Todellisuudessa suusi/huulesi näyttää ulkopuolisille ihan samalta kuin ennenkin. Eron näkee vasta kun avaat sen suusi.
Mulla oli tosiaan 4 vuotta raudat alhaalla ja ylhäällä, enkä ainakaan minä itse huomannut huulieni erityisemmin törröttäneen.
Lopputulos on kuitenkin kaiken sen mahdollisen "tuskan" arvoista, trust me! :)

Äänestä
  • tossa nimittäin äsken vastasin että mulla taas näkyi. Se taitaa olla vähän kiinni ihmisestä, kuten suunmuodosta sunmuusta. Itsellänikin oli raudat suussa melkein 4 vuotta ja oli se jännää kun ne otettiin pois niin piti mennä peilin eteen kattoo ja varmistaa ettei ne ottanu hampaita samalla pois... Tuntu et kaikki olis viety suusta...

    Äänestä

  • juttu... kirjoitti:

    tossa nimittäin äsken vastasin että mulla taas näkyi. Se taitaa olla vähän kiinni ihmisestä, kuten suunmuodosta sunmuusta. Itsellänikin oli raudat suussa melkein 4 vuotta ja oli se jännää kun ne otettiin pois niin piti mennä peilin eteen kattoo ja varmistaa ettei ne ottanu hampaita samalla pois... Tuntu et kaikki olis viety suusta...

    ..sen rautojen pito ajan. Kaverilla oli kaksi vuotta ja mulle sanovat että vuosi riitää. Ilmeisesti miten vinksallaan hampaat on?
    Melkoset kurrethan nuo mullakin oli..nyt ollu n.10kk raudat ja jopas on siisti rivi. Vaikka alussa ahdisti niin kyllä kannatti!

    Äänestä

  • määrää kirjoitti:

    ..sen rautojen pito ajan. Kaverilla oli kaksi vuotta ja mulle sanovat että vuosi riitää. Ilmeisesti miten vinksallaan hampaat on?
    Melkoset kurrethan nuo mullakin oli..nyt ollu n.10kk raudat ja jopas on siisti rivi. Vaikka alussa ahdisti niin kyllä kannatti!

    johtuu just siitä kuinka paljon sitä oiottavaa on. Mulla meni tosiaan neljä vuotta kiinteillä ja vielä puoli vuotta sellasella yöhökötyksellä. Mulla oli melkoista ahtautta suussa. Kaikki neloset revittiin pois ja lisäksi mulla oli toinen kolmonen vielä maitohammas vaikka olin 13v. Pysyvä hammas oli jumittunu kasvaa tonne ikeneen aivan ylös (melkein nenään), joten mulle jouduttiin tehdä paljastusleikkaus (oli muuten tuska 1,5 tuntia) Sieltä se sit ilmesty ja haavakin tietysti jätettiin auki, joten suolaiset ruoat sai jättää hetkeksi. Melkoista kärsimystä se oli neljä vuotta, mutta kyllä nyt kelpaa hymyillä!

    Äänestä

  • Minulla ollut 2 vuotta raudat suussa, eikä mene suu kiinni vieläkään, eikä tule menemäänkään.

    Äänestä

Ennemminkin keraamiset saavat huulet törrölle. On huomattavasti isommat jötikät ja näkyvät yhtä lailla. Suosittelen ehdottomasti metallisia eteenkin.

Äänestä

Heips vaan!
Mulla on kiinteät amalgaamimetalliraudat suussa ylhääällä ja alhaalla olleet jo viisi vuotta. Kyllä on ihan jees. Olen kuin joku rautarobotti. Että ei muuta kuin tsemppiä oikomiseen. Eihän nämä nyt mihinkään näy!

Äänestä

Mulla itselläni on keraamiset ylhäällä ja alhaalla. Kun ne laitettiin kiinni tuntui siltä että ne nostaisi huulia ylöspäin mutta ei sitä kyllä mitenkään merkittävästi sittenkään tapahtunut, kun nyt tässä olen useamman kuukauden niiden kanssa elellyt. Voisin kuvitella että siihen vaikuttaa sekin kuinka "kireät" huulet ihmisellä on. Ehkä jollain ei ole huulten alla tilaa niille mötiköille ja sen takia huulet törröttävät enemmän.

Metalliset on kyllä pienemmät, niitä mulla on poskihampaissa, mutta ne näkyy selvemmin hampaista, minulla ratkaisi se miksi otin keraamiset. Ehkä sanoisin että jos pullottaminen huolestuttaa, ota metalliset.

Äänestä

Moi!
Mulla on metalliset koko suussa. Ei pullottele eikä törröttele. Hyvä valinta. Ei ollut varaa keraamisiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkonäkö kirjoitti:

Olen miettimässä oikomisen aloittamista ja haluaisinkin tietää, että saavatko kiinteät metalliset hammasraudat huulet törölle?
Eli pullotavatko huulet ulospäin?
Kiitollisena otan tiedon vastaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu