hieno näyte Kokoomuslaisesta ulkopolitiikan hoidosta. Saimme karmaisevan näytteen siitä millaiseksi saattaa mennä, kun ei ole taitoa, eikä ymmärrystä.
Tanskan pääministeriltä oikein
vai mitä ?
182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Länsimaissa pilakuvia saa piirtää, myös muslimeista. Se on periaate, josta on pidettävä kiinni. Noilla muslimeilla ei ole mitään oikeuksia tulla tänne aukomaan päätänsä ja polttelemaan meidän länsimaalaisten lähetystöjä. Nyt jo tyhmemmätkin huomaavat kuinka patologisesti muslimit vihaavat vääräuskoisia eli kristittyjä. Ne ihmiset, jotka ovat tänne naivin empatian vallassa laskeneet muslimeita, ovat yksinkertaisesti täysiä kusipäitä, oman pesämme tuhoajia. Nyt aika ottaa uusi asenne muslimeja kohtaan. Tosiasiat on vihdoinkin tunnustettava. Meidän aika heittää heidät ulos maastamme. Heistä ei ole ollut täällä muuta kuin haittaa. Rasmussenin politiikka perustuu tosiasioiden tunustamiseen. Ei EU voi olla kenen tahansa veneenkeikuttajan yhteisö.