verovalitus

Mihin jo tuoduista ajoneuvoista verovalitus tulee toimittaa??
4436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sehän sen päätöksen teki. Mulla on ollu valitus sisällä jo 1v 7kk. Ei oo kuulunu mitään. Vielä.

Äänestä

Eiköhän se tullille tehdä. Katso ilmestyykö sivuille ohje, tai soita vaikka tuohon kyselynumeroon.

Äänestä

Toimita valitus tulliin.

Kaavakkeen tai vapaamuotoisen asiakirjamallin löydät vaikka www.google.com hakukoneella netistä.

Äänestä

Valitussuman purkaminen

Tähän mennessä koko maassa on valitettu runsaan 3 500 käytetyn ajoneuvon verotuksesta. Uusia valituksia jätetään päivittäin. Tullin verotuspäätöksistä voi tehdä oikaisuvaatimuksen kuluvalta ja kolmelta edelliseltä kalenterivuodelta eli vuonna 1999 verotetuista ajoneuvoista valitus on tehtävä viimeistään 31.12.2002.

Tullille jo jätettyjä oikaisuvaatimuksia ryhdytään käsittelemään heti kun korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksensä nyt saadun EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisun pohjalta. Veronpalautukselle maksetaan korkoa yhdeksän prosenttia.

Verotustilastoa

Tänä vuonna syyskuun 13. päivään mennessä Tulli on verottanut 1 141 maahantuotua käytettyä henkilöautoa, 2 671 ns. muuttoautoa ja 449 museoautoa eli yhteensä 4 261 autoa. Vuonna 2001 vastaavia henkilöautojen verotuspäätöksiä tehtiin yhteensä 6 261.

Samalla ajanjaksolla Tulli on verottanut 7 885 maahantuotua käytettyä moottoripyörää, 204 ns. muuttomoottoripyörää ja 473 museomoottoripyörää eli yhteensä 8 562 moottoripyörää. Vuonna 2001 vastaavia moottoripyörien verotuspäätöksiä tehtiin yhteensä 8 007.

lähde: www.tulli.fi

Mutta mihin valitukset lähetetään?????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jiihaa ; ) kirjoitti:

Mihin jo tuoduista ajoneuvoista verovalitus tulee toimittaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu