Tapahtui viimeyönä veemäinen juttu liikenteessä, olin nukkumassa ruususen unta kunnes puhelin soi ja avovaimo pyysi heittämään kapakasta kotia. No ei siinä mitään ihmeellistä mutta, ajaessamme takaisin himaan käännyin vasemmalle eräästä isosta risteyksestä ja samalla muijan antoi minulle röökiin tulta koska oma sytkärini oli jäänyt kotiin. Keskityin jotenkin liikaa tulen ottamiseen juopolta muijalta, mutta samalla liian vähän liikenteen seuraamiseen. Sitten parkui jarrut ja sen perään kaamea rysähdys, autoni hyppäsi taaksepäin useita metrejä ja niin lenteli ohjaamossa cd-levyt, tupaktit, parkkikiekot ym.. muu roina. Olin aivan pökerryksissä, muija ei saanut ovea auki oma oveni aukesi ja rämpisimme ulos minun ovesta. Olin ajanut suoraan Mersu-farmaritaksin "alle", taksikuski otti tilaanteen "lunkisti" vaikka hänen työkalunsa oli tuhannen päreinä mm. öljyt ja syylärinesteet pihalla ja airpakit pulleana (lunastuskunnossa). Soitimme hinurin ja sovimme että menemme maanantaina Sampoon selvittämään asian jossa kerroin liikennevakuutukseni olevan, myönsin heti että vika oli minun koska olin ajanut hänen eteensä Hinuri nakkasi meidän "letukan" parkkipaikalle ja pääsimme kotia samalla kyytillä. Mutta nyt vasta koko karmeus on paljastumassa, teen harrastusluontoista autokauppaa ja olen ostanut ko. Chevroletin eräältä "vähemmistökansalaiselta" pari kuukautta sitten enkä saanut sitä reksteröityä omille nimille koska "luovariketjusta" puuttui yksi luovutustodistus välistä. Jotenka tässä kaarassa ei myöskään ole LIIKENNEVAKUUTUSTA vaika minulla oli sellainen muistikuva että oisin siihen sellaisen ottanut!!!! Eli nyt otti ohraleipä, kiva mennä maanantaina Sampoon selvittämään asiaa taksarin kanssa ja kertoa että he,he, mä voin lyhentää sulle sitä mersua vaikka 100€ kuussa kun ei mulla nyt sitten ollutkaan sitä vakuutusta. TÄMÄ HEPPU ON NYT KUSESSA!!!
Ajoin kolarin, olen kusessa!!!
11
5705
Vastaukset
- vera
kannantas varmaan lopetaa tupakan poltto....
- shit happens
Ja kun vielä vakuutusyhtiö tekee sinusta rikosilmoituksen (ajaminen rekisteröimättömällä ajoneuvolla) liikennerikkomuksesi, mikä nyt sitten onkaan, saat vielä lisää maksettavaa.
- valto
olisiko väli luovari kohdallaan tossa
- krisu
Liikennevakuutus on lakisääteinen eli siitä luovarista huolimatta. Esim netistä etc...
No anyway taksikuski on syystäkin lunkki. Saa lomaa ja keskeytysvakuutuksesta (ammatinharjoittaja) kohtuu korvauksen "lomapäivistä". - Lakimies
Kaikissa autoissa Suomessa on liikennevakuutus juuri tuollaisten tapausten varalta. Liikennevakuutusyhdistys maksaa vastapuolen korjaukset. Joku "mukava" jobbari saattaa myös junailla sinulla vakuutuksen, joka päivätään kolaria aiemmalle päivälle.
- arvailija
Muistaakseni/käsittääkseni jos autoa ei rekisteröidä ja sille oteta liikennevakuutusta uuden omistajan nimiin ajallaan niin liikennevakuutus säilyy entisen liikennevakuutuksenhaltijan nimissä joten autollasi siis lienee kuitenkin ollut edellisen omistajan liikennevakuutus. Näin on vissiin järjestetty että millään autolla ei voi olla sellaista tilannetta ettei liikennevakuutusta olisi.
Entinen omistaja ei kuitenkaan menetä bonuksia sinun kolarisi takia jos teillä on jokin kauppakirja tai luovutustodistus joka todistaa että auto on ollut sinun omaisuutta kolarihetkellä.
Mutta aikamoinen sotku sulla on kuitenkin käsissäsi, kannattais aina hoidella asiat kuntoon mahdollisimman nopeasti. - säästäväinen
Vakuutusyhtiö korvaa taksin aivan normaalisti eikä minkään entisen omistajan vakuutuksesta, koska on kulunut yli 7 vrk kaupasta.
Vakuutusyhtiö laskee sinulle vain liikennevakuutusmaksun korotettuna kolmelta kuukaudelta perusmaksusta ( 0 % bon.). Muistaakseni se on alle kuukauden laiminlynnissä 10 kertainen ja yli kuukauden tapauksissa 3 kertainen. Laske tästä.
Lisäksi saattavat ilmoittaa viranomaisille (sakkoja).
Eli aika lievät sanktiot. Panee monet yrittämään säästämistä pienellä riskillä. Tapausten määrä tulee nousemaan tulevaisuudessa kun autoveroale siirretään korotettuna käyttömaksuihin, eli ei kannata rekisteröidä eikä maksaa mitään maksuja.
Tässäpä pohdittavaa tilastotieteilijöille. - Usko
Ei tunnu oikein uskottavalta tuo juttusi.
Kieltämättä katsastuskonttori simputtaa auton rekisteröinnissä aina kun suinkin pystyy ja pyrkii juoksuttamaan paikalla ainakin muutaman kerran.
Kuitenkin, jos olisit yrittänyt rekisteröidä autoa nimiisi, niin sinulla olisi siihen vakuutus.- Toivo
Onpa uskomaton väite! Katsastuskonttori nimenomaan on pilkuntarkka
rekisteröintitapauksissa jottei sinunkaan tarvitsisi maksaa jonkun
jobbarin jättämättä jätettyjä vakuutusmaksuja!
Asenteesi on suoraan 50-luvulta! Kannattaisikohan vilkaista tarkemmin
sitä ajokortin viimeistä voimassaolopäivää? Ettei vain jäärällä
olisi vanhentunut kortti tai sairastodistukset esittämättä.
Niin jäärältä juttusi kuulostaa.
- Heh! :)
kun et edes tuommoisia asioita ole saanut hoidettua! ;) Ellei auto ole nimissäsi, niin ei sulla siihen silloin myöskään liikennevakuutusta tarvitse olla! Vakuutuksesta vastaa se kenen nimissä kosla on! :)
- Anonyymi
Vakuutusyhtiöiden liitto vai mikä yhdistys maksaa noissa tilanteissa, kun mällätään vakuuttamattomalla ajoneuvolla.
Ajoneuvon omistajalle (vai haltijalle) napsahtaa sitten megaluokan vakuutusmaksu.
Syytön osapuoli saa kuitenkin korvauksen ja ilman vakuutusta hölmöillyt idiootti saa sitten sopia liiton kanssa miten hoitaa maksun liitolle. :D
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571848Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18907- 85883
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101816Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2727- 63715
- 68705
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74648- 65543