Auto- ja kuljetusalan työkiista näyttää jälleen jumittuvan vanhoihin asetelmiinsa: AKT hyväksyy vain kokoaikaisten työntekijöiden käytön, kun työnantajat edellyttävät riittävää määrää osa-aikaisia kokoaikaisten rinnalle.
Johtavan hallituspuolueen tuklisi minun mielestäni nyt nostaa profiiliaan asiassa, johon se toinen hallituspuolue ei tietenkään ota mitään kantaa, ja asia olisi minusta tämä:
Yuönantajan oikeuksia työn organisointiin ei tule tarpeettomasti jäykistää. Työnantajalle tulee sallia sellaiset henkilöstöäjärjestelyt, joiden avulla palvelujen saatavuus voidaan joustavasti turvata kaikkina vuorokaudenaikoina ilman, että palvelujen hinta tarpeettomasti nousee.
Tämä edellyttää osa-aikaisten kuljettajien käyttöä ruuhkahuippuina. Ruuhkahuippujen ajattaminen kokoaikaisilla kuljettajilla nimittäin nostaisi kustannuksia ja joukkoliikenteen hintaa.
Myös työntekijöillä tulee olla oikeus niin halutessaan tehdä osa-aikatyötä. Molenne nussin kuljettaminen esim. viikonloppuisin ja iltaisin voi olla hyvinkin tarpeellinen sviutoimi. Ei siis voi olla oikein, että ay-liike estää tällaista työtä tarvitsevien ihmisten työnsaannin.
Jollakin yllä olevan kaltaisella lausunnolla ulos tuleminen juuri nyt saattaisi hyvinkin estää keskustan kannatuksen jatkuvan alenemisen ja luoda puolueelle uutta, aiempaa terhakkaampaa profiilia.
Johtavan hallituspuolueen tuklisi minun mielestäni nyt nostaa profiiliaan asiassa, johon se toinen hallituspuolue ei tietenkään ota mitään kantaa, ja asia olisi minusta tämä:
Yuönantajan oikeuksia työn organisointiin ei tule tarpeettomasti jäykistää. Työnantajalle tulee sallia sellaiset henkilöstöäjärjestelyt, joiden avulla palvelujen saatavuus voidaan joustavasti turvata kaikkina vuorokaudenaikoina ilman, että palvelujen hinta tarpeettomasti nousee.
Tämä edellyttää osa-aikaisten kuljettajien käyttöä ruuhkahuippuina. Ruuhkahuippujen ajattaminen kokoaikaisilla kuljettajilla nimittäin nostaisi kustannuksia ja joukkoliikenteen hintaa.
Myös työntekijöillä tulee olla oikeus niin halutessaan tehdä osa-aikatyötä. Molenne nussin kuljettaminen esim. viikonloppuisin ja iltaisin voi olla hyvinkin tarpeellinen sviutoimi. Ei siis voi olla oikein, että ay-liike estää tällaista työtä tarvitsevien ihmisten työnsaannin.
Jollakin yllä olevan kaltaisella lausunnolla ulos tuleminen juuri nyt saattaisi hyvinkin estää keskustan kannatuksen jatkuvan alenemisen ja luoda puolueelle uutta, aiempaa terhakkaampaa profiilia.
Vastaukset 18
Vanhimmat
noin hätäisesti. Kirjoitusvirheitä on liian paljon, vie uskottavuuden. Mutta toiseen asiaan. Halonenhan lupasi ottaa rohkeasti kantaa asioihin. Nythän olisi erinomainen paikka todistaa, ettei hän ole mikään SAK:n juoksutyttö.
Mitä tähän hallitusta aina tarvitaan, kun ay-liike ryhtyy rettelöimään?
Työmarkkinajärjestöt ovat omineet asiat monopolikseen, joten hoitakoon asiat.
MUTTA, jos eivät kykene hoitamaan, ei tuollaisille pidä mitään verosubventioitakaan myöntää, jos niiden hommat joudutaan tekemään moneen kertaan veronmaksajien rahoilla.
Jos etujärjestöt eivät kykene toimimaan nykyisen yhteiskunnan mukaan, siitä on poliittisen johdon tehtävä johtopäätökset.
EI ole oikein, että Suomessa etujärjestöt kuppaavat verovaroja ja kaventavat kansalaisten ostovoimaa saamatta asioitaan hoidettua.
Ihalainen ja Kaunisnenä saisivat hävetä loisimistaan!
En puhunut hallituksesta, vaan johtavasta hallituspuolueesta, joka sanoo ajavansa pienen ihmisen asiaa.
En puhunut myöskään työriidasta, vaan kuluttajan oikeudesta saada joukkoliikennepalveluja silloin, kun tarvitsee ja niin, ettei hinta nouse sen vuoksi, että AKT estää joustavat työaikajärjestelyt ay-valtapoliittisista syistä.
"toimittaja" Hietasen kirjoittajakoulun?
Asiassa AKT on oikeilla jälijillä. Työnantaja lisäisi radikaalisti osa-aikaisia, jos voisi. Heillä kun on huonommat työehdot.
Näyttäisi, että et tunne asiaa, joten ratkaiset asian tunteella. Kyllä minusta hyvin riittää, että työnantaja lupaa, että osa-aikaisia on vain muutama prosentti ja päätoimisia ei muuteta osa-aikaisiksi. On selvää, että myös päätoimisten työ on järjestettävissä paremmin, kun voidaan jonkun verran käyttää osa-aikaisia ja löytyy kuljettajia, kuten opiskelijat, joille osa-aikatyö on parempi ja jopa ainoa mahdollisuus. Näin siis järjellä, mutta koskas se järki on AKT:n johdon päätä pakottanut.
Työnantaja on sitoutunut siihen, ettei se muuta kokoaikaisia työsuhteita osa-aikaisiksi ja sitoutuu myös siihen, että osa-aikaisten lukumäärä suhteessa kokoaikaisiin pidetään hyvin pienenä.
AKT:n ongelma lienee 50%:n tuntumassa häälyvä alhainen järjestäytymisaste, minkä vuoksi lakkokenraalien pitää kukkoilla ja luoda keinotekoisia ongelmia tyhjästä, että jäsenvärväys onnistuisi.
Kuluttajan ja matkustajan kannaltahan on kyse liikenteen joustavuudesta ja lippujen hinnoista, kun eri bussiyhtiöt ja eri busslinjatkin liikennöivät hyvin erilaisilla alueilla sen suhteen paljonko on matkustajia ja miten pahoja ovat ruuhka-aikojen piikit.
Joustavuutta siis tarvittaisi ilman, että väkinäisesti estetty osa-aikatyö nostaisi lippujen hintoja pakottamalla liikennöitsijät palkkaamaan kokoaikaisia kuskeja, vaikka osa-aikainen riittäisi.
http://lotta.yle.fi/radiouut.nsf/sivut/paaministeri
"Johtavan hallituspuolueen tuklisi minun mielestäni nyt nostaa profiiliaan asiassa, johon se toinen hallituspuolue ei tietenkään ota mitään kantaa"
---------------------------
Voisitko tarkentaa, mitä puoluetta tällä kertaa pidät "johtavana hallituspuolueena"?
Tähän asti olet sen kunnian antanut demareille.
Ne tuppaa Jäbällä vähän vaihtelemaan.
Keskusta on johtava hallituspuolkue modollisesti, koska sillä on kaksi kansanedustajaa enemmän ja pääministerin salkku.
Demarit on kuitenkin todellinen johtaja, koska se kirjoitti hallitusohjelman kepun toteutettavaksi.
Avauksessa tarkoitettiin muodollista johtajuutta.
Hölöhölö ja lässynlässyn.
Meinaatko, ettei keskustalla johtavana hallituspuolueena olisi oikeutta ottaa poliittista kantaa siihen, mikä on työnantajan oikeus optimoida työvuorojärjestelyt koko- ja osa-aikaisia kuljettajia vuorottelemalla eikä siihen että työntekijöillä olisi oikeus saada osa-aikaista työtä niin halutessaan?
Nythän työnantaja on suostunut jo melko paljoon rajoittaessaan osa-aikaisten määrän hyvin pieneen ja sitoutuessaan siihen, ettei kokoaikaisia työsuhteita muuteta osa-aikaisiksi.
Eikö taas kerran voida sanoa, että AKT vetää oman tavoitteensa kireälle siksi, että lakkokenraalit haluavat näyttää kovilta jätkiltä ja päästä mediaan kukkoilemaan "työnantajan neuvotteluhaluttomuudella".
Muista aina kertoa, että olet mieleltäsi kokkari.
Se panee entistä suuremman osan työväestä (jota siis kaikki olemme, kuten mainostoimisto Bob niin kertoi) karttamaan kokoomusta ja sen edustamaa ajatusmaailmaa.
Ammattiliitot ottavat mielellään jäseniä vastaan, joten jatka sama rataa, sinä panet ne epäilevät Tuomaatkin ajattelemaan, kannattaisikohan sittenkin liittyä ja unohtaa Loimaan kassahaihattelut.
Kiitos agitoinnistasi.
ps. Muuttaisit vaikka Amerikoihin, siellä on kadutkin kuulema puhtaalla kullalla silatut.
Vaan näin: "Kultahiekalla on sannoitettu, Amerikan raitti."
En meinaa.
Mitä sitä turhaa meinaamaan.
tutustumassa joustaviin kuljetustyöläisiin. Varmaan kauppakamarijupeilla on tuliaisina tarinoita aina hymyilevistä lapsityöläisistä, jotka uurastavat globalisaatiokapitalistien tehtaissa nälkäpalkalla tai vanhemmista jotka myyvät rahapulassa lapsensa bordelleihin viihdyttämään palkintomatkalaisia.
Eikä ole ay-liikettä pilaamassa hyviä bisneksiä. Tätähän se Saulikin Suomeen kaipaa.
ottaa rohkeammin kantaa SAK:n puolesta. Kyllähän se sillä selviää. Mitenkä se Hegel sanoikaan, kun sanottiin, että hänen filosofiansa ei vastaa tosiasioita. Hegel sanoi, että sitä pahempi tosiasioille. Kovin on hegeliläistä SAK:n politiikka ja presidenttihän tukee sitä, joten silmät vain umpeen ja kuvitellaan, että kaikki on hyvin.