Minulla on ollut kolmisen viikkoa kovaa kipua alaselässä. Kävin lääkärissäkin asian takia, mutta tulehdusta eikä mitään löytynyt (ottivat virtsanäytteen ja verikokeen). En vielä tiedä kuinka asian kanssa edetään, huomenna soitan taas läkärille kun viimeiset tulokset ovat tulleet.
Kysyisinkin, että osaisiko kukaan päätellä, mikä selässä voisi olla? En ole koskaan itse selkäkivusta kärsinyt ja ihmetyttää äkillisesti alkanut kipu.Koskee ihan tuonne alaselkään.. Osittain ehkä myös pakaroiden yläosaan. Jalkoihin kipu ei mielestäni säteile. Kipu on pahimmillaan aamuisin ja aamupäivällä ja koko selkä on hyvin jäykkä. Istuminen ja kumartuminen ei meinaa onnistua kovasta kivusta ja jäykkyydestä huolimatta. Olen vähän yli parikymppinen naisihminen, joten vanhuuden jäykkyyttäkään sen ei pitäisi olla :)
Liikun paljon (nytkin sen minkä kykenen). Liikunta tuntuu auttavan ja vetristävän selkää (kunhan liikeelle pääsen) ja monesti illalla ei koske juuri lainkaan mutta auta armias kun kipu taas yön ja levon aikan palautuu.. :/ Mitähän tämä voisi olla?
kipua alaselässä
22
3358
Vastaukset
- Smanlaiset oireet
Taitaa olla klamydia tai jokin SP-tauti. Veikkaisin kokemusperäisesti, että voi olla vasta saatu kondyloomakin. Se voi aiheuttaa kipuja alaselkään varsinkin miehillä, mutta miksipäs ei naisillakin. Itselläni on kokemusta molemmista ja olen mies.
- -anna-
Tuo ei kyllä tullut mieleenikään.. Hui. Klamydia se ei kyllä voi olla mutta kondyloomasta en tiedä. Lääkäri kyllä kysýi heti sukupuolitaudin mahdollisuutta enkä asiaa miettinyt mutta nyt kieltämättä vaivaa. Vasta saatu tartunta se ei kyllä voisi ainakaan olla.. Voisiko viime keväänä saatu tartunta oireilla vasta nyt? Ja olen kyllä säännöllisissä papa-kokeissa ja muissa käynyt viimeksi syksyllä joten siellä olisi saattanut näkyä jotain..Voihan selkäkipuun kai olla hyvin paljon muitakin syitä?
Entä jos kipu liittyisi esim. kondyloomaan niin eikö se näkyisi vaikka noissa veren tulehdusarvoissa? - -anna-
Luulisin että tuo aamuinen jäykkyys ja liikunnan helpottava vaikutus viitaisi myös johonkin muuhun.. Onko näin?
- milla
-anna- kirjoitti:
Luulisin että tuo aamuinen jäykkyys ja liikunnan helpottava vaikutus viitaisi myös johonkin muuhun.. Onko näin?
joku lihasperäinen vaiva, jos kerran liikunta auttaa. lihakset vaan niin lukossa? et ole hierojalle mennyt? onhan selkä kuvattu?
- -anna-
milla kirjoitti:
joku lihasperäinen vaiva, jos kerran liikunta auttaa. lihakset vaan niin lukossa? et ole hierojalle mennyt? onhan selkä kuvattu?
ei ole vielä kuvattu kun vasta tällä viikolla menin lääkäriin ja aloittivat tutkimuksen noilla veri- ja virtsakokeilla.. Ja niissä ei ollut mitään. Ja hierojalla en ole koskaan käynyt joten todennäköisesti se tekisi hyvää. Mut kipu on kovaa ja alkaa oikeesti mietityttämään että missä voisi olla syy..
- edi
koska sopiva liike auttaa ja aamujäykkyyttä on, niin kudostulehdus siellä on memeillään jossakin kohti, voi olla myös pelkkä nikamalukko koska ei pidemmälle säteile, tai ehkä alkavaa välilevyn oirehdintaa...noidannuolen olisi pitänyt jo mennä kyllä ohi...pitäisi alkaa jo tilanne paranemaan noilla viikoilla, hyvä että lääkärin kontrolli on, kuvauksiin yritä päästä niin näkevät lannerangan tilanteen, vaadi jatkotoimenpiteitä jos ei tuo lääkäri osaa mitään...
- -anna-
Tulehdusarvot eivät olleet koholla.. joten voisi olla mahdollisesti mainitsemasi nikamalukko tai välilevyyn liittyvää. Tämän kivun kanssa en kuitenkaan pysty enää kauaa olemaan, joten tutkitutan kyllä vaivan..
- myös hoidettu

fysiologian asiantuntuijaa esim.osteopaattia, myös koulutettu krioprktikko voisi osata auttaa.
- jep jep
-anna- kirjoitti:
Tulehdusarvot eivät olleet koholla.. joten voisi olla mahdollisesti mainitsemasi nikamalukko tai välilevyyn liittyvää. Tämän kivun kanssa en kuitenkaan pysty enää kauaa olemaan, joten tutkitutan kyllä vaivan..
Sulla on luultavasti välilevy pullistunu ja se painaa iskias hermoa!!!nuo muut kommentit oli höpinää
- -anna-
jep jep kirjoitti:
Sulla on luultavasti välilevy pullistunu ja se painaa iskias hermoa!!!nuo muut kommentit oli höpinää
saatat olla oikeassa.. Pääsen vasta ensi viikolla lääkäriin joten osaisitko sanoa mikäs siihen auttaisi eli kuinka voisin itse helpottaa kipua viikonlopun ajan? Sitä vain ihmettelen kun tuo liikunta tuntuu auttavan kipuun ja jäykkyyteen.. Joten ei kai siitä silloin haittaa ole. Mut luulisi että jos on kipeä selkä niin ei liikunta auta.. En ymmärrä.
Lääkäri määräsi jotain tulehduskipulääkkeitä jotka eivät kyllä tunnu auttavan yhtään.. Tulehdusta ei ole mutta luulisi tuohon kipuun auttavan.
Näkyisikös selkärankareuma veren tulehdusarvoissa?
Kiitos kun olette vastailleet.. - arvailua

Kiitos kun olette vastailleet..Tulehdusarvot eivät aina nouse selkärankareumassa (nimim. kokemusta on). Erikoislääkärit tietävätkin sen ja ottavat lisäksi muita kokeita, joilla toivottavasti voidaan reuma poissulkea. Rauhallinen liikunta tuossa sairaudessa useimmiten nimenomaan auttaa, pitkään paikoillaan oleminen pahentaa kipua.
Mitä tulehduskipulääkettä syöt? Reumassa ne yleensä kyllä auttavat, koska kyse on tulehduksesta, mutta kaikki lajit niistä eivät auta aina kaikille (mullakin pari merkkiä olleet ihan yhtä tyhjän kanssa). Mutta tuo ettei tulehduskipulääke auta lainkaan (jos olet kokeillut useampaa), viittaisi että kyse voisi olla muusta kuin tulehdussairaudesta.
Sun tilanteessa olisi varmaan parasta päästä kuvauttaamaan selkä (magneetti/röntgen) sekä päästä kunnon kliiniseen tutkimukseen. Näin netitse ei kukaan voi tietää mistä on kyse.
Oletko muuten kokeillut kylmäpakkausta tai -geeliä selän päällä? - -anna-
arvailua kirjoitti:
Tulehdusarvot eivät aina nouse selkärankareumassa (nimim. kokemusta on). Erikoislääkärit tietävätkin sen ja ottavat lisäksi muita kokeita, joilla toivottavasti voidaan reuma poissulkea. Rauhallinen liikunta tuossa sairaudessa useimmiten nimenomaan auttaa, pitkään paikoillaan oleminen pahentaa kipua.
Mitä tulehduskipulääkettä syöt? Reumassa ne yleensä kyllä auttavat, koska kyse on tulehduksesta, mutta kaikki lajit niistä eivät auta aina kaikille (mullakin pari merkkiä olleet ihan yhtä tyhjän kanssa). Mutta tuo ettei tulehduskipulääke auta lainkaan (jos olet kokeillut useampaa), viittaisi että kyse voisi olla muusta kuin tulehdussairaudesta.
Sun tilanteessa olisi varmaan parasta päästä kuvauttaamaan selkä (magneetti/röntgen) sekä päästä kunnon kliiniseen tutkimukseen. Näin netitse ei kukaan voi tietää mistä on kyse.
Oletko muuten kokeillut kylmäpakkausta tai -geeliä selän päällä?Lääke on joku Hexal.. ensimmäistä sanaa en muista ja ei oo pakettia nyt mukana. Siinä luki mm. että selkärankareuman oireisiin auttaisi. Toivottavasti minulla ei kuitenkaan sellaista ole! Lopullisia virtsakokeen tuloksia kyselen tänään iltapäivällä ja sitten tiedustelen myös, kuinka tästä eteenpäin tutkitaan. Pakko tähän on joku apu löytyä..
- arvailua
-anna- kirjoitti:
Lääke on joku Hexal.. ensimmäistä sanaa en muista ja ei oo pakettia nyt mukana. Siinä luki mm. että selkärankareuman oireisiin auttaisi. Toivottavasti minulla ei kuitenkaan sellaista ole! Lopullisia virtsakokeen tuloksia kyselen tänään iltapäivällä ja sitten tiedustelen myös, kuinka tästä eteenpäin tutkitaan. Pakko tähän on joku apu löytyä..
Sen vaikutus alkaa pikkuhiljaa, koska on pitkävaikutteinen tulehduskipulääke. Mutta toivottavasti tosiaan on kyse ihan muusta kuin reumasta! Ja vaadi tosiaan lisätutkimuksia (etenkin magneettikuvia), helposti tuollaisissa tilanteissa lääkäri jää odottelemaan oireiden pahentumista.

Juu vaadin.. Kiitos neuvoista! Olen tuota lääkettä ottanut aamuin ja illoin maanantai-illasta lähtien vaikka ei ole tuntunut auttaneenkaan.. Jospa se siitä.
- vain
Emmehän me voi kuin arvailla ja kuvauksiisi sopii varmasti useampikin sairaus. Mutta selkärankareumaan liittyy usein aamuyöllä paheneva kipu, jäykkyys etenkin aamuisin ja kivun laantuminen liikkuessa. Istuminen on pahinta ja sairaus alkaa nuorena. Mutta usein kipua on myös jossain isossa nivelessä ja tulehdusarvotkin suurimmalla osalla koholla, joten jospa tästä ei olisi kysymys. Toivottavasti lääkärisi jatkaa tutkimuksia.
- hoidettu
Kun istut lattialla jalat suorana rennosti, niin onko sun jalkaterät samassa asenossa?
Onko toisen jalan takareisi kieränä?
Onko jalat yhtä pitkät? Laita sentin-parin koroke ensin toisen jalan alle ja sitten toisen jalan alle. Seiso molemmissa asennoissa jalat suorana ja yhdessä. Onko jompi kumpi asento epämiellyttävempi?- -anna-
Kokeilin noita just.. En huomannut lattialla istuessani muuta kuin että alaselkään ja myös pakaroihin koski ja kiristi.
Jalan kanssa on ollut nuorempana ongelmia (matala jalkapöytä) joka kipuili kävellessä... Sain siihen vaivaan silloin aikoinaan minulle tehdyn pohjallisen joka tosin nyt on jo palasina mutta tuntui silloin korjaavan jalan asennon. Mutta vaiva on voinut taas palautua..
Joskus iltaisin kun olen ollut paljon liikeellä, tuntuu selkä täysin terveeltä.. Mut ihan koko aikaa ei jaksa lenkilläkään olla.. :) Tälläkin hetkellä taas en pysty kumartumaan ja tämä istuminenkin koskee ja säteilee myös jonkin verran pakaroihin ja oikeaan jalkaan. tuo saattaisi ehkä viitata esim. siihen että joku painaa hermoa.
Aion kyllä selvityttää asian.. Kyselen vain hiukan täällä neuvoja että osaisin vaatia oikeita tutkimuksia ja muuta.. Monesti joutuu täällä terv. keskuksessa itse tekemään diagnoosin ja kertomaan lääkärille joka sitten määrää lääkkeet. Turhauttavaa. Mut eiköhän tää tästä.. - hoidettu
-anna- kirjoitti:
Kokeilin noita just.. En huomannut lattialla istuessani muuta kuin että alaselkään ja myös pakaroihin koski ja kiristi.
Jalan kanssa on ollut nuorempana ongelmia (matala jalkapöytä) joka kipuili kävellessä... Sain siihen vaivaan silloin aikoinaan minulle tehdyn pohjallisen joka tosin nyt on jo palasina mutta tuntui silloin korjaavan jalan asennon. Mutta vaiva on voinut taas palautua..
Joskus iltaisin kun olen ollut paljon liikeellä, tuntuu selkä täysin terveeltä.. Mut ihan koko aikaa ei jaksa lenkilläkään olla.. :) Tälläkin hetkellä taas en pysty kumartumaan ja tämä istuminenkin koskee ja säteilee myös jonkin verran pakaroihin ja oikeaan jalkaan. tuo saattaisi ehkä viitata esim. siihen että joku painaa hermoa.
Aion kyllä selvityttää asian.. Kyselen vain hiukan täällä neuvoja että osaisin vaatia oikeita tutkimuksia ja muuta.. Monesti joutuu täällä terv. keskuksessa itse tekemään diagnoosin ja kertomaan lääkärille joka sitten määrää lääkkeet. Turhauttavaa. Mut eiköhän tää tästä..Etsipä tietoa Si-nivelen dislokaatiosta, vaikka googlella, ja katsele oireita...
- jep jep..
Käytä lyrica nimistä lääkettä ja vaikka kipua tuntuu, yritä väkisin kävellä! Jos venyttely tekee kipeetä, älä tee sitä! Vain kunnon lepo ja kävely on hyvästä...vältä istumista! Paraneminen voi olla pitkä prosessi, mutta oikotietä ei ole! Lääkkeet ei paranna, ne vain helpottaa olotilaa, jotta voit liikkumalla parantua.Mulla on jo kestäny puolivuotta, ja nyt vasta alkaa helpottamaan
- edi
-anna- kirjoitti:
Kokeilin noita just.. En huomannut lattialla istuessani muuta kuin että alaselkään ja myös pakaroihin koski ja kiristi.
Jalan kanssa on ollut nuorempana ongelmia (matala jalkapöytä) joka kipuili kävellessä... Sain siihen vaivaan silloin aikoinaan minulle tehdyn pohjallisen joka tosin nyt on jo palasina mutta tuntui silloin korjaavan jalan asennon. Mutta vaiva on voinut taas palautua..
Joskus iltaisin kun olen ollut paljon liikeellä, tuntuu selkä täysin terveeltä.. Mut ihan koko aikaa ei jaksa lenkilläkään olla.. :) Tälläkin hetkellä taas en pysty kumartumaan ja tämä istuminenkin koskee ja säteilee myös jonkin verran pakaroihin ja oikeaan jalkaan. tuo saattaisi ehkä viitata esim. siihen että joku painaa hermoa.
Aion kyllä selvityttää asian.. Kyselen vain hiukan täällä neuvoja että osaisin vaatia oikeita tutkimuksia ja muuta.. Monesti joutuu täällä terv. keskuksessa itse tekemään diagnoosin ja kertomaan lääkärille joka sitten määrää lääkkeet. Turhauttavaa. Mut eiköhän tää tästä..iskiasoireelta vaikuttaisi hyvinkin, välilevy tai joku muu voi olla syynä, mene ehdottomasti lääkäriin ja kerro säteilyistä pitkin alaraajaa ja oireistasi, niin eiköhän homma ala etenemään, älä tyydy kipulääkkeisiin vain ja lepoon, vaadi kuntoutusta ja ohjantaa selkäsi hoitamiseen, että jotenkin osisit sitä hoitaa...
- jep jep..
ja muista venytellä hyvin joka päivä pakaralihaksia ja reisilihaksia
- Quincy....
Oireet viittaisi selkärankareumaan.Eiköhän se asia selviä verikokeista ja kuvauksista.Kaikkea hyvää ja toivotan paranemista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as593166Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232964- 512862
- 562668
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582548Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482530On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532301Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782188- 452082
- 692078